• Lämmin kevät aikaisti varhaisvihanneksia

    Sadon aikaistumiseen on vaikuttanut lämmin kevät.
    Ensimmäiset erät avomaan salaatteja saadaan kesäkuun aikana.
    Ensimmäiset erät avomaan salaatteja saadaan kesäkuun aikana. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Maatalous
    7.6.201619:13
    Matti Tuominen

    Ensimmäiset varhaisvihannesten sadot nostetaan avomaalta tänä vuonna jo kesäkuun alkupuoliskolla. Sadon aikaistumiseen on vaikuttanut se, että kevät oli lämmin, eivätkä yöpakkasetkaan haitanneet kasvun edistymistä.

    Aikainen kesän alku merkitsi vihannesviljelijöille paljon työtä, koska kasvustoja on täytynyt kastella runsaasti. Tyypillistä kevätkosteutta ei nyt ole kertynyt, eikä laajoja saderintamiakaan ole saatu. Sateet ovat pysytelleet kuuroluonteisina.

    Ammattiviljelijöiden hyvät vesivarannot mahdollistavat satojen valmistumisen noin viikon verran etuajassa. Satomäärät lisääntyvät kesäkuun toisesta viikosta aina juhannukseen saakka, ja siitä eteenpäin.

    Toukokuun puolella ja kesäkuun alun valmistujaisissa on jo päästy maistelemaan esimerkiksi kotimaisia retiisejä, kevätsipulia sekä kiinankaalia. Kesäkuussa valmistuvat ensimmäiset erät avomaan salaatteja. Ensimmäiset kukka- ja parsakaalit, samoin kuin porkkanat valmistuvat avomaalta juhannukseen mennessä.

    Lue myös:

    Säilörehun korjuu alkaa tällä ja ensi viikolla

    Luhangalla pellolle päästiin kaksi viikkoa etuajassa - katso video!

    Kotimaiset varhaisperunat ehtinevät kuun vaihteen juhliin

    Artikkelin aiheet
    varhaisvihannekset
    kevät
    viljelysato
    avomaaviljely
    vihannesten kasvatus
  • Mainos: Suomen Ajoneuvopantti Oy

    Lainaa traktoria vastaan – uusi mullistava rahoituspalvelu tarjoaa joustavuutta maatilan menoihin

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle