• EU-maissa vuosittain kertyvästä mäskistä koottu vuori painaisi puolen miljoonan norsun verran

    Oluenpanosta syntyvä mäski menee rehuksi, mutta ihmisiäkin se kiinnostaisi
    Ohra idätetään mallastamossa. Maltaasta tehdään olutta.
    Ohra idätetään mallastamossa. Maltaasta tehdään olutta. Kuva: Markku Vuorikari
    Maatalous|Kasvintuotanto
    12.8.202211:00
    Satu Lehtonen

    Oluen tärkein raaka-aine on useimmiten ohra. Koko jyvän sisältö ei kuitenkaan olutpulloon uppoa, vaan valmistusprosessissa jää tähteeksi ravinteikasta mäskiä.

    EU-maissa vuosittain kertyvästä mäskistä koottu vuori painaisi puolen miljoonan norsun verran, elintarvike-ekonomi Pauliina Piuhola kertoo Helsingin yliopiston tiedotteessa.

    Mäskiä ei suinkaan heitetä hukkaan. Tavallisimmin se hyödynnetään eläinten rehuna, Piuhola kertoo.

    Hän toivoisi, että edes osa kuitu- ja proteiinipitoisesta mäskistä jalostettaisiin suoraan ihmisten ruuaksi.

    Kuluttajien mielestä ajatus on herkullinen.

    ”Kun selvitin mäskipohjaisia tuotteita koskevia asenteita, 96 prosenttia vastaajista sanoi olevansa niistä kiinnostunut”, mäskin mahdollisuuksiin jo gradussaan perehtynyt Piuhola kertoo.

    Mäskillä terästetty granola pärjäsi myös gradututkielman makutesteissä. Nyt Piuhola tutkii aihetta Viikin kampuksella, Mäsli-tiimissä, joka on yksi Viikki Food Design Factoryn hankkeista.

    ”Mäskin hyödyntämisessä ongelmana on ollut pilaantuvuus ja hankala rakenne, mutta me olemme löytäneet ratkaisuja molempiin”, hän kertoo.

    Korppuja, granolaa, välipalapatukoita ja muita tuotteita mäskistä kehittelevän tiimin ytimeen kuuluu Piuholan lisäksi elintarviketieteilijä, mikrobiologi Lari Pihlanjärvi. He jalostavat panimoteollisuuden sivuvirtaa uudella fermentoinnin tekniikalla.

    Lue myös: "Kun on päivän haistellut ja maistellut oluita, illalla tekee mieli lähteä oluelle" – Koffin pääpanimomestarille olut on ollut osa päivittäistä dieettiä lähes koko aikuisiän

    Maailman suurin panimo luottaa suomalaiseen osaamiseen mäskin ja olkien jalostamisessa tekstiileiksi, kosmetiikaksi ja elintarvikkeiksi

  • Mainos: Suomen Ajoneuvopantti Oy

    Lainaa traktoria vastaan – uusi mullistava rahoituspalvelu tarjoaa joustavuutta maatilan menoihin

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Erikoiskasvien viljelyksessä tarvitaan omat koneet. Tässä artikkelissa rakennetaan puomisto erityisesti mansikan kasvinsuojelutyöhön.

    Koneviesti | Kovia kokenut, mansikalle räätälöity kasvinsuojeluruisku löytyi huutokaupasta – puomisto rakennettiin kokonaan uusiksi

    Tilaajalle
  • Nesteen ja Bayern-konsernin yhteistyöhön sisältyy muun muassa kumppaneiden tunnistaminen, arvoketjun kehittäminen sekä syysrapsin tuotannon laajentaminen uusiutuvien tuotteiden raaka-aineeksi.

    Koneviesti | Neste ja Bayer yhteistyöhön uudistavilla viljelymenetelmillä tuotettujen kasviöljyjen kehittämiseksi

  • Lakoontunut vilja on riskitekijä ajatellen haitallisten Fusarium-sienten runsastumista.

    Koneviesti | Viljojen Fusarium ja mykotoksiinipitoisuudet taas tapetilla – keinoja ongelman selättämiseksi on löytynyt

    Tilaajalle