• Lammasala vetää puoleensa uusia yrittäjiä ongelmista huolimatta – eniten lihaa markkinoille Lounais-Suomesta

    Lammastilojen toimintaa hankaloittavat etenkin petopaine ja maisemanhoidon rahoitusleikkaukset.
    Tilaajalle
    Lammasalan toimijoiden välinen yhteystyö on kehittynyt viime vuosina hyvään suuntaan.
    Lammasalan toimijoiden välinen yhteystyö on kehittynyt viime vuosina hyvään suuntaan.  Kuva: Vesa-Matti Väärä
    Maatalous|Lihantuotanto
    1.4.202611:30
    Terhi Torikka

    Yhteistyö vahvistaa Suomen lammas- ja vuohituotantoa, joka kehittyy kohti yhä ammattimaisempaa, kilpailukykyisempää ja vastuullista tuotantoa.

    Yhteistyötä tehdään tuottajaorganisaatioiden kautta, mutta myös muiden sidosryhmien kanssa. Lisäksi yhteyksiä tiivistetään esimerkiksi Ruotsin ja Viron suuntiin, ilmenee Pro Agrian tiedotteesta.

    ”Suomen laadukas eläinaines kiinnostaa maailmalla”, kertoo tiedotteessa lammastuotannon erityisasiantuntija Milla Alanco-Ollqvist Pro Agrialta.

    Alalle tulee haasteista huolimatta jatkuvasti uusia toimijoita esimerkiksi sukupolvenvaihdosten kautta. Moni pienimuotoisena aloittanut tila monipuolistaa tilan toimintaa ja laajentaa sitä ammattimaisemmaksi, Alanco-Ollqvist kertoo.

    Hänen mukaansa alan toimijat toivovat päättäjiltä erityisesti ennakoitavaa toimintaympäristöä ja ratkaisuja, joilla turvataan kotimaisen lammastalouden jatkuvuus.

    Lampaanlihaa tuotetaan Suomessa vuosittain noin miljoona kiloa.

    Perinteisesti pääsiäisenä syötävää lampaanlihaa on saatavilla ympäri vuoden, muistuttaa tuottajajärjestö MTK tiedotteessaan.

    Olennaista on myös, että nimestään huolimatta karitsanliha ei tarkoita usein keväisin syntyvien pikkukaritsojen lihaa, vaan elopainoltaan noin 50-kiloisten nuorten eläinten lihaa.

    Lampaanlihaa tuotetaan Suomessa vuosittain noin miljoona kiloa.

    Monipuolinen lammas sopii hyvin suomalaisiin oloihin. Sen ruokinta perustuu pääasiassa nurmirehuun ja kotimaiseen viljaan.

    Lihan ja villan tuotannon lisäksi laiduntavat lampaat ylläpitävät perinnemaisemia ja edistävät luonnon monimuotoisuutta.

    Lammastiloja oli Suomessa viime vuonna Luonnonvarakeskuksen mukaan hieman yli tuhat ja lampaita runsaat 110 000.

    Eniten lampaanlihaa tuotettiin viime vuonna Salossa, Somerolla ja Tervolassa.

    Lisää aiheesta
    • Ruokavirasto uudistaa lammas- ja vuohirekisterin.

      Maatalous | Lammas- ja vuohirekisteri uudistuu osaksi Paimen-palvelua – Vanhat eläimet siirretään arkistoon

    • Perinteisten niittyjen ja laidunmaiden katoaminen on uhka monille kasveille ja hyönteisille.

      Maatalouden ympäristötoimet | Maisemanhoidon sopimusalat vähenivät jälleen viime vuonna

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    lammastalous
    lampaanliha
    maatalous
    Pro Agria
    Lounais-Suomi
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Kolumni
    Erkki Holma

    Koneviesti | Karjatalouden huima kehitys