• Osa Hankkijan rehuista kulkee nyt biokaasun voimin – uuden auton piti olla Euroopan ensimmäinen luokassaan, mutta Ranska saattoi ehtiä ensin

    Turussa on kaksi nesteytetyn biokaasun tankkauspaikkaa, joten autolla on siellä hyvät toimintaedellytykset.
    Uusi biokaasurekka esiteltiin tiistaina Turun rehutehtaalle. Tositoimiin se pääsi iltapäivällä. Suunnitteilla oli rehukuljetus Maskuun.
    Uusi biokaasurekka esiteltiin tiistaina Turun rehutehtaalle. Tositoimiin se pääsi iltapäivällä. Suunnitteilla oli rehukuljetus Maskuun. Kuva: Mikko Vuorinen, Hankkija Oy
    Maatalous|Energia
    7.2.202313:45
    Satu Lehtonen

    Osa Hankkijan Turun tehtaan rehuista kulkee nyt tiloille biokaasun voimin.

    Kyseessä on Suomen ensimmäinen rehuja kuljettava biokaasukäyttöinen rekka. Sen piti olla koko Euroopan ensimmäinen omassa kokoluokassaan, mutta Ranska ehti ilmeisesti hiukan ennen, Hankkijan toimitusjohtaja Jyrki Lepistö kertoo.

    No, ainakin se on Pohjois-Euroopan ensimmäinen.

    Hankkijalle auto on tärkeä askel matkalla puhtaisiin, uudistuviin energiamuotoihin, Lepistö toteaa.

    Samaa sanoo rehuliiketoiminnan johtaja Henrik Willberg. ”Hankkijan tavoitteena on omalta osaltaan vähentää elintarvikeketjun ympäristövaikutuksia. Kuljetuskalustolla on merkitystä rehuseosten hiilijalanjälkeen ja sen myötä eläintuotannon hiilijalanjälkeen.”

    Hankkijan logistiikasta vastaavan Movere Oy:n toimitusjohtaja Jussi-Pekka Huovila kertoo, että irtorehukuljetuksissa on mukana 21 yrittäjää ja 41 täysperävaunurekkaa. Turun, Kotkan ja Seinäjoen tehtailta rehu liikkuu koko maahan pohjoisinta Lappia myöten. Kuormia ajetaan noin 11 000 vuodessa.

    Uudessa biokaasulla käyvässä rekassa on neliakselinen, 460-hevosvoimainen Volvon vetoauto. Rehuille on 11 erillistä osastoa ja tällä hetkellä kuormaan mahtuu 42 tonnia rehua.

    Huovila toteaa, että tällä hetkellä vastaavien autojen yleistymistä rajoittaa kaasun jakeluverkosto. Tankkauspisteet keskittyvät toistaiseksi kasvukeskuksiin ja pääteiden varsille, kun taas rehut kulkevat pitkien matkojen päähän maaseudulle.

    Rahurekka käyttää nesteytettyä biokaasua, ja sitä saa koko maassa vasta 12 paikasta. Niistä kaksi on Turussa, joten auton sijoituspaikka on looginen.

    Autoilija Petri Reunanen kertoi tiistaina, että autolle oli varattu jo samaksi iltapäiväksi ensimmäinen rehukuljetusreissu Maskuun.

    Hän ei vielä osannut sanoa, miten paljon polttoainekuluissa säästetään biokaasuun siirryttäessä. ”Kokemus näyttää.”

    Hankkijan laskelmien mukaan biokaasun käyttö rehukuljetuksissa voi vähentää kasvihuonekaasupäästöjä jopa yli 85 prosenttia dieselkäyttöiseen rehurekkaan verrattuna. Laskelmassa on otettu huomioon käyttöajoneuvon elinkaari eli myös päästöt, jotka syntyvät muun muassa valmistuksesta, tekniikasta, huolloista ja tienkulutuksesta.

    Lisää aiheesta
    • Maitoa isoon tankkiin ja biokaasua pienempään. Kuljetusliike H. Vähäahon uusi biokaasulla kulkeva maitoauto kävi maanantaina Vuorenmaan maitotilalla Haapavedellä.

      Suomen ensimmäinen lannan voimalla ajava maitoauto käy täyttämässä tankin Vuorenmaan tilalla: "Sekä ympäristö että kukkaro kiittävät"

    • Tikan maitotilalle ryhdytään rakentamaan biokaasulaitosta mahdollisesti syksyllä, jos kaikki menee putkeen.

      Arlan rekat tankkaavat jo ensi vuonna lannasta ja nurmesta tehtyä nesteytettyä biokaasua Tikan maitotilalla Kurikassa

    • Ensimmäinen biokaasulla kulkeva maitoauto tankkasi 8.3.2021 Vuorenmaan tilalla Haapavedellä. Ratissa Pekka Wallin.

      Energia | Suomen Lantakaasulla on aiesopimukset jo yli puolesta tulevan keskuslaitoksen tarvitsemasta lantamäärästä – lisää kiinnostuneita etsitään Ylä-Savossa

    • Motiva Oy:n johtava asiantuntija Jaakko Ketomäki huomauttaa, että sähkömoottorin hyötysuhde on polttomoottoria paljon parempi. Kuvituskuva.

      Autot | Vertailu: Näin paljon autoilu maksaa dieselillä, sähköllä, bensalla ja kaasulla – ”Nykyisin rajusti vaihteleva sähkön hinta tekee vertailusta vaikeaa”

    • Oma biokaasuvoimala otettiin käyttöön vuosi sitten. Pressun alla muhii lantaa, olkea ja kuivaheinää, Mari ja Sami Alanko kertovat.

      Energia | Katso video: Oma biokaasulaitos lämmittää kalkkunahallit ja asuinrakennuksen – koneyhteistyö tuo vielä lisää säästöjä

    Artikkelin aiheet
    Hankkija
    biokaasu
    rehukuljetus
    Turku
    ympäristövaikutukset
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Volter Oy on Heizomatin uusi maahantuoja. Yhteistyötä on tehty aiemminkin. Kuva Heizomatin osastolta Agritechnicasta, missä esiteltiin teollisuuslaitokseen sopivaa pakkausmateriaalien polttamiseen perustuvaa lämmöntuotantoa.

    Koneviesti | Kattilavalmistaja Heizomat:n edustus Suomessa Volter Oy:lle

  • AlfaFlamen 1 000 kW:n biouuni on sijoitettu konttiin. Uunia käytetään kasvihuoneiden ja kuivaamon lämmönlähteenä. Uunin tuottama ilma johdetaan 1000 mm kanavia pitkin joko kasvihuoneeseen tai kuivaamoon. Hake syötetään erillisestä siilosta ruuvin avulla uuniin.

    Koneviesti | Biolämpökontti viljankuivaamon ja kasvihuoneiden lämmönlähteenä – kustannusten jakautuminen lyhentää takaisinmaksuaikaa

    Tilaajalle
  • OptiGrid-järjestelmä skaalautuu eri kohteisiin.

    Koneviesti | Avant Powerilta mikroverkkojärjestelmä – uuden tutkimushankkeen tavoitteena on yhdistää uusiutuvan energian tuotanto yhdeksi kokonaisuudeksi