• Vienti kiihtyy: Jo useampi kuin joka neljäs suomalainen kananmuna menee vientiin

    Sekä kananmunien tuotanto että vienti ovat kasvaneet. Hyvä vienti näkyy kaupoissa ajoittain tyhjinä munahyllyinä.
    Tilaajalle
    Alkuvuodesta on ihmetelty, miksi kauppojen hyllyissä on ajoittain tyhjää kananmunien kohdalla.
    Alkuvuodesta on ihmetelty, miksi kauppojen hyllyissä on ajoittain tyhjää kananmunien kohdalla. Kuva: Sanne Katainen
    Maatalous|Kananmunantuotanto
    27.3.202611:15
    Tuure Kiviranta

    Munien vientitahti on kiihtynyt, selviää Kantar Agrin tuoreista tilastoista. Useampi kuin joka neljäs suomalainen kananmuna menee vientiin.

    Joulu–helmikuussa 26 prosenttia tuotannosta on mennyt vientiin, kertoo Kantar Agri tällä viikolla julkaisemassaan kananmunabarometrissa.

    Samaan aikaan munientuotanto on kasvanut yli kaksi prosenttia. Pakkaamot ostivat tuottajilta munia joulu–helmikuussa lähes 21 miljoonaa kiloa.

    Kuorimunien kulutus oli samaan aikaan kotimaassa runsaat 13 miljoonaa kiloa. Siinä oli laskua vuodentakaiseen verrattuna noin prosentin verran.

    Joulu–helmikuussa kuorimunia on viety ulkomaille 4,7 miljoonaa kiloa ja munavalmisteita 0,7 miljoonaa kiloa.

    Vuoden 2025 tuotannosta 21 prosenttia meni vientiin.

    Alkuvuodesta on ihmetelty, miksi kauppojen hyllyissä on ajoittain tyhjää kananmunien kohdalla. Asiaa käsiteltiin MT:ssä laajasti 20.3.

    Tuoreet tilastotiedot vahvistavat entisestään viennin kasvun merkitystä hyllyjen tyhjenemiseen kotimaassa.

    Kananmunien omavaraisuusaste on Suomessa noin 121 prosenttia. Eli keskimäärin vientiin riittäisi noin 21 prosenttia tuotannosta ja silloin kotimainen kysyntä pystyttäisiin yhä täysin kattamaan.

    Kun vienti ylittää 21 prosenttia, kuten se nyt on ylittänyt, alkaa se näkyä kotimaassa tarjonnan niukkuutena.

    Pakkaamot tekevät, kuten markkinataloudessa kuuluu ja myyvät munia sinne, mistä korkeimman hinnan saavat.

    Luonnonvarakeskuksen (Luke) tilaston mukaan viikolla 11 Suomessa kananmunien myyntihinta pakkaamoilta oli keskimäärin 2,33 euroa kilolta.

    Saksassa hinta oli 3,36 euroa, Ruotsissa 2,82 ja EU:ssa keskimäärin 2,99 euroa kilolta.

    Lisää aiheesta
    • Kananmunahyllyissä on ollut viime viikkoina aukkoja. Kuva on otettu keskiviikkona Helsingissä K-Supermarket Kampissa.

      Kananmunantuotanto | Nämä syyt ovat tyhjentäneet kauppojen munahyllyt – ”Pula ei kestä pitkään, jos kauppa haluaa sen ratkaista”

      Tilaajalle
    • Viikin Prismassa pahoiteltiin alkuviikosta kananmunien saatavuushaasteita.

      Kananmunantuotanto | S-ryhmä aloitti neuvottelut munapulan ratkaisemiseksi – hinnatkin nostettu pöydälle

      Tilaajalle
    • Tyhjä kananmunahylly Hyvinkään Prismassa. Kuvituskuva.

      Kauppa | Lukijalta: Kananmunapula on kaupan hinnoitteluongelma, ei alkutuotannon kriisi

    • Broilerin tuotantoketju käy vajaalla kapasiteetilla länsinaapurissa. Arkistokuva.

      Siipikarjantuotanto | Pula broilerista näkyy Ruotsin kaupoissa – keväinen ilmiö voi saada paranevan tilanteen taas pois radaltaan

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    kananmunien vienti
    elintarviketuotanto
    maatalous
    markkinatalous
    Suomi
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle