• Yle: Susien metsästys jakaa kansaa

    Susien metsästys kuuluu homoliittojen ja ruotsin kielen aseman ohella kysymyksiin, jotka jakavat suomalaisten mielipiteitä eniten, kertoo Ylen uutisten teettämä tutkimus.
    Maatalous
    7.1.201415:51
    MT toimitus

    Susien runsaamman metsästyksen puoltajia ja vastustajia löytyi lähes yhtä suuri määrä, kun teetti loppuvuodesta suomalaisten arvoja kartoittavan kyselytutkimuksen.

    Väite "susia pitäisi voida metsästää nykyistä vapaammin" jakaa suomalaisia ikäpolvien ja asuinpaikan mukaan. 15–24-vuotiaista alle viidennes kannattaa metsästystä, yli 65-vuotiaista 53 prosenttia. Eniten kannatusta vapaammalle sudenmetsästykselle löytyy Kymenlaaksosta, Karjalasta, Savosta, Pohjanmaalta, Lapista ja Keski-Suomesta, vähiten Uudeltamaalta.

    Voimakkaammat jakolinjat Taloustutkimuksen tekemässä otannassa kertyi vain kysymyksestä homoliittojen sallimisesta. Samaa sukupuolta oleville pareille antaisi oikeuden avioliittoon35 prosenttia suomalaisista, vahvasti eri mieltä oli 23 prosenttia.

    Kolmannes vastaajista haluaisi purkaa ruotsin kielen aseman toisena virallisena kielenä. Melko täsmälleen puolet suomalaisista sen sijaan haluaisi säilyttää nykyisen tilanteen.

    Samassa tutkimuksessa yli puolet suomalaisista on sitä mieltä, ettei lakia saa rikkoa, vaikka sen noudattaminen on ristiriidassa oman moraalin kanssa.

    Kyselyyn vastasi noin tuhat suomalaista.

    Ylen uutinen

    Artikkelin aiheet
    susien metsästys
    Ylen tutkimus
    mielipidetutkimus
    suomalaisten arvot
    homoliitot
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle