• Reuters: Kreikalle ennätyssakko maataloustukiin liittyvistä petoksista

    Euroopan unioni on määrännyt Kreikalle ennätyksellisen 392,2 miljoonan euron sakon maataloustukien hallinnoinnin laiminlyönnistä vuosina 2016–2022 – kymmenet karjankasvattajat olivat saaneet tukia valheellisilla tiedoilla.
    Kreikan arvioidaan saavan noin 1,9 miljardia euroa EU:n suoraa tukea ensi vuonna.
    Kreikan arvioidaan saavan noin 1,9 miljardia euroa EU:n suoraa tukea ensi vuonna. Kuva: Manolis Lagoutaris
    Maatalous|Maatalouspolitiikka
    20.6.202510:30
    Kaapo Karppinen

    Euroopan unioni on määrännyt Kreikalle 392,2 miljoonan euron sakon maataloustukien huonosta hallinnoinnista vuosina 2016-2022.

    Sakko liittyy tapaukseen, jossa kreikkalaiset karjankasvattajat olivat saaneet tukia esittämällä vilpillisiä tietoja, kertoo brittiläinen uutistoimisto Reuters.

    Sakko määrättiin muutama kuukausi sen jälkeen, kun Euroopan syyttäjäviranomaiset nostivat syytteitä kymmenille kreikkalaisille karjankasvattajille.

    Karjankasvattajat olivat saaneet EU:n taloudellista tukea Kreikan valtion maksu- ja valvontaviraston (OPEKEPE) kautta, antamalla valheellisia ilmoituksia maanomistuksesta tai laidunmaan vuokrauksesta.

    Reutersin tietojen mukaan OPEKEPE vastaa vuosittain noin 2,4 miljardin euron tukien maksamisesta maanviljelijöille.

    EU:n toimeenpaneva komissio päätti 13. kesäkuuta vähentää Kreikan saamia tukia tulevina vuosina viidellä prosentilla.

    Euroopan syyttäjäviraston mukaan suurin osa sadasta epäillystä ei asunut hakemuksessa ilmoittamassaan paikassa.

    Epäillyt olivat hakeneet tukea Euroopan maatalouden takuurahastosta ja Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahastosta.

    EU:n toimeenpaneva komissio päätti 13. kesäkuuta vähentää Kreikan saamia tukia tulevina vuosina viidellä prosentilla.

    Tämä heijastaa pitkään valinnutta tilannetta, jossa Kreikassa ei ole ollut toimivaa tukihallintomallia eikä asianmukaista valvontaa.

    Kreikan hallitus lupasi toukokuussa uudistaa OPEKEPE:n toimintaa sulauttamalla sen maan veroviranomaisten alaisuuteen kansainvälisten konsulttien avustuksella.

    Reuters: EU hits Greece with record fine over farmers subsidy fraud

    Lisää aiheesta
    • Kesäkuussa maksetaan muun muassa sokerijuurikkaan kuljetustuki. Kuvituskuvassa kylvöä.

      Maatalous | Viljelijätukia maksetaan kesäkuussa 220 miljoonaa euroa

    • EU:n budjettikomissaari Piotr Serafin vieraili huhtikuun alussa Suomessa. Hänet muiden muassa lennätettiin helikopterilla Vaalimaan raja-asemalle.

      Maatalouspolitiikka | MT:n lähteet Brysselissä: EU:n maatalousbudjetti voi kutistua jopa 20 prosenttia – Suomi voi olla yksi häviäjistä

      Tilaajalle
    • Brasilia on EU:n suurin maataloustuotteiden tuoja. Tätä pihvikarjaa laidunnetaan Sertanópoliksessa, 500 kilometriä São Paulosta länteen.

      Politiikka ja talous | Viljelijät pelkäävät halpatuontia ja vastustavat siksi kauppasopimuksia – tilastot kertovat, että kiukku kannattaisi niellä

      Tilaajalle
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Maanomistajat ovat mahdollisuutena hiilensidonnassa, mutta eivät osapuolena keskustelussa

  • Saksasta alkaneet traktorimielenosoitukset ovat laajentuneet myös muihin maihin. Ranskan tiesuluilla on näkynyt lähinnä isoja traktoreita, mikä johtuu siitä, että pääosa protesteihin osallistuvista tuottajista edustaa ison tilakoon tuottajia. Maataloustuotannon vaikeudet ovat pahiten osuneet suurempiin tuottajiin. LEHTIKUVA / AFP

    Koneviesti | Miksi traktorit tulivat Ranskan teille? Näistä syistä maatalousyrittäjät ovat lähteneet barrikadeille Euroopassa

  • Ruokavirasto aloittaa tukien ja palkkioiden maksut joulukuussa, ja ensimmäisessä maksuerässä maksetaan noin 95 % näistä tuista. Kuvituskuva.

    Koneviesti | EU-viljelijätukien tukitasoja ja ehtoja vahvistettu hakuvuodelle 2023 – tukitasoihin pudotuksia