• Kasvit pidettävä nälässä viisi vuotta

    Maatalous
    8.5.201516:00
    MT toimitus

    MTK:n ympäristöjohtaja Liisa Pietola päätti pitkän harkinnan jälkeen sitoutua omalla tilallaan ympäristökorvaukseen. Päätös oli vaikea, sillä kasvinravitsemuksen asiantuntija tietää pitävänsä kasvejaan ”nälässä” seuraavat viisi vuotta.

    Pietolan tilalla ei ole eläimiä eikä tila ota vastaan lantaa karjatilalta, vaikka sekin on ollut haaveissa.

    ”Lannan käyttöä vaikeutettiin ympäristökorvauksella todella huomattavasti”, hän harmittelee.

    Ruuantuotanto tehtiin hänen mielestään muutenkin vaikeaksi. Varsinais-Suomessa ja Uudellamaalla on ympäristökorvauksen lisäksi noudatettava viherryttämistuen vaatimuksia.

    ”Paljon sai miettiä ja käydä ehtoja läpi ennen kuin uskalsi toukopellolle lähteä”, hän kuvailee omia ja todennäköisesti monen muunkin viljelijän tuntoja.

    Pietola haluaa erityisesti painottaa sitä, että ympäristötukeen sitoutuminen tai sen ulkopuolelle jättäytyminen ei kerro siitä, kuinka tila ympäristöstä huolehtii.

    ”Monella ympäristöstä huolehtivalla tilalla ehtojen noudattaminen olisi ollut yksinkertaisesti mahdotonta. Ohjelma ei tue kaikkien tilojen tarpeita.”

    Pietola kiittelee kuitenkin sitä, että viljelijöille tarjotaan uudessa järjestelmässä monia ”mielenkiintoisia palasia”, esimerkiksi kerääjäkasvitoimenpidettä. Toisaalta siihenkin liittyy hänen mukaansa kummallisuus, joka syö sen uskottavuutta ravinnevalumia ehkäisevänä toimenpiteenä.

    ”Kerääjäkasviksi hyväksytään typensitojakasvit, kuten apila. Maahan ilmakehästä typpeä sitova kasvi on ristiriidassa sen kanssa, että fosforin käyttöä rajoitetaan seuraavalle kasvustolle”, hän huomauttaa.

    Kummallisuus liittyy niin kutsuttuun minimilakiin: kasvi voi kasvaa vain sen verran, mihin antaa edellytykset se ravinne, jota käytettävissä on vähiten. Jos fosfori rajoittaa kasvin kasvua, se ei välttämättä pysty käyttämään hyväkseen apilan maahan sitomaa typpeä. Juhani Reku

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    ympäristökorvaus
    kasvinravitsemus
    maanviljely
    Liisa Pietola
    ravinteet
  • Mainos: Suomen Ajoneuvopantti Oy

    Lainaa traktoria vastaan – uusi mullistava rahoituspalvelu tarjoaa joustavuutta maatilan menoihin

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle