• Lämpimän syksyn tulos: Ruotsissa kylvetään syysviljaa vielä joulukuussa

    Ruotsin Skånessa syyskylvöistä on tullut entistä yleisempiä lämpenevien syksyjen myötä. Marraskuussa kylvetty vilja voi tuottaa erinomaisen sadon, vaikka kylvöstrategia onkin riski.
    Marraskuussa kylvetty vilja on tuottanut hyvää satoa Ruotsissa. Kuvituskuva.
    Marraskuussa kylvetty vilja on tuottanut hyvää satoa Ruotsissa. Kuvituskuva. Kuva: Uolevi Oristo
    Maatalous|Ulkomaat
    4.12.202417:00
    Piia Lehojärvi

    Ruotsin Skånessa on tänä syksynä tehty poikkeuksellisen paljon syyskylvöjä marraskuulla, kertoo ruotsalainen ATL.

    ”Syksyistä on tullut lämpimämpiä, joten meidän on tarvinnut löytää kylvöstrategioita, jotka toimivat myös marras- ja joulukuussa”, kertoo kasvinviljelyneuvoja Olof Pålsson ATL:lle.

    Pålssonin mukaan muutama viljelijä on uskaltanut kylvää vielä joulukuun alussa syysvehnää.

    Talvella kylväminen on yleistynyt viimeisen kymmenen vuoden aikana ilmaston lämpenemisen seurauksena, hän sanoo.

    ”Marraskuussa kylväminen on uhkapeliä, joka yleensä kannattaa.” Johan Wadborg

    Talvikylvöjä on kokeillut ATL:n haastattelema Johan Wadborg, joka viljelee viljaa, sokerijuurikasta ja rapsia 600 hehtaarilla Landskronan ulkopuolella.

    Tänä vuonna Wadborgin kylvöt eivät venyneet marraskuulle saakka, mutta viime vuoden marraskuussa kylvetty vilja tuotti hyvän sadon.

    ”Marraskuussa kylväminen on uhkapeliä, joka yleensä kannattaa”, Wadborg sanoo lehdelle.

    Moni mietityttää toukokuun kuivuus, joka yleensä kurittaa kevätviljoja.

    Marraskuussa kylvetty vilja orastuu yleensä tammikuussa. Sato on lehden haastattelemien asiantuntijoiden mukaan suurin piirtein kevätviljojen tasoa.

    Talvilämpötilat Skånessa ovat yleensä kolmen ja kahdeksan plusasteen välillä.

    Ankara talvi voi tosin joskus heikentää talvehtimista. Muita ongelmia lämpimämmässä ilmastossa ovat hanhet sekä rikkaruohot kuten raiheinä. Se voi lehden mukaan jopa puolittaa syysvehnäsadon.

    ATL: Många sådde höstvete i november: ”Varmt väder”

    Lisää aiheesta
    • Siemenkauppa on käynyt loppuvuodesta normaaliin tahtiin ja pakkaamoilla syksyn satoa kunnostetaan. Arkistokuva vuodelta 2022 Peltosiemen-ketjuun kuuluvalta Junttilan tilalta. Pakkaustöissä on Teemu Junttila.

      Kasvintuotanto | Viljan hometoksiinit lisäävät sertifioidun siemenen kysyntää – riittävyys voi nousta siemenkaupassa ongelmaksi

      Tilaajalle
    • Vihreät syysmaisemat kertovat syysviljoja olevan kylvössä kohtuullisen paljon.

      Kasvintuotanto | Oikuttelevista keleistä huolimatta syyskylvöjä tehtiin tavanomaiseen tapaan, kaakon suunnalla runsaastikin

      Tilaajalle
    • Poutavoittoinen sää ja aikaiset puinnit on yleensä syysviljojen siementen kysyntää lisäävä yhdistelmä.

      Maatalous | Siemenkauppaa käydään jo ensi keväälle, viennissä saattaa olla siemenille kysyntää

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    syyskylvö
    ilmastonmuutos
    maatalous
    Ruotsi
    Skåne
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle