• Justus Pakula, 2, tutustui traktoriin Farmarissa – aika näyttää tuleeko hänestä kotitilan jatkaja

    Farmarissa mielen päällä ovat kustannuskriisi ja ylisukupolvisuus. Vaihdoimme ajatuksia viljelijän taivalta vasta aloittavan helsinkiläispariskunnan sekä pian 33 vuotta maitotilaa pitäneiden haapavetisten kanssa.
    Tilaajalle
    Aika näyttää ajaako 2-vuotias Justus Pakula isonakin traktoria maata viljelevien vanhempiensa Juhon ja Hennan kanssa.
    Aika näyttää ajaako 2-vuotias Justus Pakula isonakin traktoria maata viljelevien vanhempiensa Juhon ja Hennan kanssa.  Kuva: Lari Lievonen
    Maatalous|Maatalousyrittäjät
    26.6.202604:00
    Laura Ruohola

    Katseet kiinnittyvät isään ja lapseen komean traktorin pukilla. Kysymällä selviää, että juttelen helsinkiläisen autokorjaamon esimiehen kanssa, jonka tulevaisuuden ajatukset suuntautuvat vahvasti sastamalalaiseen kotitilaan.

    ”Viisi hehtaaria nurmea on tällä hetkellä, enkä ihan varmuudella tiedä, että kannattaako tällä kokemuksella oikein paljon viljelijänä lausua”, naurahtaa Juho Pakula.

    Hetken juteltuamme käy kuitenkin selväksi, että vähän päälle kolmekymppisellä Pakulalla on lähitulevaisuuden ajatuksissa isänsä kotitilan sukupolvenvaihdos ja yhtymä perustetaan yhdessä sisaren kanssa. Tässä vaiheessa myös nyt vuokralla olevat 30 hehtaaria peltoa tulisivat takaisin omaan viljelyyn. Lisäksi tilaan kuuluu metsää.

    Pakulaa vie eteenpäin ajatus siitä, että hän pystyisi omilla toimillaan vaikuttamaan sekä ilmastonmuutokseen että yleiseen ajatteluun. Kiinnostavaksi miehen ajatusmaailman teki se, että hän näkee suomalaisen ja eurooppalaisen maatalouden tilan siinä määrin pessimistisenä, että haluaa nimenomaan haastaa oman ajatusmaailmansa.

    ”Haluan ajatella, että asioita voi jättää jälkipolville paremmassa kunnossa, kuin mitä ne nyt ovat. Pitää toimia kun tässä on tullut jälkeläisiäkin hankittua, Pakula pohtii sylissään parivuotias Justus-poika.

    Pakulan perhe, Juho, Justus ja Henna, viihtyvät traktorin hytissä Farmari-retkellään.
    Pakulan perhe, Juho, Justus ja Henna, viihtyvät traktorin hytissä Farmari-retkellään.  Kuva: Lari Lievonen

    ”Kaiken pitää pystyä toteuttamaan ympäristökestävästi ja samalla rahallisesti kannattavasti, rahataloudessa kun elämme. En itse jaksa seurata vaikkapa keskustelua tukipolitiikasta, koska minulla ei ole perspektiiviä ottaa kantaa siihen, mitä ja miten jonkin asian pitäisi mennä. Mutta juuri näistä syistä haluan haastaa itseäni ja tehdä asioita, jotka vaikuttavat”, Pakula sanoo.

    Selviää, että Pakula on hyvin perillä uudistavasta viljelystä ja hän näkee, että tulevaisuuden viljelijällä on mahdollisuus.

    Lähitulevaisuudessa Sastamalan kotitilalle muuttamassa ovat siis Juho ja Justus sekä vielä toistaiseksi Helsingissä fysioterapeuttina toimiva Henna Pakula.

    Mika ja Katja Jylänki ovat haapavetisen Savolan Maito oy:n isäntäpari. Tila on kahden robotin ja 130 lypsävän kokonaisuus.
    Mika ja Katja Jylänki ovat haapavetisen Savolan Maito oy:n isäntäpari. Tila on kahden robotin ja 130 lypsävän kokonaisuus.  Kuva: Lari Lievonen

    Suorakylvökoneiden pakeilta löytyy haapavetinen maitotilallinen, Mika Jylänki.

    Ostohousut jalassa ei Jylänki messuilla ole, vaikka myöntääkin, että ainahan sitä jotain pientä on mielessä. Muutosta ja muuta.

    ”No, pitää tässä ymmärtää, että kun on pian 33 vuotta tilaa luotsannut, niin ei tämä loputtomiin jatku”, sanoo Jylänki ja viitannee jossakin tulevaisuudessa siintävään tilanteeseen, jossa seuraava sukupolvi ottaa tilasta nykyistäkin isompaa vastuuta. Osakeyhtiössä vanhin lapsi mukana jo onkin.

    Maataloustuotannon yleistä tilaa Jylänki pohtii hetken ja vakavoituu.

    ”Viime syksynä oli oikeastaan aika hyväkin fiilis, mutta kyllä se nyt on selvästi heikentynyt. Yleinen kustannustason nousu heijastuu välillisesti ihan kaikkeen ja sitä tulee itsekin tässä aika paljon pohdittua. Koko maailmankin tilaa kyllä”, Jylänki toteaa.

    ”Ja samaan syssyyn sitten osui maidosta maksettavan hinnan lasku, niin siinä sitä sitten jo olikin pohdittavaa, kun samaan aikaan tuli vielä isot kustannusnousut kaiken päälle.”

    ”Viime syksynä oli oikeastaan aika hyväkin fiilis, mutta kyllä nyt on tilanne eri. Kustannusnousut vaikuttavat välillisesti ihan kaikkeen”, pohtii Mika Jylänki.
    ”Viime syksynä oli oikeastaan aika hyväkin fiilis, mutta kyllä nyt on tilanne eri. Kustannusnousut vaikuttavat välillisesti ihan kaikkeen”, pohtii Mika Jylänki.  Kuva: Lari Lievonen

    Yleisemmin sekä Jylänki että vaimonsa Katja Jylänki mietiskelevät sitä, miten tuntuu sille, että ihmisiltä on hävinnyt kokonaan ymmärrys siitä, mistä ruoka tulee.

    ”Mutta ei se välttämättä ihmisen oma vika ole lainkaan”, Jylänki huomauttaa.

    ”Jos koko ikänsä on asunut kaupungissa eikä ole mitään kontaktipintaa maaseutuun, niin näin se sitten menee”, pariskunta pähkii.

    Jo juttutuokion ollessa loppupuolella Katja toteaa, että hänellä olisi sittenkin ehkä yksi hyvä idea siihen, miten ihmisille voitaisiin tuoda ruoka ja ruoantuotanto lähelle.

    ”Sellainen telkkarisarja, jossa olisi ihan alusta pitäen ruoan matka ihmisen lautaselle. Pellolta kauppaan ja koko matkan tarina tarkoin läpi käytynä. Onko ihan sellaista ollutkaan”, kysäisee Katja Jylänki.

    Farmari-messut Kalajoella jatkuvat aina lauantai-iltaan saakka.

    Lisää aiheesta
    • Sara Pohjalainen ja hollantilainen Rayven Bussink olisivat valmiit maitotilallisiksi. Haaveena on löytää maatila Seinäjoelta.

      Matkailu | Väki ryntäsi Farmariin – hollantilainen Rayven haluaa ostaa maitotilan Suomesta

      Tilaajalle
    • Hannes Hyppönen oli tyytyväinen isänsä Miika Hyppösen sylissä. Jasmin Virkkunen vastaanotti vauvalle MT:n juhlabodyn.

      Perhe | Viisikuinen Hannes Hyppönen nautti Farmarin tunnelmasta isänsä sylissä – vauvaperheet jonottivat juhlavuosibodyja

    • Emma Erkkilää on aina kiinnostanut ruoka ja ruuantuotanto. Nykyään hän työskentelee maatalouslomittajana.

      Maatalousyrittäjät | ”Riittää, kun tiedän oven, josta mennä sisään” – näin Suomen onnellisin lomittaja Emma löysi kutsumuksensa

      Tilaajalle

    Artikkelin aiheet
    maatalous
    sukupolvenvaihdos
    Farmari-messut
    viljelijäelämä
    ilmastonmuutos
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 5

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Kotieläintilalla pitää olla mahdollisuus ylläpitää tuotantoeläinten hyvinvointia, ja tilalla on oltava varajärjestelmä poikkeustilanteiden varalle. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Karjatilat tarvitsevat puhdasta vettä ympäri vuorokauden myös poikkeusoloissa ‒ varajärjestelmät ovat välttämättömiä

  • Lämmön tuottaminen yhteiskunnassa on kriittistä. Poltettava materiaali, kuten hake lämmön lähteenä tasaa yhteiskunnassa energiaverkoston kuormitusta. Sähköä tarvitaan tuki kuljettimien käyttöön ja sytytykseen. Poltettavaa materiaalia, turvetta ja haketta, voidaan varastoida ylivuotiseksi.

    Koneviesti | Huoltovarmuus on kannattavuutta -hanke käynnistettiin Pirkanmaalla – hankkeessa keskitytään maatilojen huoltovarmuuteen

    Tilaajalle
  • Rakennettu infra, kuten sähköverkko on altis ulkopuoliselle tihutyölle. Sähköverkko saattaa vaurioitua myös vahingossa. Kuvan haruksellisen teräsportaali on keskellä nurmipeltoa ja sen läpi ajetaan useilla koneilla kasvukauden aikana. Leveys on hieman tarkka karhottimelle.

    Koneviesti | Poikkeusoloihin varautuminen pitäisi olla jatkuvaa ja systemaattista – kriittisintä on puhtaan veden saaminen

    Tilaajalle