• Viroosi vaivaa kauraa, kevätviljoissa alkavia lehtilaikkutauteja

    Viljojen taudit leviävät otollisissa oloissa, joten torjunnan kanssa on syytä olla tarkkana.
    Punahomeen vioittama ohrantähkä.
    Punahomeen vioittama ohrantähkä.  Kuva: Marja Jalli
    Maatalous|Kasvintuotanto
    10.7.202510:44
    Maija Ala-Siurua

    Paikoin kaurakasvustoissa esiintyy punertavia, mahdollisesti muita lyhyempiä yksilöitä. Punertavuuden syynä voi olla kääpiökasvuviroosi, kertoo Luonnonvarakeskus Luken Kaskas-palvelu.

    Lyhyeksi jääneitä kauroja voi löytyä yksittäin tai pieninä ryhminä, tyypillisesti pellon reuna-alueilta. Virus leviää kirvojen välityksellä, se ei tartu kasvista toiseen, eikä siihen tehoa kasvitautien torjunta-aineet.

    Virustautien leviämistä voidaan ehkäistä torjumalla kirvoja, erityisesti silloin, kun niitä esiintyy runsaasti, eikä kasvustossa ole kirvojen luontaisia vihollisia eli leppäkerttuja.

    Lehtilaikkutaudeille olosuhteet ovat olleet edelleen suotuisat, mutta oireita esiintyy toistaiseksi pääosin alemmilla lehdillä. Riski leviämiseen on kuitenkin suuri, erityisesti hyväkuntoisissa rehevissä kasvustoissa, Kaskas-palvelussa muistutetaan.

    Punahomeen riski on suurin alueilla, joissa kevätviljakasvustot ovat tulleet tähkälle yhdessä sateiden kanssa ja joilla on aiempina vuosina ollut ongelmia kohonneista toksiinipitoisuuksista. Mahdollinen torjunta pitää tehdä kukinnan alkuvaiheeseen, kun ensimmäiset heteet ovat näkyvissä.

    Uutisen kuva vaihdettu 14.7.2025 klo 10.22

    Lisää aiheesta
    • Kaura on viljoista herkin punahomeille.

      Kasvintuotanto | Olosuhteet suosivat nyt viljan punahometta – viime kesän paha tilanne nostaa riskiä

    Artikkelin aiheet
    kasvitaudit
    kaura
    viroosi
    lehtilaikkutauti
    Luonnonvarakeskus (Luke)
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Erikoiskasvien viljelyksessä tarvitaan omat koneet. Tässä artikkelissa rakennetaan puomisto erityisesti mansikan kasvinsuojelutyöhön.

    Koneviesti | Kovia kokenut, mansikalle räätälöity kasvinsuojeluruisku löytyi huutokaupasta – puomisto rakennettiin kokonaan uusiksi

    Tilaajalle
  • Nesteen ja Bayern-konsernin yhteistyöhön sisältyy muun muassa kumppaneiden tunnistaminen, arvoketjun kehittäminen sekä syysrapsin tuotannon laajentaminen uusiutuvien tuotteiden raaka-aineeksi.

    Koneviesti | Neste ja Bayer yhteistyöhön uudistavilla viljelymenetelmillä tuotettujen kasviöljyjen kehittämiseksi

  • Lakoontunut vilja on riskitekijä ajatellen haitallisten Fusarium-sienten runsastumista.

    Koneviesti | Viljojen Fusarium ja mykotoksiinipitoisuudet taas tapetilla – keinoja ongelman selättämiseksi on löytynyt

    Tilaajalle