• Etelä-Savo mukana EU:n luomukilpailussa: Tiedätkö paljonko maakunnan peltoalasta on luomutuotannossa?

    Etelä-Savo on valittu EU:n luomupalkinnon Paras luomualue -sarjan kolmen finalistin joukkoon.
    Suomalaiset ovat edustettuna EU:n luomupalkintokilpailussa.
    Suomalaiset ovat edustettuna EU:n luomupalkintokilpailussa. Kuva: Markku Vuorikari / Pro Luomu
    Maatalous|Maatalouden ympäristötoimet
    19.7.202423:00
    Juho Hannuksela

    Etelä-Savon maakunnan luomutuotanto ja -osaaminen saavat tunnustusta Euroopan mittakaavassa. Etelä-Savo on valittu EU:n luomupalkinnon Paras luomualue -sarjan kolmen finalistin joukkoon.

    Etelä-Savolla on luomun kehittämisessä pitkät perinteet. Ensimmäiset luomuviljelijät aloittivat jo 1970-luvun lopulla ja perustivat viljelijöiden ja kuluttajien yhteisen yhdistyksen viemään tuotantotapaa eteenpäin. Luomua on siitä saakka rakennettu yhteistyöllä eteenpäin.

    Etelä-Savon luomuosaamisen kehittämistä ovat tukeneet vahvasti myös Etelä-Savon maakuntaohjelmat ja valtakunnalliset että Etelä-Savon alueelliset maaseutuohjelmat sekä ympäristöohjelmat, joissa luomun edistämiseksi on ollut toimenpiteitä ja siten mahdollistettu luomukehittämishankkeet.

    Kouvolalaisviljelijä ehdolla parhaaksi luomuviljelijäksi miesten sarjassa.

    Luomutuotannon kehittäminen näkyy vahvasti Etelä-Savon alkutuotannossa. Vuonna 2023 luomupeltoa oli 12 400 ha, joka on 18 prosenttia maakunnan peltoalasta.

    Suomen keskiarvo on 14 prosenttia. Juvan kunnassa, jossa luomututkimus alkoi, luomupeltojen osuus on peräti 40 prosenttia, mikä osoittaa esimerkin ja aktiivisuuden voiman.

    Vuonna 2023 oli luomukotieläintuotantoa 56 tilalla eli 30 prosentilla tiloista, pääasiassa lypsy- ja lihanautoja sekä lampaita.

    Samassa kilpailussa palkitaan myös parhaita luomuviljelijöitä. Kouvolassa LuomuMattisen tilaa viljelevä Tommi Hasu on ehdolla miesten sarjassa.

    EU:n luomupalkintojen jakajina toimivat yhdessä Euroopan komissio, Euroopan talous- ja sosiaalikomitea (ETSK), Euroopan alueiden komitea (AK), COPA-COGECA ja IFOAM Organics Europe.

    Lisää aiheesta
    • Luomupuutarhatuotanto on erityisen kannattavaa, Susann Rännäri sanoo.

      Maatalous | Luomumyönteisimmät löytyvät Etelä-Savosta: Kaksipäiväinen tapahtuma kokoaa luomun ystävät ”päämajalle”

    • Luomutuotannon ja tavanomaisen tuotannon hintaero on nyt pieni, mikä vaikuttaa luomun kannattavuuteen.

      Maatalousyrittäjät | Luomutuotanto hiipuu Pirkanmaalla

    • Ismo Saaren mielestä suomalainen metsäluonto on monipuolistunut.

      Metsä | Lukijalta: Suomen metsäluonto on monipuolistunut

      Tilaajalle
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ennallistamisasetuksen teema näkyy tässäkin kuvassa. Vasemmalla Natura 2000 -ohjelman suo ja oikealla siihen rajoittuva ojitusalue, jossa metsän kasvu on vauhdissa. Molempia tarvitaan.

    Koneviesti | EU:n ennallistamisasetus on nyt toteutusvaiheessa – Ruukin tutkimusasemalla haetaan ratkaisuja turvemaiden viljelyn haasteisiin

    Tilaajalle
  • Linnan mukaan oleellisinta ennallistamisen kannalta on aktivoida metsien, soiden ja peltojen yhteyttämistehokkuutta muun muassa metsänhoitoa lisäämällä. Kuvituskuva.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Ennallistamisasetuksen pohjatiedot vanhentuneita ja epätarkkoja – suomalainen teknologia voisi ratkaista paljon

  • Hyvä esimerkki uudesta tekniikasta on FarmDroid, joka on investointitukilistalla niin Suomessa kuin Iso-Britanniassa.

    Koneviesti | Maatalouden ympäristöinvestoinnit jatkuvat Iso-Britanniassa – avustukset kattavat laitteita peltotöihin ja eläinten hyvinvointiin

    Tilaajalle