• Maidontuottajista moni vielä pähkäilee, miten hinta käytännössä muuttuu

    "Aika monelle koostumushinnoittelu todella tuntuu aika vieraalta", myöntää alkutuotantojohtaja Juha Nousiainen Valiolta.
    Se, miten hinnoittelumuutos omaa maitotiliä heilauttaa, on vielä osalle tiloista epäselvää.
    Se, miten hinnoittelumuutos omaa maitotiliä heilauttaa, on vielä osalle tiloista epäselvää. Kuva: Pekka Fali
    Maatalous
    10.8.201820:40
    Terhi Torikka & Maija Ala-Siurua

    Maidon hinnoitteluperusteiden muutos ja sen vaikutukset eivät ole kaikille tuottajille vielä selviä.

    ”Tuntuu olevan epäselvyyttä siitä, miten hinnoittelu tulee muuttumaan. Meijerien pitäisi tiedottaa selkeämmin. Asia on varmasti vaikea meijerin päässäkin, joten ehkä muutoksen lopullinen suunta selviää vasta kevään 2019 alussa”, miettii pääasiassa isojen maitotilojen parissa työskentelevä asiantuntija Jouni Rantala Pro Agria Pohjois-Savosta.

    Valion alkutuotantojohtaja Juha Nousiaisen mukaan aiheesta on tiedotettu aktiivisesti, mutta tietoa tarvitaan vielä lisää.

    Rantala rauhoittelee hermostuneita tuottajia.

    ”Jokaisen pitää ajatella asiaa omien lähtökohtien ja tavoitteiden perusteella eikä sen perusteella, mitä kylillä puhutaan. Hyvä ammattitaito ja keskittyminen omaan työhön on aina antanut parhaan taloudellisen tuloksen. Kun karja voi hyvin, pysyy itsekin positiivisella tuulella. Ja kun työ sujuu, on aikaa keskittyä tuotannon kehittämiseen eikä vanhojen virheiden korjailuun.”

    Alastarolainen maidontuottaja Juha Tiiri ihmettelee maidon hinnoittelumuutosta.

    Monta vuotta jalostettiin maitoon lisää valkuaista. Nyt pitäisi tuottaa lisää rasvaa, mutta laivan suuntaa ei pysty kovin nopeasti muuttamaan, Tiiri pohtii.

    Rasvapitoisuuden kasvattamiseen liittyy sekin, että kuluttajille maitoa on markkinoitu terveellisenä tuotteena, Tiiri muistuttaa.

    ”Miten tämä käy yksiin hinnoitteluperusteiden muutoksen kanssa?”

    Artikkelin aiheet
    maidon hinnoittelu
    maidontuotanto
    Valio
    maitotilat
    maatalouspolitiikka
  • Mainos: Suomen Ajoneuvopantti Oy

    Lainaa traktoria vastaan – uusi mullistava rahoituspalvelu tarjoaa joustavuutta maatilan menoihin

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle