• Suomalaisen viljan vienti Kiinaan takkuaa – tilitykset viipyvät

    Viljan vienti Kiinaan on vetänyt tänä talvena heikosti. Sen takia osa Polar Oatsille viljaa myyneistä viljelijöistä on joutunut odottamaan rahojaan tavallista pidempään, jopa puoli vuotta.
    Vuonna 2014 MT oli seuraamassa, kun koe-erät rehuohraa lähtivät Kiinaan merikonteissa.
    Vuonna 2014 MT oli seuraamassa, kun koe-erät rehuohraa lähtivät Kiinaan merikonteissa. Kuva: Ville-Petteri Määttä
    Maatalous
    25.1.201713:32
    Tuure Kiviranta

    MT:hen viime viikolla yhteyttä ottanut viljelijä kertoi myyneensä Polar Oatsille elokuussa rekkakuormallisen, 37 tonnia, kauraa. Hän kertoo, että aikaisempina vuosina maksun tuloon on mennyt muutama kuukausi. Nyt hän odottelee yhä rahojaan.

    Polar Oatsin tuore toimitusjohtaja Jukka Peltola kertoo, että yhtiö maksaa viljelijöille parhaansa mukaan heti, kun yhtiö saa itse rahat maailmalta vientikohteista.

    Peltola valittelee tilannetta viljelijöiden puolesta, jotka ovat lähteneet rohkeasti mukaan vientikauppoihin ja tätä kautta hallitsemaan kotimaan viljamassaa.

    "Yhtiö tekee kaikkensa, jotta tilanne Kiinan vientien osalta saadaan ratkaistua nopeasti."

    MT:hen yhteyttä ottanut viljelijä sanoo, että hän ei saanut viljakaupasta syksyllä minkäänlaista sopimuspaperia, jossa olisi kerrottu maksuaikataulusta. "Viljat vain käytiin hakemassa."

    Rahojen saanti alkoi viiden kuukauden jälkeen huolestuttaa ja hän kyseli yhtiöstä maksupäivää.

    Viime viikolla yhtiöstä oli kerrottu maksun lähteneen jo toinen tammikuuta, mutta rahoja ei tilillä näkynyt.

    Tällä viikolla viljelijä sai kirjeen, että rahat tulevat tammikuun aikana. "Asia on sillä selvä, jos näin tapahtuu."

    Peltolan mukaan viljan viennissä Kiinaan on ollut nyt vaikeampi jakso, mutta markkinat elävät ja tilanteet muuttuvat. "Viljan vienti viljelijävetoisesti ei ole ihan yksinkertaista."

    Polar Oats on pyörittänyt vientiä erittäin pienellä osakepääomalla ja se on haaste, Peltola sanoo.

    Tilannetta ollaan parantamassa ja tasetta pyritään kasvattamaan.

    "Tähän mennessä kaikki ovat rahansa saaneet ja saavat jatkossakin", Peltola lupaa.

    Polar Oats on vuonna 2007 perustettu, perheviljelmien omistama, kansainväliseen viljakauppaan keskittyvä yhtiö.

    "Yhtiön perusajatuksena on yhdistää suomalainen, laadukas, ympäristöystävällinen sekä hyvän jäljitettävyyden omaava vilja, kansainväliseen viljakauppaan ilman monia välikäsiä", yhtiön verkkosivuilla kerrotaan.

    "Toiminnan lähtökohtana ovat nopeat ja kustannustehokkaat konttitoimitukset suoraan tiloilta viljankäyttäjille ympäri maailmaa."

    Vuosina 2015/16 yhtiö toimitti Kiinan markkinoille 6 000 tonnia kauraa elintarvikekäyttöön merikonteissa.

    Eurooppaan meni 6 000 tonnia rehuvehnää Espanjaan ja 3 000 tonnia rehukauraa Saksaan.

    Lisäksi erikoislähetyksinä meni 1 500 tonnia kauraa vauvanruokiin ja gluteenitonta kauraa merikonteissa Italiaan ja Saksaan.

    Artikkelin aiheet
    viljankauppa
    vienti
    Kiina
    Polar Oats
    kaura
  • Mainos: Suomen Ajoneuvopantti Oy

    Lainaa traktoria vastaan – uusi mullistava rahoituspalvelu tarjoaa joustavuutta maatilan menoihin

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle