• Karhujen talloma kaura jää korjaamatta Kiteellä ‒ muuten toiveissa on vielä kohtalainen sato

    Nurmirehun toinen sato onnistui sekä määrällisesti että laadullisesti hyvin, kertoo kiteeläinen maidontuottaja.
    Tilaajalle
    Puintien ollessa tauolla Antti Matikainen vaihtaa puimurin terään osia. Työ sujuu säältä suojassa uudessa hallissa.
    Puintien ollessa tauolla Antti Matikainen vaihtaa puimurin terään osia. Työ sujuu säältä suojassa uudessa hallissa.  Kuva: Terhi Torikka
    Maatalous|Kasvintuotanto
    8.9.202304:00
    Terhi Torikka
    Kitee

    Viikon loppupuolelle ennustettu poutasää on tervetullut myös itärajalle. Vaikka pellot eivät läntisen Suomen tapaan lainehdikaan, tiistai-illan runsas sade jätti lammikoita myös Kiteen pelloille.

    ”Peltoja voi joutua kuivattelemaan vielä ensi viikolle, jos ei kovat tuulet auta asiaa. Ohra olisi jo puitavaa ja osa on puitukin, mutta sateet pehmittäneet pellot niin, ettei sinne kehtaa lähteä tallaamaan maata”, kiteeläinen maidontuottaja ja urakoitsija Antti Matikainen kertoi torstaina.

    Tilan kaura ja vehnä vihertävät vielä, mutta parin viikon päästä puintien pitäisi olla paketissa, mikäli sää suosii.

    Kaurasatoa verottavat muutamalta hehtaarilta karhujen temmellysalueet, joissa kasvusto on pahasti laossa.

    ”Riistakamerasta näkyy, miten ne välillä pulahtavat ojassa ja tulevat taas pellolle pyörimään ja syömään”, Matikainen kertoo.

    Maahan painuneissa viljoissa näkyy jo itämistä.

    ”Ja lisäksi on vaara, että sekaan tulee karhun jätöksiä, joten alueet on parempi jättää puimatta.”

    Kaurapelto on joutunut karhujen leikkikentäksi Kiteellä.
    Kaurapelto on joutunut karhujen leikkikentäksi Kiteellä.  Kuva: Antti Matikainen

    Matikainen odottaa viljasadosta normaalia pienempää, mutta sääoloihin nähden kohtalaista.

    ”Kylvöjen jälkeen tuli vielä pakkasta, ja vasta juhannuksen jälkeen ensimmäinen sade”, hän kertaa.

    ”Onneksi on ylivuotista viljavarastoa turvana.”

    Sateet kasvattivat kuitenkin sekä viljaa, että rehusta runsaan kakkossadon, jonka laatukin oli hyvä.

    ”Kolmaskin sato olisi saatavilla, mutta meillä ei ole nyt tarvetta korjata”, Matikainen kertoo.

    Tila on valkoposkihanhien muuttoreitin varrella, minkä vuoksi rehunurmialaa on jouduttu lisäämään viime vuosina merkittävästi, jotta rehua tulee varmasti tarpeeksi vaikka hanhet syövät ensimmäisestä sadosta valtaosan.

    Etualalla näkyvät sudaninruohot jäivät kuivan alkukesän vuoksi pieniksi.
    Etualalla näkyvät sudaninruohot jäivät kuivan alkukesän vuoksi pieniksi.  Kuva: Terhi Torikka

    Nurmen seassa tilalla kokeiltiin tänä vuonna ensimmäistä kertaa sudaninruohoa, jonka pitäisi syväjuurisena parantaa maaperää.

    ”Jos laidun sen avulla alkaisi pitää paremmin kosteutta”, Matikainen toivoo.

    Kasvusto jäi niukaksi. Ulkoisesti maissia muistuttavia kasveja näkyy laitumella siellä täällä ja ne ovat odotettua pienempiä. Rehunurmella kasvu oli vielä heikompaa.

    ”Ajatus on kokeilla vielä uudestaan. Nyt kylvettiin pintakylvönä ja jyrättiin, mutta pitäisi kokeilla kylvää vantaiden kautta.”

    Lisää aiheesta
    • Janne Rouhiainen kylvi syysrypsiä elokuun alussa Iitissä. Syysöljykasvien pinta-alojen ei odoteta kasvavan. Syysviljoille olisi tulossa kasvua, jos syksyn säät sallivat.

      Maatalous | Siemenkauppa oli vilkasta syyskylvöille – ensi keväälle tarjonta saattaa olla normaalia rajallisempaa, kauppaa tulevan kevään kylvöille tehdään jo

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    maatalous
    karhu
    kaura
    sato
    Kitee
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Erikoiskasvien viljelyksessä tarvitaan omat koneet. Tässä artikkelissa rakennetaan puomisto erityisesti mansikan kasvinsuojelutyöhön.

    Koneviesti | Kovia kokenut, mansikalle räätälöity kasvinsuojeluruisku löytyi huutokaupasta – puomisto rakennettiin kokonaan uusiksi

    Tilaajalle
  • Nesteen ja Bayern-konsernin yhteistyöhön sisältyy muun muassa kumppaneiden tunnistaminen, arvoketjun kehittäminen sekä syysrapsin tuotannon laajentaminen uusiutuvien tuotteiden raaka-aineeksi.

    Koneviesti | Neste ja Bayer yhteistyöhön uudistavilla viljelymenetelmillä tuotettujen kasviöljyjen kehittämiseksi

  • Lakoontunut vilja on riskitekijä ajatellen haitallisten Fusarium-sienten runsastumista.

    Koneviesti | Viljojen Fusarium ja mykotoksiinipitoisuudet taas tapetilla – keinoja ongelman selättämiseksi on löytynyt

    Tilaajalle