• Mistä löytyisi mediaseksikäs puutarhajulkkis innostamaan nuoria ammattimaisiksi multapeukaloiksi?

    Nuorten mielenkiinto puutarha-alaa kohtaan hiipuu niin Suomessa kuin muualla Euroopassa.
    Esimerkiksi ammattioppilaitos Hyriassa puutarhuriksi opiskelevien enemmistö on aikuisia. Nelikymppinen Suvi Ikola (vas.) aloitti opiskelun tammikuun alussa. Opettajana toimii muun muassa kouluttaja Marjatta Oittinen.
    Esimerkiksi ammattioppilaitos Hyriassa puutarhuriksi opiskelevien enemmistö on aikuisia. Nelikymppinen Suvi Ikola (vas.) aloitti opiskelun tammikuun alussa. Opettajana toimii muun muassa kouluttaja Marjatta Oittinen. Kuva: Kari Salonen
    Maatalous
    21.2.202120:00
    Maija Ala-Siurua

    Saisiko kerhossa omin käsin ruukkuun istutettu yrtti vai sittenkin mediaseksikäs "julkkispuutarhuri" nuoret kiinnostumaan puutarhurin ammatista?

    Jotain pitäisi tehdä, sillä jo vuosia nuorten määrä alan opiskelijoiden joukossa on vähentynyt.

    Kyse ei ole vain Hyriasta tai Suomesta vaan yleiseurooppalaisesta ilmiöstä, ammattioppilaitos Hyrian puutarha-alan kouluttaja Soile Seppälä kertoo.

    Esimerkiksi Hyriassa Hyvinkäällä puutarhuriksi opiskelevien enemmistö on aikuisia, joukossa on paljon alanvaihtajia.

    Syitä nuorten mielenkiinnon hiipumiseen on monia.

    Ensinnäkin ala ei Seppälän sanoin ole mediaseksikäs. Tarvittaisiin "julkkiskokkien" kaltaisia hyviä tyyppejä, joihin nuoret voisivat samaistua.

    "Peruskoulunsa päättäviä ei kiinnosta raskas ruumiillinen työ, mitä puutarha-alan suurimmassa määrin on", Seppälä listaa toisen syyn.

    Vuoden alussa Hyriassa puutarha-alan perustutkinto -opinnot aloittanut Suvi Ikola jatkaa koulupohdintaa: "Nyt puhutaan ilmastonmuutoksesta, ruuasta ja sen tuotannosta. Kouluissa puolestaan on ympäristökasvatusta. Saisiko niiden välille rakennettua aasin sillan puutarha-alaan ja sen opiskeluun?"

    Entäpä puutarhakerhot kokkikerhojen tapaan, Ikola miettii. "Lapset ja nuoret saisivat kosketuksen siihen, miten omaa ruokaa voi tuottaa."

    Yläkoulujen oppilaanohjaajat ovat paljon vartijoina. He kaitsevat jatko-opintoihin valtavan määrän nuoria. Onko heillä aikaa perehtyä kaikkeen siihen, mitä on tarjolla.

    Ennen koronaa ammatillisen koulutuksen järjestäjät kiersivät esittelemässä opiskelumahdollisuuksia lähialueellaan peruskouluissa ja erilaisissa tapahtumissa. Vaihtoehtoisesti yläkoulun yhdeksännen luokan oppilaat kävivät tutustumassa oppilaitoksissa.

    Koronan aikana vastaavat tutustumiset on järjestetty virtuaalisesti, Oittinen kertoo.

    Puutarhoilla riittää töitä, Seppälä vakuuttaa kouluttaja Marjatta Oittisen kanssa.

    "Toki kannattaa muistaa, että aivan pääkaupunkiseudun kupeessa niitä ei juuri ole. Pitää olla valmis lähtemään muualle Suomeen."

    Artikkelin aiheet
    puutarha-ala
    nuoret ja koulutus
    ammatillinen opetus
    Hyria
    ilmastonmuutos
  • Mainos: Suomen Ajoneuvopantti Oy

    Lainaa traktoria vastaan – uusi mullistava rahoituspalvelu tarjoaa joustavuutta maatilan menoihin

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle