• Kylvöt edenneet vauhdilla – ensimmäiset pellot jo oraalla

    Sateet ovat olleet tervetulleita, vaikka ovatkin hidastaneet kylvöjen loppuun saattamista.
    Kylvöjen etenemisessä on melko paljon eroja maan sisällä. Kuvituskuva.
    Kylvöjen etenemisessä on melko paljon eroja maan sisällä. Kuvituskuva.  Kuva: Arto Takalampi
    Maatalous|Kasvintuotanto
    21.5.202611:00
    Terhi Torikka

    Kylvöt ovat edenneet nopeaan tahtiin ainakin Uudellamaalla, Varsinais-Suomessa ja Pirkanmaalla, joissa on Vilja-alan yhteistyöryhmä Vyrin mukaan kylvetty jo suuri osa viljoista ja palkokasveista. Öljykasvien kylvöt ovat vielä kesken.

    Ensimmäisenä kylvetyt kevätviljat ovat monin paikoin eteläisessä Suomessa tulleet jo oraalle.

    Sateet ovat olleet paikallisia. Peltojen kosteustilanne on paikoin tyydyttävä, mutta paikoin kärsitään kuivuudesta. Sateet tulevat tarpeeseen.

    Orastuminen on ollut vaihtelevaa, mutta monessa paikassa hyvää.

    Syysviljaa lannoitettiin droonin avulla Lapualla huhtikuussa.
    Syysviljaa lannoitettiin droonin avulla Lapualla huhtikuussa.  Kuva: Taina Renkola

    Syysviljakasvustojen kunto on Varsinais-Suomessa parantunut sateiden myötä, mutta kasvustot ovat vielä vaihtelevia. Pakkanen vioitti juurikkaan taimia ja paikoitellen sokerijuurikasta on pitänyt myös uudelleen kylvää. Syysviljojen ruiskutukset käynnissä. Kirppoja ei ole vielä näkynyt juurikkaalla tai öljykasveilla.

    Satakunnassa alueittaiset erot kylvöjen etenemisessä ovat isot. Maakunnan pohjoisemmassa osassa kylvöt ovat vielä alussa.

    Keski-Suomessa suurin osa kylvöistä on saatu päätökseen ja loputkin saadaan tehtyä tällä viikolla, mikäli sateet eivät ole runsaita.

    Pohjois-Pirkanmaalla orastuminen on ollut todella hidasta kylmän maan vuoksi. Vasta viime viikon vesisateet alkoivat sulattaa routaa kunnolla, kertoo Vyrin kasvutilannekatsaus.

    Karjatiloilla kylvöjä on vielä kesken, koska lannanajo ottaa aikansa. Nurmet ovat lähteneen Vyrin mukana hyvään kasvuun ainakin Pohjois-Savossa.

    Kylvöt ovat tällä viikolla alkaneet myös Pohjois-Pohjanmaalla, ja edenneet hyvässä säässä vauhdilla.

    Valtavat hanhiparvet ovat jälleen hankaloittaneet kylvöjä orastumista esimerkiksi Liperissä, missä tämä parvi kuvattiin 11. toukokukuuta.
    Valtavat hanhiparvet ovat jälleen hankaloittaneet kylvöjä orastumista esimerkiksi Liperissä, missä tämä parvi kuvattiin 11. toukokukuuta.  Kuva: Jarno Artika

    Valkoposkihanhien takia kevätkylvöjä on joillakin alueilla lykätty myöhemmäksi. Hanhet ovat aiheuttaneet paljon vahinkoja etenkin itäisessä Suomessa Pohjois-Savoa myöten. Hanhet ovat syöneet nurmien lisäksi muun muassa kuminakasvustoja, syysviljoja ja aikaisin kylvettyjen viljojen oraita.

    Lisää aiheesta
    • ”Maailma on herännyt talviunilta ja viljelijät pörräävät pelloillaan kuin kevään huumaamat kimalaiset”, toteaa Sari Jaakola.

      Koti | Syrjäkylillä on käsillä vuoden sosiaalisin aika

    • Karhut etsivät pelloilta kasvinjuuria ja myyriä.

      Erä | Karhut kaivavat myyriä ja juuria Itä-Suomen nurmipelloilta – MT selvitti, mistä ilmiössä on kyse

      Tilaajalle
    • Tukia maksetaan tileille toukokuussa. Kuvituskuva.

      Politiikka | Lukijalta: Tukimaksujen aikataulu pitää tietää aiemmin

    Artikkelin aiheet
    kylvöt 2026
    viljely
    kasvukausi 2026
    valkoposkihanhia
    sateet
    Kasvukausi 2026
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 5

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Erikoiskasvien viljelyksessä tarvitaan omat koneet. Tässä artikkelissa rakennetaan puomisto erityisesti mansikan kasvinsuojelutyöhön.

    Koneviesti | Kovia kokenut, mansikalle räätälöity kasvinsuojeluruisku löytyi huutokaupasta – puomisto rakennettiin kokonaan uusiksi

    Tilaajalle
  • Nesteen ja Bayern-konsernin yhteistyöhön sisältyy muun muassa kumppaneiden tunnistaminen, arvoketjun kehittäminen sekä syysrapsin tuotannon laajentaminen uusiutuvien tuotteiden raaka-aineeksi.

    Koneviesti | Neste ja Bayer yhteistyöhön uudistavilla viljelymenetelmillä tuotettujen kasviöljyjen kehittämiseksi

  • Lakoontunut vilja on riskitekijä ajatellen haitallisten Fusarium-sienten runsastumista.

    Koneviesti | Viljojen Fusarium ja mykotoksiinipitoisuudet taas tapetilla – keinoja ongelman selättämiseksi on löytynyt

    Tilaajalle