• Pienet lukiot pärjäävät suuria paremmin

    Pienissä alle 75 oppilaan lukioissa opiskelevat menestyvät suurien lukioiden oppilaita paremmin, selviää Maaseudun Tulevaisuuden laskelmista, jotka pohjautuvat STT:n tiistaiseen lukiovertailuun.
    Kuva: KIMMO HAIMI
    Maatalous
    14.12.201206:00
    MT toimitus

    Vertailussa otettiin ensimmäisen kerran huomioon oppilaiden lähtötaso.

    Vertailu vahvisti käsitystä, että lukiot ovat tasaisen hyviä ja erot pieniä, kun lukioon tulevien oppilaiden keskiarvot otetaan huomioon.

    Lukioiden eroa voi karkeasti kuvata niin, että joka kolmas pikkulukiossa opiskeleva saa yhdessä aineessa paremman arvosanan kuin isossa lukiossa opiskeleva.

    Hyvin ja huonosti vertailussa menestyneitä on kaikenkokoisissa lukioissa.

    Ykköseksi nousi Hangon lyseo, mistä kirjoitti tänä vuonna 14 ylioppilasta. Toisaalta listan häntäpään kymmenestä lukiosta kahdeksan on pieniä, alle 30 kirjoittajan lukiota.

    Hyvin meni myös Kannuksessa, joka sijoittui 395 lukion vertailussa sijalle 18. Tulos ei yllättänyt rehtori Leevi Norrenaa Kannuksen lukiosta. ”Kelpo tulosta osattiin odottaa.”

    Norrenan mukaan pienissä ja keskisuurissa lukioissa porukat tuntevat toisensa ja me-henki on hyvä, mikä selittää tulosta. Jokaisen oppilaan edistymistä seurataan ja tiedetään, missä mennään.

    Kannuksen tulosta nostaa se, että yli neljännes ylioppilaista opiskeli kaksoistutkinnon maatalousoppilaitoksessa ja lukiossa.

    Artikkelin aiheet
    lukiovertailu
    pienet lukiot
    suuret lukiot
    opetuksen tulokset
    kaksoistutkinto
  • Mainos: Suomen Ajoneuvopantti Oy

    Lainaa traktoria vastaan – uusi mullistava rahoituspalvelu tarjoaa joustavuutta maatilan menoihin

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle