

EU:n tulevan monivuotisen rahoituskehyksen uudistaminen repii sekä komission että unionin jäsenmaiden rivejä. Erimielisyyttä on budjetin koosta ja tavoista, joilla jäsenmailta kerättyä rahaa jaetaan uudelleen eteenpäin.
Komission on tarkoitus tasoittaa omat riitansa tämänpäiväisessä kokouksessa Brysselissä.
Eurooppalaisella maataloudella, jolle on jyvitetty noin kolmannes koko rahoituskehyksestä, on paljon pelissä.
Rahaa tarvitaan entistä enemmän muihin tarkoituksiin, esimerkiksi puolustukseen, ja budjetin kokonaissumman kasvattaminen tuskin onnistuu. Siksi nykyisten suurimpien menoerien tarkoituksenmukaisuutta joudutaan vääjäämättä pohtimaan.
MT:n lähteet Brysselissä pitävät selvänä, että nykyinen 386,6 miljardin euron seitsenvuotinen budjetti supistuu tuntuvasti. Kokeneen komission virkahenkilön mukaan 15–20 prosentin leikkaus, joka kohdistuu sekä suoriin tulotukiin että maaseudun kehittämisrahoihin, on mahdollinen.
Suuren jäsenmaan maatalousasioita valmisteleva diplomaatti puhuu suoriin tulotukiin tehtävästä ”noin 10 prosentin vähennyksestä”. Toisen diplomaattilähteen mukaan olisi ihme, jos maataloudesta ei nipistettäisi vähintään kaksinumeroista miljardilukua.

EU-komissio on esittämässä merkittäviä muutoksia siihen, miten tuet jyvitetään jäsenmaille ja jaetaan edelleen eteenpäin kansallisille edunsaajille. Myös tässä maataloudella on MT:n lähteiden mukaan vain hävittävää.
Maatalousbudjetin suorat tulotuet pidetään omana erillisenä kokonaisuutenaan.
EU:n kymmeniä tukirahastoja ollaan sulauttamassa yhteen. Toistaiseksi näyttää siltä, että maatalousbudjetin suorat tulotuet pidetään omana erillisenä kokonaisuutenaan.
Muut maaseudun kehittämisrahat, kuten luonnonhaittatuet, ympäristökorvaukset ja eläinten hyvinvointikorvaukset heitetään samaan pataan kaikkien muiden tukien kanssa.
”Se ei vielä tarkoita, että maatalouden kokonaisrahamäärä pienenee, mutta jäsenmaiden sisäisessä taistelussa maataloustuottajat voivat olla häviäjiä”, MT:n komissiolähde lähde muotoilee. Hänellä ei ole valtuuksia kommentoida esityksiä omalla nimellään.
Ranska on yksi suurimmista suorien tulotukien saajista. Suomi ja Itävalta taas hyötyvät erityisesti luonnonhaittatuista.
Saksan hallitusta lähellä olevat lähteet Berliinissä korostavat, että suurin jäsenmaa tukee rahastojen yhdistämistä ja ylipäätään maatalousrahojen leikkaamista, koska se ei halua olla maksaja, kun EU-budjettia lähdetään kasvattamaan uusien rahoitustarpeiden vuoksi.
Kun erityisesti Ranskan kaltainen mahtimaa vastustaa suorien tulotukien pienentämistä, Suomen kaltaiset maaseudun kehittämisrahoista riippuvaiset maat voivat olla suuria häviäjiä.
Oleellista on, salliiko EU myös jatkossa supistusten korvaamisen kansallisella rahalla.
Vastuu EU-tukien leikkausten kohdentamisesta on ilmeisesti siirtymässä entistä enemmän kansallisille hallituksille.
Jäsenmaiden pitää ensin taistella EU:lta saatavasta kokonaispotistaan ja sen jälkeen edessä on kansallisen tason vääntö esimerkiksi juuri maatalouden saamasta osuudesta.
Sekä eurooppalaiset maataloustuottajien etujärjestöt että myös monet EU-parlamentin poliittiset ryhmät vastustavat EU:n suunnitelmia maatalousrahojen leikkaamisesta ja tukien jakamisen kansallistamisesta.
Sen katsotaan murentavan ruokaturvaa ja heikentävän entisestään yhteismarkkinoiden toimintaa.
Uuden rahoituskehyksen ja tulevan maatalouspolitiikan valmistelu jatkuu komission tämänpäiväisen kokouksen jälkeen Brysselissä niin, että 20. toukokuuta järjestettävässä budjettikongressista saadaan ensimmäisiä konkreettisia hahmotelmia tulevasta.
Virallinen lakiesitys EU:n tulevasta monivuotisesta budjetista ja samalla yhteisestä maatalouspolitiikasta (cap) julkaistaan heinäkuun puolivälissä.
Jäsenmaat linjaavat omia näkemyksiään kesäkuun lopun huippukokouksessa.