• Leppävirran Soinilansalmi on vuoden kylä

    Suomen Kylätoiminta ry on valinnut Leppävirran Soinilansalmen vuoden kyläksi 2013. Soisalon saaressa sijaitsevalla noin 110 asukkaan kylällä on vireälle toiminnalle pitkät perinteet.
    Kuva: Pipsa Salolammi
    Maatalous
    15.9.201317:00
    MT toimitus

    Suomen Kylätoiminnan valintaraati kiittää 29:nneksi vuoden kyläksi valittua Soinilansalmea järjestelmällisen työn esimerkkinä.

    ”Kylä ei jää odottelemaan mahdollisia kuntarakenteiden muutoksia, vaan se on ottanut ohjat käsiinsä ja luonut kyläsuunnitelman rinnalle hyvinvointi- ja turvallisuussuunnitelman, jossa otetaan huomioon mahdolliset muutokset kunta- ja palvelurakenneasioissa”, valitsijat korostavat.

    Soinilansalmen kyläyhdistyksen puheenjohtaja Arja Huovinen pitää kylän vahvuutena ennen muuta vireätä yhdessä toimimista.

    ”Vuodelta 1870 on jo maininta vireydestä ja paljosta toiminnasta, eli pohjatyö on tehty jo kauan sitten. Kaikki on ollut jatkumoa ja me olemme osa ketjua. Tästä on ollut hyvä jatkaa ensin kylätoimikunnan ja nyt kyläyhdistyksen”, Huovinen sanoo.

    Viime vuosina kylän suurin ponnistus on ollut entisen kansakoulun kunnostaminen kylätaloksi.

    ”Peruskorjaukseen kului aikaa 12 vuotta ja tehtiin talkootyötä yli 12 000 tuntia. Talkoissa yhteisöllisyys on päässyt kukoistukseen”, Huovinen kiittää.

    Vuoden kylä -valintaraati jakoi myös kaksi kunniamainintaa. 1. kunniamaininnan sai 45 asukkaan Rasimäen kylä Valtimosta ja 2. kunniamaininnan Haapajärven Kuusaan ja Jokelan kylien yhdistynyt kylätoiminta. Kuusaassa on noin 150 asukasta ja Jokelassa 75 asukasta.

    Kylätoiminnan tiennäyttäjiksi Suomen Kylätoiminta on valinnut korsnäsiläisen Ann-Sofi Backgren , kangasniemeläisen Pentti Niemisen ja sastamalaisen Leena Virri-Hanhijärven .

    Vuoden maaseututoimijaksi on valittu Pohjanmaan elykeskuksen kehittämispäällikkö Kaarlo Lepistö Vaasasta.

    Vuoden maaseutukasvoiksi on valittu kirjailija Heikki Luoma ja ohjaaja Jukka Mäkinen .

    Artikkelin aiheet
    vuoden kylä
    Soinilansalmi
    Leppävirta
    Suomen Kylätoiminta ry
    kyläyhteisö
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle