Tämä pörröturkki ei ole mikään halinalle – biisonin lihassa on erityisesti kuntoilijoita kiinnostava ominaisuus

Kolmenkymmenen biisonin lauma huurteisessa maalaismaisemassa on hätkähdyttävä näky. Hengitys höyryää, tummat silmät tarkkailevat tulijaa, kukaan ei liikahdakaan.

Nämä eläimet eivät todellakaan kerjää rapsutuksia. Ne eivät pidä ihmisen kosketuksesta yhtään, eivätkä ne myöskään kesyynny, Saku Rautiainen kertoo.

Laitumella ei yleensä liikuta jalan vaan traktorin suojissa. Rautiainen suostuu kuitenkin kuvattavaksi Buddyn kanssa. Se on ainoa, joka on suhteellisen sinut ihmisten kanssa – ja lauman ainoa, jolla on nimi.

Rautiainen houkuttelee Buddyn luokseen ruisleivällä mutta pysyttelee visusti juottoautomaatin lähellä, jotta voi tarvittaessa pyörähtää sen taakse suojaan.

Hänelle ei ole koskaan sattunut biisonien kanssa mitään, mutta ison, puolivillin eläimen kanssa on oltava varuillaan.

Toki verkossa näkee videoita, joissa biisoni on varttunut vasikasta saakka ihmisten kanssa ja oppinut seuraamaan omistajaansa kuin koira. ”Mutta 750-kiloinen koira ei ole kovin hyvä ajatus”, Rautiainen toteaa.

Saku Rautiainen kertoo, että biisoneilla on talvella seitsemän hehtaarin laidun, kesällä enemmän. Kuva: Sanne Katainen

Ensimmäiset biisonit tulivat Suomeen 1999, osa niistä Karjalohjalle Markku ja Teija Rautiaisen tilalle.

Saku Rautiainen pohtii parhaillaan, jatkaako vanhempiensa aloittamaa biisonien kasvatusta. Ajatus houkuttelee, mutta lopullista päätöstä ei vielä ole tehty.

Menekkiä lihalle kyllä on – se suorastaan viedään käsistä.

Myyntiin tulevasta erästä ilmoitetaan yrityksen Facebook-sivulla, ja varsinkin kuntoilijat tekevät kärppänä oman varauksensa. Myös ravintolat ovat kiinnostuneita vahvanmakuisesta, broileriakin vähärasvaisemmasta lihasta.

Tämäkin tuotantomuoto on kuitenkin kannattavuusongelmissa. Tuotantopanosten hinnat ovat nousseet vauhdilla, ja kustannuksia on vaikea siirtää lihan hintaan.

Rautiaisen biisonit syövät pelkkää oman tilan heinää tai säilöheinää. Ostorehukuluja ei siis ole, mutta esimerkiksi polttoaineen ja käärintämuovin kovat hinnannousut näkyvät viivan alla.

Vierailijaa ihmetyttää, miten jykevät eläimet pysyvät kolmen ohuen sähkölangan takana.

Rautiainen kertoo, että aiemmin aitana oli teräsvaijeria kuudessa kerroksessa. Eläimillä ei kuitenkaan ole tarvetta poistua laitumeltaan, kunhan siellä vain riittää ruokaa. Aitoja on siksi kevennetty helppohoitoisemmiksi.

Jos muutama eläin eksyisi aidan väärälle puolelle, ne eivät lähde mihinkään. Arimmat eläimet eivät nimittäin uskaltaudu ulos aukosta, eivätkä ulkona olevat jätä laumaa.

Kyliltä Karjalohjan biisoneita ei siis ole tarvinnut hakea.

Biisoneita ei tarvitse siirtää mihinkään edes teurastusvaiheessa. Lopetus tehdään laitumella, ampumalla, eläinlääkärin läsnä ollessa.

Ruhot kuljetetaan Inkooseen Meatgardin teurastamolle, missä ne käsitellään ja pakataan valmiiksi.

Joskus eläviä eläimiä täytyy kuitenkin siirtää – vaikkapa silloin, kun tilalle hankitaan uusi sonni. Autoon lastaaminen onnistuu suppilon tai karusellin sekä käsittelyhäkin avulla, Rautiainen kertoo.

Entä kun eläin tarvitsee eläinlääkärin hoitoa? Sekin onnistuu hoitopilttuun avulla, Rautiainen toteaa. Karjalohjan biisonit ovat onneksi pysyneet niin terveinä, ettei eläinlääkäriä ole juuri tarvittu.

Buddy on Rautiaisen biisoneista ainut, joka on jollain lailla kiinnostunut ihmisistä. Se saapui aidalle katsomaan, olisiko kuvaajalla tarjota herkkuja.  Kuva: Sanne Katainen

Saku Rautiainen työskentelee sähkömiehenä ja hoitaa lisäksi rehu- ja aurausurakointia. Biisonit ehkä mahtuvat vielä näiden rinnalle?

Vaikka päätöstä jatkosta ei ole tehty, voisi arvella, että pörröturkit pysyvät tilalla. Rautiainen nimittäin pohtii juuri, lähtisikö ostosretkelle Tanskaan. Siellä sijaitseva Euroopan suurin biisonitila oli sopinut sonnikaupoista Ukrainaan, mutta sodan takia eläimet jäivät käsiin. Nyt olisi valinnan varaa...