• Ylivieskan paljon puhuttu suurnavetta haastaa maidon perinteisen tuotantomallin

    Ylivieskalaisen Laukkupalon Maito oy:n tavoitteena on kasvaa vaiheittain jopa tuhannen lehmän tilakeskukseksi. Suunnittelua tehdään eläinten hyvinvointi edellä varautuen samalla myös riskeihin ja poikkeusoloihin.
    Tilaajalle
    Marko Sorvisto (vas.) ja Juha Pylväs näkevät, että isolle tilakeskukselle on paikkansa osana alueen yritysten verkostoa.
    Marko Sorvisto (vas.) ja Juha Pylväs näkevät, että isolle tilakeskukselle on paikkansa osana alueen yritysten verkostoa.  Kuva: Hanna Perkkiö
    Maatalous|Maidontuotanto
    29.1.202604:00
    Hanna Perkkiö
    Ylivieska

    Harvoin uusi navetta herättää kiinnostusta jo suunnitteluvaiheessa yhtä paljon kuin alkujaan Ylivieskan lentokentän laidalle kaavailtu maitotila. Kun maanhankinta ei edennyt, yrittäjät jatkoivat toteutusta uudessa paikassa.

    Nyt 299 lehmän robottipihatto on valmistunut peltoalueelle reilun puolen kilometrin päähän lentokentästä. Tuotantoa on käynnistetty vaiheittain syyskuun lopulta lähtien, ja helmikuuhun mennessä on tarkoitus saavuttaa lähes täysi kapasiteetti.

    ”Aikataulu on suunnitelmiin nähden jopa etunojassa, mikä kertoo siitä, että alkuvaiheessa kaikki on sujunut hyvin”, Laukkupalon Maito oy:n osakas ja toimitusjohtaja Juha Pylväs kertoo.

    Pihaton lisäksi rakennettiin myös lietesäiliöt, laakasiilot sekä halli- ja varastotilat. Noin 4,2 miljoonan euron investointi on tehty etupainotteisesti ajatellen myös mahdollisia tulevia laajennuksia.

    ”Aikataulu on suunnitelmiin nähden jopa etunojassa, mikä kertoo siitä, että alkuvaiheessa kaikki on sujunut hyvin.”

    Juha Pylväs

    Yrityksen tavoitteena on tulevina vuosina laajentaa tilakeskusta vaiheittain jopa tuhannen lehmän kokonaisuudeksi. Tilaa tontilla on useammalle erilliselle navettarakennukselle.

    ”Jokaisesta vaiheesta teemme erillisen päätöksen ja viemme sen eteenpäin omana hankkeenaan”, Pylväs sanoo.

    Seuraava vaihe saattaa olla vuorossa jo tulevana syksynä. Yritys lähtee hakemaan ympäristölupaa laajennukselle, joka toisi vähintään sata lypsypaikkaa lisää.

    Tuotantoa 299 lehmän pihatossa on käynnistetty vaiheittain syyskuun lopulta lähtien.
    Tuotantoa 299 lehmän pihatossa on käynnistetty vaiheittain syyskuun lopulta lähtien.  Kuva: Hanna Perkkiö

    ”Koko rakennus on suunniteltu lehmien hyvinvointi edellä. Ympärivuotinen jaloittelu on mahdollista, ja jatkossa lehmät pääsevät myös laitumelle.”

    Marko Sorvisto

    Vuonna 2024 perustetun Laukkupalon Maidon omistajia ovat Pylvään lisäksi Sari ja Marko Sorviston Kotipellon Tila oy sekä reisjärvinen Reiskone oy. Kotipellon tila jatkaa kasvinviljelytilana, ja siirtymävaiheen aikana sen navetassa pidetään nuorkarja, ummessa olevat sekä vastapoikineet.

    Yhtiön perustajat haastavat totutut ajattelutavat suomalaisessa maidontuotannossa, sillä toiminta nojaa alueen yritysten yhteistyöhön. Tilalla ei esimerkiksi ole riittävää omaa peltoviljelyä, vaan tarvittava rehu hankitaan pääosin osakkailta ja lähiseudun viljelijöiltä. Myöskään omia koneita yrityksellä ei ole apevaunun lisäksi, vaan peltotyöt ostetaan osakkailta ja alueen urakoitsijoilta.

    ”Lähtökohtana on, että toiminta tukee tämän alueen maataloustuotantoa ja toimii osana alueellista yritysten verkostoa”, Marko Sorvisto sanoo.

    ”Olemme varautuneet siihen, että vaikka mitä tapahtuisi, maidontuotantoa pystytään jatkamaan.”

    Juha Pylväs

    Lähialueen urakoitsijoita työllisti myös rakennusvaihe, joka ajoittui viime vuoden keväästä syksyyn. Kaksirivinen pihattorakennus on reilun 4700 neliön suuruinen. Pitkä ja kapea pohjaratkaisu tarjoaa runsaasti ruokintapöytätilaa ja eläimille sujuvan pääsyn ulos.

    ”Koko rakennus on suunniteltu lehmien hyvinvointi edellä. Ympärivuotinen jaloittelu on mahdollista, ja jatkossa lehmät pääsevät myös laitumelle”, Sorvisto kertoo.

    Erityistä huomiota on kiinnitetty riskienhallintaan ja huoltovarmuuteen. Navetassa on lämpökameravalvonta ja automaattisesti ohjautuvat savunpoistoluukut. Sähkö- ja vesijärjestelmät on suunniteltu toimimaan myös poikkeustilanteissa.

    ”Olemme varautuneet siihen, että vaikka mitä tapahtuisi, maidontuotantoa pystytään jatkamaan”, Pylväs painottaa.

    ”Me olemme työstäneet tätä hanketta seitsemän vuotta. Kun tekee laskelmat huolella, ei tule ikäviä yllätyksiä.”

    Juha Pylväs

    Mikä sitten antaa yrittäjille uskoa näin mittavaan investointiin juuri nyt?

    ”Globaalisti maidon kulutus kasvaa koko ajan, mutta Suomessa tuotantoennusteet näyttävät pitkällä aikavälillä laskevilta. Samalla peltoviljelyn jalostusarvoa on järkevää nostaa tätä kautta”, Sorvisto perustelee.

    Uuden navetan rakentaminen ja käynnistäminen on tiennyt yrittäjille pitkiä päiviä. Muille suurta investointia harkitseville he painottavat suunnittelun merkitystä.

    ”Me olemme työstäneet tätä hanketta seitsemän vuotta. Kun tekee laskelmat huolella, ei tule ikäviä yllätyksiä”, Pylväs sanoo.

    ”Ja pitää muistaa olla välillä itselleenkin armollinen”, Sorvisto lisää.

    Laukkupalon Maito oy

    Perustettu 2024, työllistää yrittäjät mukaan lukien suoraan n. 10 henkilöä

    1. vaiheessa pihatto 4722 m2, kustannusarvio 4,2 milj. euroa.

    Kolmen navetan kokonaisuuden kustannusarvio n. 12,5 milj. euroa.

    Viisi Delavalin VMS V300 -robottia

    Delaval Plus -käyttäytymisjärjestelmä

    OptiDuo-rehunsiirtäjä

    Lisää aiheesta
    • Laukkupalon Maito oy:n osakkaista Juha Pylväs (vas.) ja Marko Sorvisto pitävät uutta paikkaa rakentamisen kannalta hyvänä, mutta haastavana suurjännitelinjan pilkkoessa tontin.

      Maidontuotanto | Ylivieskan tuhannen lehmän suurnavetta nousee uuteen paikkaan

      Tilaajalle
    • Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtajana vuonna 2021 toiminut Juha Pylväs huoltamassa traktoriaan.

      Maidontuotanto | Juha Pylväällä vireillä uusi navettahanke Ylivieskaan – sijainti noin kilometrin päässä lentokentästä

    • Ylivieskan lentokentän myymistä käsitellään seuraavaksi kaupunginhallituksessa.

      Maidontuotanto | Huutokauppa käyntiin: Ylivieskan lentokenttä etsii uutta omistajaa, tämä on pohjahinta

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    Ylivieska
    maidontuotanto
    suurnavetta
    maatalous
    Laukkupalon Maito oy
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Lypsyrobottien määrä kasvaa tiloilla. Viiden vuoden päästä robottitiloja ennustetaan olevan 1 800, kirjoittaa Erkki Holma. Kuvituskuva.
    Kolumni
    Erkki Holma

    Koneviesti | Maidon tuottaminen jää harvojen käsiin – ”Vaikka lypsy automatisoidaan, työmäärä ei paljoa vähene”

  • Veikko Jokitalo kehittää tilaansa talousosaajan silmin.

    Koneviesti | Talousmies maidontuottajana – Veikko Jokitalo panostaa talouden suunnitteluun ja arjen prosessien kehittämiseen

  • Koneviesti | Luken tutkimusnavetan uudistus vie lehmien ruokinnan uudelle tasolle

    Tilaajalle