”Kyllä kokemus on osoittanut, että savimailla syysviljat pitää lannoittaa mahdollisimman aikaisin, silloin, kun vielä saadaan vettä lannoituksen päälle. Jos lannoite levitettään kuivaan savipeltoon, ei se sula kasvien käyttöön”, kertoo Mika Illman Liedon Tarvasjoelta.
Tänä vuonna Illman lannoitti syysviljansa jo 17. maaliskuuta. Ajankohta on Illmannin mukaan vain hieman aikaisempi kuin aiempina vuosina, jolloin pellolle on menty maalis-huhtikuun vaihteessa.
”Onnistuin hyödyntämään viimeisimmät kovat yöpakkaset, kun pelto vielä kantoi, nyt se on jo kuralla”, hän kertoo.
Illman haki pelloille parasta mahdollista kantavuutta ja tekikin lannoituksen aamuyöllä. Yhteensä 50 hehtaaria syksyllä kylvettyä ruista ja vehnää sai kasvuunsa tarvittavaa starttityppeä.
Tarvasjoella traktorit liikkuivat samaan aikaan muillakin syysviljapelloilla. Illman ei siis tunnusta olleensa muita uskaliaampi.
Lannoitukset jatkuvat noin kuukauden päästä.
”Kelien mukaan, mutta lannoitus on tarkoitus antaa jaetusti kahdella eri kerralla.”
Syysviljat ovat talvehtineet lounaisessa Suomessa kohtuullisen hyvin.
”Aiemmat kylvöt paremmin. Myöhempien kylvöjen aikaan oli aika märkää ja niissä kasvusto ei näytä niin hyvältä. Toivottavasti viljat lähtevät nyt hyvin pensomaan saadessaan typpeä heti, kun kasvu lähtee käyntiin.”