• Saksalaiset hämmästelivät ehjiä saparoita

    Maatalous
    18.9.201516:00
    MT toimitus

    AURA (MT)

    Saksalainen eläinten hyvinvoinnin asiantuntija Verena Schütz ei ole uskoa silmiään: jokaisella varsinaissuomalaisen sikalan asukilla on leikkaamaton saparo.

    Saksassa häntien typistäminen on rutiinia. Hännänpurenta on suuri ongelma eikä siihen ole löydetty muuta ratkaisua, Schütz kertoo.

    Saparot säilyvät ehjinä, koska sikojen olot pidetään kunnossa, sikayrittäjä Taru Antikainen selittää. Purentaa esiintyy hyvin vähän ja erittäin harvoin lähinnä sioille stressaavissa tilanteissa, kuten sähkökatkoksien aikana.

    Schütz varmistaa useaan otteeseen, että Antikainen ei tarkoita vain omaa tilaansa vaan kaikkia suomalaissikaloita.

    Schütziä ja hänen kanssaan vierailulla ollutta johtaja Rudolf Festagia kiinnostavat myös eläintaudit ja eläinten lääkitseminen.

    He haluavat muun muassa tietää, millainen ongelma lisääntymis- ja hengitystie-

    oireyhtymä PRRS tai PED-ripuli ovat Suomessa. Vastaus on napakka: niitä ei ole.

    ”Entä salmonella?”

    Vierailijoille kerrotaan kansallisesta salmonellaohjelmasta, jonka ansiosta bakteeria esiintyy suomalaisessa elintarvikeketjussa kansainvälisestikin vertaillen erittäin vähän.

    Lisää saksalaisia hämmästyttäviä asioita käy ilmi: suomalaisia sikoja ei lääkitä antibiooteilla varmuuden vuoksi vaan ainoastaan tarpeen mukaan ja todettuun tautiin.

    Saksassa antibiooteille vastustuskykyiset bakteerit ovat suuri ongelma sekä eläinten että ihmisten terveydelle, Schütz huokaa.

    Deutscher Raiffaisenverbandissa työskentelevä Schütz ja Festag EGO-osuuskunnasta vierailivat Taru ja Matti Antikaisen sikatilalla Aurassa tiistaina.

    Keskiviikkona he esittelivät Laatuvastuu-ohjelman tilaisuudessa saksalaista sikojen hyvinvointijärjestelmää.

    Maija Ala-Siurua

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    sikojen hyvinvointi
    eläinten hyvinvointi
    antibioottien käyttö
    sikatalous
    salmonellaohjelma
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle