• ATL: Ruotsissa laitumen hinta nousee peltoa rivakammin

    Laitumen kallistumisen arvellaan johtuvan siitä, että kotieläintuotannon kannattavuus on parantunut.
    Suomalaisia lehmiä laitumella keväällä 2025.
    Suomalaisia lehmiä laitumella keväällä 2025.  Kuva: Jaana Kankaanpää
    Maatalous|Talous
    17.2.202614:00
    Maija Ala-Siurua

    Laitumen hinta on Ruotsissa noussut viime vuosina peltoa enemmän. Konsulttiyhtiö Svefan mukaan trendi on selkeä. Keskeinen syy hintakehitykseen on kotieläintuotannon kohentunut kannattavuus, jota lihanhinnan nousu on siivittänyt, kertoo ATL.

    Viime vuonna laitumen hinta on noussut 3,4 prosenttia ja pellon 2,3 prosenttia.

    ”Laitumen hinta on noin puolet pellon hinnasta, mutta se vaihtelee maakunnittain”, sanoo Svefan maatalousliiketoiminnasta vastaava Emma Nilsson ATL:lle.

    Kalleinta laidun on Etelä-Ruotsissa Skoonessa, jossa hehtaari maksaa noin 17 000 euroa.

    Nilssonin mukaan hintojen nousu voi vaikuttaa laitumien vuokriin, mutta niissä hintamuutokset ovat perinteisesti peltojen vuokrahintoja hitaampia.

    ATL: Tydlig prisuppgång på betesmark

    Lisää aiheesta
    • Viime vuonna hehtaari suomalaista peltoa maksoi keskimäärin 8 670 euroa.

      Maatalousyrittäjät | Hehtaari peltoa maksoi Ruotsissa 15 600 euroa

    Artikkelin aiheet
    Ruotsi
    maatalous
    laitumien hinta
    kotieläintuotanto
    Svefa
  • Mainos: Suomen Ajoneuvopantti Oy

    Lainaa traktoria vastaan – uusi mullistava rahoituspalvelu tarjoaa joustavuutta maatilan menoihin

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle