• SEY kritisoi Tiilikaisen toimintaa eläinsuojeluasioissa

    Suomen eläinsuojeluyhdistys vaatii, että eläintuotantotiloilla on otettava käyttöön säännöllinen ja tehokas valvonta.
    Maatalous
    29.10.201517:49
    Jukka Koivula

    Maatalous- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen (kesk.) ei ole Suomen eläinsuojeluyhdistyksen mukaan toiminut eläinsuojeluasioissa riittävän aktiivisesti.

    "Eläinsuojelulainsäädännön kokonaisuudistusta on valmisteltu jo vuodesta 2012 alkaen, ja työ on tarkoitus saattaa loppuun ensi vuoden loppuun mennessä. Eläinten kannalta lakiuudistuksen ajoitus on huono, sillä nykyinen hallitus on osoittautunut historiallisen eläinsuojeluvastaiseksi", yhdistyksen tiedotteessa arvostellaan.

    SEY kritisoi Tiilikaista myös siitä, ettei tämä ole tavannut eläinsuojelujärjestöjen edustajia.

    "Vuosia valmisteltu turkisasetuksen uudistus hyllytettiin äskettäin, ja eläinsuojeluvaltuutetun virka on ilmoitettu lakkautettavaksi. Maa- ja metsätalousministeri Tiilikainen ei ole suostunut useista pyynnöistä huolimatta tapaamaan eläinsuojelujärjestöjen edustajia, mikä on eläinten hyvinvointiasioista vastaavalta ministeriltä ennenkuulumatonta."

    SEY vaatii, että eläintuotantotiloilla on otettava käyttöön säännöllinen ja tehokas valvonta.

    "Viimeaikaiset paljastukset ovat osoittaneet, että eläinten hyvinvointi on pakko turvata toimivalla ja aidosti eläinten oloja parantavalla lainsäädännöllä. Norminpurkutalkoot eivät saa entisestään heikentää eläinten hyvinvointia", sanoo SEY:n vs. toiminnanjohtaja Maria Lindqvist.

    Artikkelin aiheet
    SEY
    Kimmo Tiilikainen
    eläinsuojelu
    eläinhyvinvointi
    lainsäädäntö
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle