• Tomaattilive seuraa klassikon kasvua

    Sääksi- ja norppaliven rinnalla itseään voi viihdyttää seuraamalla reaaliajassa tomaatin varttumista.
    Livekamera seuraa kasvun ihmettä eteläsuomalaisen kauppapuutarhan kasvihuoneessa.
    Livekamera seuraa kasvun ihmettä eteläsuomalaisen kauppapuutarhan kasvihuoneessa. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Maatalous
    29.4.202022:30
    Maija Ala-Siurua

    Kauppapuutarhaliitto on avannut verkkosivuillaan tomaattiliven, jonka kamera seuraa klassikkotomaatin kasvua. Kyseinen tomaatti on Suomen yleisimmin kaupallisesti viljelty.

    Erilaisia tomaatteja tuotetaan Suomessa noin 40 miljoonaa kiloa vuodessa. Hehtaareita on 100, joista 30 hehtaarilla tomaatteja kasvaa ympäri vuoden.

    "Näin laajaa omaa ympärivuotista tomaattituotantoa ei ole muualla Euroopassa. Tämä on tärkeää esimerkiksi ruokaturvamme näkökulmasta", sanoo Kauppapuutarhaliiton toiminnanjohtaja Jyrki Jalkanen.

    Yli puolet meikäläisistä tomaateista korjataan Pohjanmaalla Närpiön seudun kasvihuoneissa.

    Noin 60 prosenttia Suomessa syödyistä tomaateista on kotimaisia.

    Vajetta paikataan tuonnilla lähinnä loka–huhtikuussa. Tuolloin tomaatteja lennätetään Suomeen pääosin Espanjasta, Hollannista ja Puolasta.

    Lue myös:

    Suomalaisissa kasvihuoneissa tuotetaan kurkkua maailmanennätystahtiin – sato neliötä kohden moninkertainen Espanjaan verrattuna

    Artikkelin aiheet
    tomaattilive
    tomaatti
    kotimainen viljely
    kasvihuoneviljely
    Pohjanmaa
  • Mainos: Suomen Ajoneuvopantti Oy

    Lainaa traktoria vastaan – uusi mullistava rahoituspalvelu tarjoaa joustavuutta maatilan menoihin

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle