• Tuottajalle kiitos -stipendit taas haussa – nämä viljelijöiden ideat saivat rahoitusta viime vuonna

    Stipendin tavoitteena on kerätä maataloussektorilta innovatiivisimpia ideoita.
    Mantereen tila hyödynsi 10 000 euron stipendin koulutus- ja neuvontatoimintansa kehittämiseen.
    Mantereen tila hyödynsi 10 000 euron stipendin koulutus- ja neuvontatoimintansa kehittämiseen. Kuva: Sanne Katainen
    Maatalous|Maatalous
    14.2.202317:30
    Tuulikki Viilo

    Tuottajalle kiitos -stipendihaku käynnistyy jälleen. Asiasta tiedottavat Vaasan, Kesko ja ProAgria.

    Stipendit antavat viljelijöille mahdollisuuden hakea taloudellista tukea viljelyyn tai jatkojalostukseen liittyvien innovaatioiden kehittämiseen ja esimerkiksi uuden tiedon jakamiseen.

    Samalla viljelijöille tarjoutuu mahdollisuus kehittää omaa osaamistaan.

    Haku jatkuu 24.3. saakka.

    Vuosittain jaettavat stipendit ovat suuruudeltaan 3 000–10 000 euroa per hakija. Stipendejä jaetaan vähintään viisi kappaletta.

    K-ryhmän valikoimaan vuodesta 2015 kuuluneista Tuottajalle kiitos -tuotteista osa myyntihinnasta tuloutetaan suoraan alkutuottajille.

    ’’Suomalaiset pitävät kotimaista ruokaa suuressa arvossa, ja trendi on korostunut viime vuosien mullistusten aikana. Tuottajalle kiitos -tuotteet ovat tärkeitä niin kuluttajille kuin meille, sillä pääsemme niiden avulla suoraan tukemaan suomalaisen viljelyn kehitystä”, Keskon päivittäistavaratoimialan tavarakaupan johtaja Harri Hovi toteaa tiedotteessa.

    Viime keväänä tuottajalle kiitos -stipendin saajien joukossa oli muun muassa Mantereen luomukarjatila Lempäälästä, joka hyödynsi 10 000 euron stipendin koulutus- ja neuvontatoimintansa kehittämiseen.

    Lisää aiheesta
    • Yksi stipendeistä myönnettiin tunnelivadelman viljelyn kehittämiseen. Kuvituskuva.

      Viljelijän arki | Tuottajalle kiitos – stipendit jaettiin – ”Kaikkien seitsemän stipendinsaajan kehityskohteet ovat konkreettisia ja ajan hengessä olevia aiheita”

    Tavoitteena tilalla on auttaa viljelijöitä viljelemään kustannustehokkaasti helposti toteutettavilla menetelmillä.

    Juankoskelainen Jouni Rantala taas sai 5 000 euron stipendin innovaatioon, jossa kuituhamppua hyödynnetään aurausviitoissa.

    Stipendi myönnettiin myös muun muassa tunnelivadelman viljelyn kehittämiseen, kotoperäisten kimalaisten kasvatuksen pilotointiin ja lampaiden seurantapantojen käyttöönottoon perinnebiotooppikohteilla.

    ”Toivomme, että alkutuottajilla riittää intoa myös vaikeiden aikojen keskellä suunnata katsetta rohkeasti tulevaan ja ajatella toimintaansa uudella tavalla. Sitä haluamme stipendien avulla tukea, ideoiden matkaa innovaatioiksi”, kertoo Vaasanin liiketoimintajohtaja Minna Cousins.

    Lisää aiheesta
    • Philipp Mayerin kotitilalla Lempäälässä luovuttiin viljanviljelystä ja lypsykarjasta. Tilaa johdetaan holistic managementin periaattein. Laidunta syötetään ylämaankarjalle vähän kerrallaan laidunpyörän avulla.

      Tämä karja samoaa laitumiaan kuin biisonit muinoin: Holistic managementissa imitoidaan luontoa, koska se hyödyttää myös ihmistä

    • Niina ja Philipp Mayer kyllästyivät maatilan pyörittämiseen perinteisin keinoin. Tiukka työtahti jätti parisuhteen taka-alalle eikä taloudellista joustoa ollut. Nykyisin Mantereen tilaa johdetaan holistic managementin eli kokonaisvaltaisen tilanpidon periaattein. Menetelmän avulla on karsittu kustannuksia ja parannettu kannattavuutta. Traktorikalusto on iäkkäänpuoleista, mutta oma olo vapautunut.

      Pariskunta luopui kalliista maatalouskoneista ja palasi lähemmäs luontoa: Lempäälästä löytyy Euroopan ensimmäinen holistic management -oppimistila

    • Lempäälässä tilaa pyörittävä Niina Mayerin tilalla on tehty ratkaisuja työkuorman keventämiseksi. Mantereen tilalla kasvatetaan luomuylämaankarjaa. Lisäksi tila tarjoaa matkailupalveluita. ”Järjestelmä on sairas, jos hyväksytään osaksi normaalia maataloustoimintaa, että koko ajan isompi osa uupuu ja masentuu työn kuormituksen vuoksi. Uupuminen ei ole viljelijän vika.”

      Sankarimyytti aina töissä olevasta viljelijästä valmis romukoppaan: Niina Mayerin kotitilalla vaihdettiin viljanviljely muihin töihin, sillä lisätulo oli liian pieni

  • Mainos: Suomen Ajoneuvopantti Oy

    Lainaa traktoria vastaan – uusi mullistava rahoituspalvelu tarjoaa joustavuutta maatilan menoihin

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Edellisen kerran MaatalousKonemessut järjestettiin vuonna 2024.

    Koneviesti | MaatalousKonemessut 2026 tulevat taas Helsinkiin ‒ tavoitteena on vahvistaa viljelijöiden profiilia ja yhteishenkeä

  • Koneviesti | Liian suuri akselikuorma tiivistää peltoa ‒ työkoneyhdistelmän oikea tasapaino säästää sekä maata että konetta

    Tilaajalle
  •  John Deere nousi elokuun rekisteröintilistalla ykköseksi ohi Valtran.

    Koneviesti | Elokuu oli lähes kaikille traktorimerkeille tukala – John Deere nousi rekisteröinneissä kärkeen