• Venäjä-huhut puskevat viljan hintoja ylös

    Venäjä laittaa kapuloita rattaisiin ja yrittää hillitä viljan vientiä, jotta maan varmuusvarastoja pystytään kasvattamaan ja samalla hillitsemään elintarvikkeiden kallistumista.
    Kuva: Jaana Kankaanpää
    Maatalous
    14.12.201413:42
    MT toimitus

    Heikko rupla on kiihdyttänyt viljan vientiä Venäjältä ja perjantaina ruplan kurssi putosi taas uuteen ennätykseen.

    Maatalousministeri Nikolai Fedorov kertoi viikon lopulla, että Venäjän on vienyt heinäkuun alun jälkeen kolmanneksen enemmän viljaa kuin viime satokaudella. Fedorov luonnehti sitä tuhon trendiksi.

    WTO-jäsenyys estää vientikieltojen asettamisen, mutta muita järeitä keinoja on takataskussa. Tuoreessa lakiesityksessä ehdotetaan, että viejien pitää vaihtaa puolet ulkomaisesta valuutoistaan rupliin.

    Venäjän toimet herättävät huolta maailman viljamarkkinoilla ja epävarmuus kampeaa hintoja ylöspäin. Pariisissa lähin maaliskuun vehnäfutuuri vahvistui viikossa euron ja päätyi korkeimmilleen sitten kesän, 189,25 euroon tonnilta.

    Maissi kiipesi viikossa yli kaksi ja rapsi liki kaksi euroa. Samoin kävi Yhdysvaltojen hyödykepörsseissä. Chicagossa lähin vehnäfutuuri hipoo 180 euroa tonnilta ja soijan noteeraus näyttää asettuvan yli 300 euroon. Yhtä korkealla hinnat olivat viimeksi kesällä.

    Maailmanmarkkinahintojen vahvistuminen on kääntänyt hintoja nousuun myös Suomessa, vaikka korotukset ovat toistaiseksi varovaisia verrattuna hintojen nousuun Keski-Euroopassa.

    Artikkelin aiheet
    Venäjä
    vilja
    maatalous
    talous
    valuuttamarkkinat
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle