

Entiseen riiheen tehty savusauna lämpiää metsälammen rannalla illan varausryhmää varten. Sorsapoikue käy laiturin kupeessa tervehtimässä, ja monena vuonna lammella pesinyt mustakurkku-uikku pitää vahtia kauempana.
”Luonnonrauha ja aitous vetoavat ihmisiin. Moni sanoo, että heti tulee levollinen olo, kun tulee tämän paikan portista sisään”, Tiina Nahkala toteaa.
Paikka on Alavieskan Taluskylän perukoilla sijaitseva Linnakallio. Nahkala pyörittää siellä matkailuyritystä, joka tarjoaa majoitusta, juhla- ja kokouspalveluja ja saunaelämyksiä.
Linnakallio sai alkunsa, kun Nahkalan isä, edesmennyt yrittäjä ja kotiseutuneuvos Kosti Nahkala ryhtyi vuonna 1990 rakentamaan kotikylälleen virkistyspaikkaa. Omaperäisiin ideoihin kuului vanhaan, siirrettyyn kyläkouluun rakennettu uimahalli. Nykyisin rakennus ja viereinen pohjalaistalo toimivat juhlatiloina.

Vuosien varrella alueelle on kaivettu lampia, rakennettu mäki sekä siirretty ja pystytetty kymmeniä perinnerakennuksia. Onpa joukossa kaksi pientä kirkkoakin, toinen tehty riiheen ja toinen koristeltu pahkoilla. Kattaukseen kuuluu tietenkin myös kesäteatteri.
Maaseudulla kun ollaan, leipä on tullut perheeseen myös maatalouden kautta. Kosti Nahkala aloitti maidonkuljetuksen 1950-luvulla, ja se jatkui perheen kuljetusyhtiön voimin lähes näihin päiviin ja viimeisimpään kilpailutukseen saakka. Tällä hetkellä Tiinan Jarmo-veljen johtamaa yhtiötä työllistävät meijereiden laboratoriokuljetukset.
Tiina Nahkala tuli Linnakalliolle töihin aluksi isänsä rinnalle. Kun tämä menehtyi kymmenen vuotta sitten, jälkipolven piti tarttua ohjaksiin. Nahkala toteaa, että yrityksen jatkaminen ei kuulunut nuoruuden suunnitelmiin, mutta toisin kävi.
”Olen astunut niihin samoihin saappaisiin ja samoihin unelmiin, joita isällä oli. Toki minulla on myös omani. Sillä ajatuksella teen töitä, että paikkaa pitää kehittää kaiken aikaa, jottei jämähdetä menneeseen.”
”Luonnonrauha ja aitous vetoavat ihmisiin.” Tiina Nahkala
Maaseudun yrityskulttuurissa on Nahkalan mukaan tapahtunut iso muutos aiempaan verrattuna: enää ei yritetä pärjätä yksin. Muita yrityksiä ei pidetä vain kilpailijoina, vaan yhdessä tekeminen nähdään mahdollisuutena.
Linnakalliolla yhteistyö tarkoittaa esimerkiksi erilaisten palvelujen ja aktiviteettien tuottamista ristiin. Näin hoituvat kätevimmin vaikkapa kokousvieraiden oheisohjelmat ja lomalaisten vuokrapyörät.
Yhteistyötä vaatii myös kansainvälisten matkailijoiden palveleminen. Se on Linnakalliolla vielä uutta, vaikka yksittäisiä kävijöitä on poikennut noin 30 kilometrin päässä sijaitsevilta Kalajoen Hiekkasärkiltä.
”Kalajoella panostetaan isosti kansainväliseen matkailuun, ja meidät halutaan pitää tarjonnassa mukana. Yksinään meidän olisi vaikeaa houkutella ulkomaalaisia, mutta ison toimijan kyljessä se on mahdollista”, Nahkala toteaa.
Tiukka taloustilanne näkyy Nahkalan mukaan siinä, että yritysten tyhy-päiviä ollut aiempaa vähemmän tai ne on pidetty tiukemmalla budjetilla. Sen sijaan yksittäisiä kävijöitä on riittänyt entiseen malliin, ja saunojen suosio on vain kasvanut.
”Toisaalta jokin yllättävä asia voi muuttaa kaiken. Siksi on vain otettava päivä ja viikko kerrallaan ja olla joka asiakkaasta onnellinen.”
Yksi yllättävä takaisku sattui toissa syksynä, kun entinen savusauna paloi. Surun keskellä yrittäjille oli heti selvää, että tilalle rakennetaan uusi ja parempi. Ja niin tapahtui.
Nahkalan mukaan tärkeintä on pitää koko ajan punainen lanka mielessä. Hän toteaa isänsä halunneen tarjota kävijöille paikan, jonne on helppo tulla ja jossa ei erotella ihmisiä titteleiden ja ansiomerkkien perusteella.
”Tässä ajassa ihmiset kaipaavat sitä, että voi vähäksi aikaa unohtaa suorittamisen, kilpailun ja kiiltokuvaelämän vaatimukset.”