• Drone tekee kylvötyöt Lapualla – tällä keinolla märempikään pelto ei tiivisty

    Lapualla tehty kokeilu antaa pohjaa pohtia uuden teknologian käyttöä peltoviljelyssä.
    Timo Erkkilä keskellä, Asko Peltola (oik.) ja Matti Isoluoma (vas.) halusivat kokeilla kylvämistä dronen avulla.
    Timo Erkkilä keskellä, Asko Peltola (oik.) ja Matti Isoluoma (vas.) halusivat kokeilla kylvämistä dronen avulla. Kuva: Taina Renkola
    Maatalous|Kasvintuotanto
    25.4.202504:00
    Heli Lehtelä
    0:00
    0:00

    Kun kylvämään lähtijät yleensä odottavat peltonsa kuivuvan riittävän kantavaksi raskaille koneille, on kolmella lapualaisella luomuviljelijällä ollut tänä keväänä erilaiset odotukset. Tärkeimmäksi kylvöaloituskriteeriksi onkin noussut tyyni keli.

    ”Meille tuli Peltolan Askon ja Isoluoman Matin kanssa porukalla mieleen, että voisimme kokeilla rukiin aluskasvin kylvöä dronella, kun kerran metsän boorilannoituksiakin voidaan sillä hoitaa”, kertoo Timo Erkkilä.

    Kokeilunhaluinen drone-yrittäjä Antti-Heikki Kotkanen löytyi netistä ja tavoitteeksi asetettiin rukiin kerääjäkasvin kylvö yhteensä 30 hehtaarin alalle.

    Tiistaina oli vihdoin riittävän kuivaa tehdä ensimmäisiä testikylvöjä Lapuan Haapakoskella Timo Erkkilän peltolohkoilla.

    ”Aluksi oli aika lailla säätämistä. Ensimmäisten hehtaarien kanssa meni kauan aikaa, kun sekä drone-yrittäjä että me viljelijät olimme uuden edessä”, Erkkilä jatkaa.

    Lopulta sopivat säädöt löydettiin.

    ”Osoittautui, että dronen alla oleva keskipakoislevitin ei pystynyt heittämään piensiemeniä tasaisesti viiden metrin leveydelle, kuten oletimme. Sitten niitä lennätettiin kolmen metrin välein.”

    Kylvön laatu sai hyväksynnän.

    ”Ihan kohtuullista laatua ja siementä näytti menevän se määrä, mikä pitikin eli yhdeksän kiloa hehtaarille”, Erkkilä tiivistää, mutta harmittelee sateen keskeyttäneen mukavasti alkuun lähteneen kokeilun.

    Kylvökokeilun jatko siirtyi seuraavalle päivälle. Keskiviikkona kylvettiin Askon Peltolan lohkoa Tiistenjoella.

    ”Siemenseos oli eri ja säätöjen hakeminen teetti taas vähän töitä”, Erkkilä kertoo.

    Torstain tavoitteeksi asetettiin Matti Isoluoman Hellanmaan pellon kylvön lisäksi muiden kylvöjen loppuun saattaminen.

    Drone-yrittäjä Antti-Heikki Kotkanen Kotkanlennosta.
    Drone-yrittäjä Antti-Heikki Kotkanen Kotkanlennosta. Kuva: Taina Renkola

    ”Kerääjäkasvi on kylvettävä aina vasta keväällä, se ei kestäisi syksyllä kylvettynä talvea.”

    Timo Erkkilän syksyllä kylvetyn ruiskasvuston kerääjäkasviksi tuli seos, jossa oli valkoapilaa, englannin raiheinää ja timoteitä. Vaikka sekoitus on monivuotinen, ei Erkkilä suunnittele jättävänsä peltoaan nurmelle rukiin puinnin jälkeen.

    ”Ajatus olisi jättää kerääjäkasvi peltoon talven yli, jolloin se ei päästäisi ravinteita huuhtoutumaan ja toisaalta se haihduttaisi keväällä pellosta vettä niin, että pelto kuivuisi nopeammin kylvökuntoon. ”

    Dronen säiliöstä löytyy piensiemensekoitusta. Kullakin kokeilijoista hieman erilaista.
    Dronen säiliöstä löytyy piensiemensekoitusta. Kullakin kokeilijoista hieman erilaista. Kuva: Taina Renkola

    Erkkilälle kerääjäkasvit eivät ole uusi tuttavuus.

    ”Jo kolmisenkymmentä vuotta olen kylvänyt kerääjäkasveja. Optimaalinen kylvötapa on vain ollut etsinnässä. Drone-kylvössä ei ainakaan tarvitse varoa pellon tiivistymistä, jos se on kylvöhetkellä vielä märkä.”

    Tämän kevään kokeilut näyttävät olisiko drone-kylvö jatkossakin toimiva ja kustannustehokas menetelmä.

    ”Nyt, kun olemme vasta opetteluvaiheessa, opettelemme puolin ja toisin, hintakin on vielä eri kuin se olisi sitten, jos kylvöä voisi ostaa palveluna.”

    Drone tekee kylvötöitä Pohjalaisessa peltomaisemassa ilman peltoa pellon tiivistymisestä.
    Drone tekee kylvötöitä Pohjalaisessa peltomaisemassa ilman peltoa pellon tiivistymisestä. Kuva: Taina Renkola
    Lisää aiheesta
    • Aikainen kylväjä pääsee hyödyntämään kevätkosteuden. Arkistokuva.

      Kasvintuotanto | ”Katse peltoon, ei kalenteriin” – Kylvöt alkoivat paikoin ja pellot kuivuvat hurjaa vauhtia

      Tilaajalle
    • Rukiin juuristo keväällä, huhtikuussa.

      Kasvintuotanto | Tasaisempaa ruiskasvustoa hakevat ruiskuttavat nyt peltojaan

    • Kultivoitua peltoa tasattiin kylvöä varten eilen Juvan tilalla Varsinais-Suomen Pöytyällä. Tänään maahan laitetaan Pioneer-kevätrapsia.

      Kasvintuotanto | Kevätrapsin kylvö alkoi ennätysaikaisin Pöytyällä – ”Tosi kuivaa on”

    • Viime keväänä rapsia kylvettiin Vihdissä 13.5. Tänä vuonna pelloille päästiin Etelä-Suomessa lähes kuukautta aiemmin. Arkistokuva.

      Kasvintuotanto | Kasvukausi edellä normaalista aikataulusta: peltotyöt vauhtiin Etelä-Suomessa tällä viikolla

    • Kevään ensi merkit, kuten sinivuokot, säväyttävät aina. Arkistokuva.

      Sää | Näillä paikkakunnilla terminen kasvukausi on jo alkanut – kevät keulii jopa kuukaudella tuloaan

      Tilaajalle
    • Tarvasjoella ei talvesta ole enää tietoakaan.

      Kasvintuotanto | Varsinais-Suomessa traktoreita huristi jo tällä viikolla pellolle

      Tilaajalle
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Erikoiskasvien viljelyksessä tarvitaan omat koneet. Tässä artikkelissa rakennetaan puomisto erityisesti mansikan kasvinsuojelutyöhön.

    Koneviesti | Kovia kokenut, mansikalle räätälöity kasvinsuojeluruisku löytyi huutokaupasta – puomisto rakennettiin kokonaan uusiksi

    Tilaajalle
  • Nesteen ja Bayern-konsernin yhteistyöhön sisältyy muun muassa kumppaneiden tunnistaminen, arvoketjun kehittäminen sekä syysrapsin tuotannon laajentaminen uusiutuvien tuotteiden raaka-aineeksi.

    Koneviesti | Neste ja Bayer yhteistyöhön uudistavilla viljelymenetelmillä tuotettujen kasviöljyjen kehittämiseksi

  • Lakoontunut vilja on riskitekijä ajatellen haitallisten Fusarium-sienten runsastumista.

    Koneviesti | Viljojen Fusarium ja mykotoksiinipitoisuudet taas tapetilla – keinoja ongelman selättämiseksi on löytynyt

    Tilaajalle