• Suomen pellot eivät kiinnosta ulkomaalaisia – ainakaan vielä

    Viime vuosina on tehty vain muutama peltoa sisältävä kiinteistökauppa, jossa ostaja on ollut ulkomaalainen. Venäläisiä ja kiinalaisia ei ole peltokaupoilla liikkunut.
    Tilaajalle
    Maatalouden ja peltoviljelyn kannattavuus on aika heikko eikä peltoa nähdä sijoituskohteena. Kuvituskuva.
    Maatalouden ja peltoviljelyn kannattavuus on aika heikko eikä peltoa nähdä sijoituskohteena. Kuvituskuva. Kuva: Kimmo Haimi
    Maatalous|Maatalous
    26.10.202304:00
    Veikko Niittymaa

    Suomen pellot ovat pysyneet vankasti kotimaisessa omistuksessa eikä minkäänlaisia merkkejä ulkomaalaisisten ostohaluista näy edes nyt, kun ilmastonmuutos ja säiden ääri-ilmiöt heikentävät viljelyoloja monin paikoin muun muassa Etelä-Euroopassa.

    Maanmittauslaitos kokosi Suomalaisen Maaseudun pyynnöstä tietoja viime vuosina tehdyistä kiinteistökaupoista, joissa ulkomaalainen on ostanut peltoa Suomesta. Määrä on yllättävänkin pieni, toteaa johtava asiantuntija Esa Ärölä Maanmittauslaitokselta.

    Ärölä selvitti ulkomaalaisten tekemiä kiinteistökauppoja vuoden vuoden 2018 tammikuusta tämän vuoden heinäkuun loppuun. Haaviin jäi vain muutama kauppa.

    Viime vuonna tehtiin yksi kauppa, jossa mukana oli 8 hehtaaria peltoa ja toinen kauppa on tältä vuodelta ja ostaja hankki silloin 10 hehtaaria peltoa. Yhteistä on, että peltoa oli kummassakin enemmän kuin metsää.

    Kun peltorajausta lievennettiin ja edellytettiin, että peltoa pitää olla vähintään kaksi hehtaaria ja pellon osuus on yli viidennes pinta-alasta, mukaan saatiin kaksi uutta kauppaa.

    Vuonna 2020 myytiin 35 hehtaarin maatila, jossa oli 11 hehtaaria peltoa. Vuotta myöhemmin kaupaksi meni 11 hehtaarin tila, jossa peltoa oli 3,5 hehtaaria.

    ”Peltojen sijaan ulkomaalaiset sijoittavat voivat kiinnostua elintarvikeketjun muista osista kuten jalostavasta teollisuudesta ja kaupasta.” Juha Mantila

    Ärölän mukaan tilastossa voi olla virhettä sen takia, että kaksoiskansalaiset voivat näyttää ”Suomen passia”. Nyt laaditussa tilastossa tällaiset kaupat eivät näy eikä niitä pysty Maanmittauslaitoksen kiinteistöjen kauppahintarekisteristä erottelemaan.

    Ärölän mukaan ulkomaalaisten tekemiä peltokauppoja ei ole kyselty aiemmin. Sen sijaan toimittajat ovat kiinnostuneita venäläisten kiinteistöjen ostoaikeista jopa niin, että Ärölä on koonnut valmiiksi tilastoa itänaapurissa asuvien kaupoista.

    Tämän vuoden tammi–heinäkuussa venäläiset ostivat 73 kiinteistöä, asuntoja ja kesämökkejä. 16 kaupassa myyjä ja ostaja olivat venäläisiä, jolloin rahaa ei tarvinnut siirtää rajan yli.

    Venäjälle asetettujen pakotteiden takia venäläiset eivät ole juuri myyneet kiinteistöjä, koska maksuliikennettä ei pysty hoitamaan, Ärölä kertoo.

    Pitkällä aikavälillä alkutuotannon edellytykset eivät välttämättä ole Suomessa ollenkaan niin huonoja, jos ja kun ilmastonmuutos etenee.
    Pitkällä aikavälillä alkutuotannon edellytykset eivät välttämättä ole Suomessa ollenkaan niin huonoja, jos ja kun ilmastonmuutos etenee. Kuva: Rami Marjamäki

    Vanhempi varautumisasiantuntija Juha Mantila huoltovarmuuskeskuksesta ei ylläty ulkomaalaisten vähäisestä kiinnostuksesta Suomen peltohehtaareja kohtaan.

    Mantila arvelee vähäisen kysynnän johtuvan osin siitä, että maatalouden ja peltoviljelyn kannattavuus on aika heikko eikä peltoa nähdä sijoituskohteena. Lisäksi tilat ovat pieniä ja niiden omistus on pirstoutunutta, jolloin sijoittajia kiinnostavia isoja aloja ei ole helppo koota ostettavaksi.

    Tilanne voi muuttua. Pitkällä aikavälillä alkutuotannon edellytykset eivät välttämättä ole Suomessa ollenkaan niin huonoja, jos ja kun ilmastonmuutos etenee. Tämän takia peltojen liukumista ulkomaalaisomistukseen on syytä seurata.

    Mantila katsoo asiaa huoltovarmuuden kannalta, eikä pidä ulkomaalaisia pellon ostajia riskinä. Tila tuottaa joka tapauksessa elintarvikkeita kotimarkkinoille. Esimerkkiä voi katsoa Virossa, missä suomalaiset omistavat tuhansien hehtaarien tiloja.

    Tilanne olisi toinen, jos Kiina tai muut valtiolliset toimijat alkavat haalia jättimäisiä alueita vain viedäkseen sadon kotimaahansa. Näin on toimittu muun muassa Afrikassa.

    Peltojen sijaan ulkomaalaiset sijoittavat voivat kiinnostua elintarvikeketjun muista osista kuten jalostavasta teollisuudesta ja kaupasta. Maatalouskauppa on jo isolta osin ulkomaalaisten omistuksessa. Elintarvikkeiden jalostajat voivat kiinnostaa ostajia. Uhkakuvia ulkomaalaiseen omistukseen ei Mantilan mielestä silti liity.

    ”Suomen pellot voisivat kiinnostaa ulkomaalaisia sijoittajia, jos viljelyolot heikkenevät tärkeillä maatalousalueilla ja ruuan hinta nousee merkittävästi niukkuuden takia.” Markus Lassheikki

    Tuottajajärjestössä ulkomaalaisia pellon ostajia ei juuri nyt nähdä riskinä eikä se ole sitä huoltovarmuudelle, miettii strategia- ja huoltovarmuusjohtaja Markus Lassheikki MTK:sta.

    Lassheikin mukaan ulkomaalaisomistuksesta keskusteltiin isosti, kun Suomi neuvotteli EU:hun liittymisestä. Metsien pelättiin päätyvän ulkomaalaisille, mutta ryntäystä ei silloin tullut.

    Ulkomaalaiset metsärahastot ja sijoittajat ovat olleet kiinnostuneita metsän ostosta veroteknisistä syistä etenkin nollakorkojen aikana, jolloin metsästä on saanut kohtuullista tuottoa, Lassheikki toteaa.

    Lassheikki ei pidä täysin mahdottomana, että Suomenkin pellot voisivat joskus kiinnostaa ulkomaalaisia sijoittajia. Näin voi käydä, jos viljelyolot heikkenevät tärkeillä maatalousalueilla ja ruuan hinta nousee merkittävästi niukkuuden takia.

    Suomessa peltolohkot ovat kansainvälisesti vertaillen pieniä ja hajallaan. Kun peltoa tulee myyntiin, ostaja löytyy yleensä läheltä.

    Lisää aiheesta
    • Jonas Lundberg seisoo hiljattain raivaamallansa noin 10 hehtaarin peltolohkolla. Hankaluutena uudismaalla on maalajien nopea vaihtuminen. Alanurkka on turvetta, hieman ylempänä on hietaista savikkoa ja korkeimmilla selänteillä kivistä hietaa.

      Lihantuotanto | Täällä peltohehtaarista voi joutua pulittamaan jopa 20 000 euroa

      Tilaajalle
    • Arkistokuva Etelä-Suomesta.

      Maatalous | Pellosta maksettiin runsaat 9000 euroa hehtaarilta viime vuonna ‒ korkeimmat ostohinnat jälleen lännessä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Edellisen kerran MaatalousKonemessut järjestettiin vuonna 2024.

    Koneviesti | MaatalousKonemessut 2026 tulevat taas Helsinkiin ‒ tavoitteena on vahvistaa viljelijöiden profiilia ja yhteishenkeä

  • Koneviesti | Liian suuri akselikuorma tiivistää peltoa ‒ työkoneyhdistelmän oikea tasapaino säästää sekä maata että konetta

    Tilaajalle
  •  John Deere nousi elokuun rekisteröintilistalla ykköseksi ohi Valtran.

    Koneviesti | Elokuu oli lähes kaikille traktorimerkeille tukala – John Deere nousi rekisteröinneissä kärkeen