• Kreikassa pidätettiin maataloustukihuijauksista epäiltyjä

    Tarkastuksissa löytyi toista tuhatta väärin perustein tukea nostanutta.
    Kuivuutta Kreetalla. Arkistokuva.
    Kuivuutta Kreetalla. Arkistokuva. Kuva: Tero Pajukallio
    Maatalous|Maatalouspolitiikka
    22.10.202514:57
    STT–AFP

    Kreikassa on pidätetty 37 ihmistä, joita epäillään EU:n maataloustukiin liittyvistä huijauksista, kertoi maan poliisi keskiviikkona. Epäillyt ovat muun muassa Ateenan seudulta ja Kreetalta.

    Aiemmin syksyllä kerrottiin, että kreikkalaisten viljelijöiden epäillään huijanneen väärin perustein ainakin 23 miljoonaa euroa EU:n maataloustukia. Tarkastuksissa löytyi toista tuhatta väärin perustein tukea nostanutta. Yleensä tukea oli huijattu ilmoittamalla karjan tai peltoalan koko väärin.

    Maataloustukiskandaali on tuonut poliittista painetta Kreikan konservatiiviselle pääministerille Kyriakos Mitsotakisille, jonka suku tunnetaan pitkäaikaisesta vaikutusvallastaan Kreetalla. Mitsotakis on vakuuttanut, että huijauksiin syyllistyneet saatetaan vastuuseen.

    Lisää aiheesta
    • Kreikan arvioidaan saavan noin 1,9 miljardia euroa EU:n suoraa tukea ensi vuonna.

      Maatalouspolitiikka | Reuters: Kreikalle ennätyssakko maataloustukiin liittyvistä petoksista

    • Mies itse sanoi kylväneensä tukihakemuksessaan mainittuja kasveja, mutta eri vuosina viljely epäonnistui joko kuivuuden, rankkasateiden tai tuholaisten takia. Kuvituskuva.

      Yhteiskunta | HS: Yli 120 000 euron tukihakemus pelloille, joilla kasvoi vain rikkakasveja – kantahämäläinen viljelijä vapautettiin syytteistä

    • Kreikkaan tuli meriteitse vuoden kahdeksan ensimmäisen kuukauden aikana yli 10 000 turvapaikanhakijaa. Se on kaksi kertaa enemmän kuin viime vuoden vastaavana aikana.

      Politiikka ja talous | Kreikka laillistaa 300 000 paperitonta maahanmuuttajaa helpottaakseen työvoimapulaa − poikkeustoimilla voi olla myös arvaamattomia seurauksia

    Artikkelin aiheet
    Kreikka
    maataloustukihuijaukset
    Euroopan unioni
    korruptio
    Kyriakos Mitsotakis
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Maanomistajat ovat mahdollisuutena hiilensidonnassa, mutta eivät osapuolena keskustelussa

  • Saksasta alkaneet traktorimielenosoitukset ovat laajentuneet myös muihin maihin. Ranskan tiesuluilla on näkynyt lähinnä isoja traktoreita, mikä johtuu siitä, että pääosa protesteihin osallistuvista tuottajista edustaa ison tilakoon tuottajia. Maataloustuotannon vaikeudet ovat pahiten osuneet suurempiin tuottajiin. LEHTIKUVA / AFP

    Koneviesti | Miksi traktorit tulivat Ranskan teille? Näistä syistä maatalousyrittäjät ovat lähteneet barrikadeille Euroopassa

  • Ruokavirasto aloittaa tukien ja palkkioiden maksut joulukuussa, ja ensimmäisessä maksuerässä maksetaan noin 95 % näistä tuista. Kuvituskuva.

    Koneviesti | EU-viljelijätukien tukitasoja ja ehtoja vahvistettu hakuvuodelle 2023 – tukitasoihin pudotuksia