• Heikki Huovinen on käyttänyt automaattiohjausta traktoreissaan jo parikymmentä vuotta − tällaisia kokemuksia hänellä siitä on

    Traktoriurakointi Voimaa urakoi muun muassa lietteen levityksiä, teiden kunnossa pitoa ja täydennyskylvöjä. Jälkimmäisessä isona apuna automaattiohjaus maalaustoiminnolla.
    Tilaajalle
    Heikki Huovinen (vas.) ja Juha Piiparinen huoltavat koneet pääsääntöisesti itse. Miehet ihmettelevät, miksi traktoripuolella on käytettävä merkkihuoltoa, mikäli haluaa pitää takuun voimassa.
    Heikki Huovinen (vas.) ja Juha Piiparinen huoltavat koneet pääsääntöisesti itse. Miehet ihmettelevät, miksi traktoripuolella on käytettävä merkkihuoltoa, mikäli haluaa pitää takuun voimassa.  Kuva: Visa Vilkuna
    Maatalous|Maatalouskoneet
    27.6.202608:00
    Visa Vilkuna
    Leppävirta

    Leppävirralla koneurakointia pari vuosikymmentä harjoittaneet Heikki ja Minna Huovinen ovat tyytyväisiä, kun työlle on löytynyt jatkajia.

    Poika Viljami Huovinen on opiskelujen ohessa ja kesäisin ollut innolla mukana konetöissä. Naapurissa asuva nuorukainen, Juha Piiparinen, on vuodesta 2018 eli täysi-ikäisyyden saavutettuaan ollut kiireapuna ja nyt reilun vuoden täysipainoisesti mukana Traktoriurakointi voimaa -yrityksen toiminnassa.

    ”Talviaikaisessa urakoinnissa yrittäjän on oltava 24/7 valmiina lumen auraukseen. Nyt kun Viljami ja Juha ovat ringissä mukana, pystymme Minnan kanssa suunnittelemaan talviviikonlopuiksi vapaata”, Heikki Huovinen kertoo.

    ”Usein olemme pellolla samaan aikaan, kun rehunkorjuukalusto korjaa viimeisiä rehuja kyytiinsä. Ensimmäisen niiton jälkeen nurmen on hyvä saada nopeasti lannoitusta uuteen kasvuun.”

    Heikki Huovinen

    Yritys tarjoaa lietteen levityksen, nurmen täydennyskylvön ja talviaikaisen teiden kunnossapidon lisäksi likimain kaikkea traktorilla tehtävää urakointia. Lietteen levitys on urakoinnissa ehdoton ykkönen ja sitä tehdään sesonkiaikana vuorokauden ympäri.

    ”Usein olemme pellolla samaan aikaan, kun rehunkorjuukalusto korjaa viimeisiä rehuja kyytiinsä. Ensimmäisen niiton jälkeen nurmen on hyvä saada nopeasti lannoitusta uuteen kasvuun”, Huovinen korostaa.

    Hän muistuttaa, että urakoitsijan on vaikea ellei mahdotonta olla mukana sekä tuorerehun korjuussa että lietteen levityksessä.

    Traktoriurakointi Voimaa levittää kesän mittaan 40 000-50 000 kuutiota lietettä, mikä tekee likimain 2 700 kuormaa, Heikki Huovinen kertoo.
    Traktoriurakointi Voimaa levittää kesän mittaan 40 000-50 000 kuutiota lietettä, mikä tekee likimain 2 700 kuormaa, Heikki Huovinen kertoo. Kuva: Visa Vilkuna

    Liete levitetään Fendt 724:lla, jonka perässä on 18 kuutiota vetävä Samson ja 15 metriä leveä Bomechin vetovannas- eli veitsimultain.

    Huovisen mukaan traktorin vajaat 250 hevosvoimaa ovat tarpeen mäkisessä maastossa, mutta traktorin noin kahdeksan tonnin paino yhdessä 710 milliä leveiden eturenkaiden ja 900-millisten takarenkaiden kanssa takaavat varsin kohtuullisen pintapaineen. Vaunun 850/60R32 telirenkaat on valittu nimenomaan pellon kasvukuntoa ajatellen.

    ”Vaunua hankkiessamme 20-kuutioinen olisi ollut likimain saman hintainen, mutta silloin yhdistelmän kokonaispaino olisi noussut turhan korkealle. Asiakkaamme ovat olleet varsin tyytyväisiä yhdistelmäämme”, Huovinen kertoo.

    Korjaamohallilla on melkoinen varasto kriittisimpiä varaosia.
    Korjaamohallilla on melkoinen varasto kriittisimpiä varaosia. Kuva: Visa Vilkuna

    Aiemmin Huovinen ajatteli, että kuivana kesänä kiekkovannas olisi oivallinen, koska se avaa lietteelle maahan vaon. Mutta samalla kiekko murtaa hieman maata, jolloin kosteutta maaperästä pääsee haihtumaan. Kiekon katkoma juuristo myös haittaa nurmen kasvua.

    Asiakkaat ovat tyytyväisiä multaimeen, joka paljastaa maan pinnan syrjäyttämällä kasvuston. Vaikka pellon pintaa ei murreta, hyvin sekoitettu liete imeytyy peltoon yllättävän hyvin. Leveällä multaimella ajouria tulee huomattavasti vähemmän kuin kiekkovannasta käytettäessä.

    Vaunujen ja levittimien automatiikka on kehittyneet valtavasti, ja annostelu onnistuu erittäin tarkasti. Samsonin vaunuun olisi saatavilla myös levitysmäärän säätö satokarttojen antaman tiedon mukaan, mutta ainakaan toistaiseksi tälle ei ole ollut viljelijöiden keskuudessa kysyntää.

    Levittimeen vaihdettiin isommat ja joustavammat suuttimet, jolloin liete tulee vantaan tekemään vakoon rauhallisemmin ja pärskähtelemättä.
    Levittimeen vaihdettiin isommat ja joustavammat suuttimet, jolloin liete tulee vantaan tekemään vakoon rauhallisemmin ja pärskähtelemättä. Kuva: Visa Vilkuna

    Nurmen täydennyskylvöä tehdään 6,3 metriä leveällä Dalbon Maxiroll Greenline jyräharakoneella, jonka eteen on valjastettu John Deere 6R 150.

    Kylvöala on viime vuosina hieman hiipunut, koska viljelijät ovat hankkineet omia ja kimppakoneita. Mutta yhä edelleen normaalikeväänä nurmen siementä levitetään noin 400 hehtaarille.

    Kun Heikki Huovinen pari vuosikymmentä sitten aloitteli lietteen levityksen urakointia,  kevät oli kiivain sesonki. Nyt eniten kiirettä pidetään ensimmäisen tuorerehusadon korjaamisen jälkeen, hän toteaa tarkastaessaan onnistunutta täydennyskylvöä rehupellollaan.
    Kun Heikki Huovinen pari vuosikymmentä sitten aloitteli lietteen levityksen urakointia, kevät oli kiivain sesonki. Nyt eniten kiirettä pidetään ensimmäisen tuorerehusadon korjaamisen jälkeen, hän toteaa tarkastaessaan onnistunutta täydennyskylvöä rehupellollaan. Kuva: Visa Vilkuna

    Automaattiohjaus on ollut yrityksen molemmissa traktoreissa jo parikymmentä vuotta, eikä Huovisen mukaan työstä käsiajolla tulisi mitään. Automaattiohjaus maalaustoiminnolla helpottaa ja ennen kaikkea tarkentaa työtä. Venäjän GPS-häirinnän takia aivan itärajan tuntumassa RTK tarkkuudella toimiva automatiikka on toisinaan hieman poukkoillut.

    Viljan oraille tehtävää lietteen levitystä ei tehdä juuri ollenkaan, vaikka tulokset levityksestä ovat olleet rohkaisevia.

    Syynä oraslevityksen vähäiseen suosioon lienee se, että alueen vilja on useimmiten suojaviljana tulevalle nurmelle. Karjatilalliset ehkä pelkäävät levityksen mahdollisesti aiheuttamia uria uuteen nurmeen.

    Lisää aiheesta
    • Jarmo Ylesmäen kokemuksen mukaan urakointi on viime vuosina yleistynyt kaluston ikääntyessä. Uusia koneita ei enää haluta ostaa, koska niiden korkea hinta edellyttäisi huomattavaa käyttöä.

      Maatalouskoneet | Koneyrittäjä Jarmo Ylesmäki on hyötynyt lannoitteiden hintojen noususta: ”Osa jätti jopa lannoittamatta”

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    automaatiohjaus
    traktoriurakointi
    lietteen levitys
    maatalous
    Leppävirta
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 5

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    HankkijaTechnicassa uutuuskoneita esiteltiin maahantuontivaraston tiloissa. Edellisenä iltana esittelyt olivat näyttävästi toteutetut, savun ja värivalojen loisteessa.

    Koneviesti | Turun HankkijaTechnica -tapahtumassa esiteltiin koneuutuuksia

  • Edellisen kerran MaatalousKonemessut järjestettiin vuonna 2024.

    Koneviesti | MaatalousKonemessut 2026 tulevat taas Helsinkiin ‒ tavoitteena on vahvistaa viljelijöiden profiilia ja yhteishenkeä

  • Massey Fergusonin 8S.305 Turun Konekeskuksen myyntipisteessä edustaa nykyistä MF-uutuusmallistoa.

    Koneviesti | Turun Konekeskus ja Massey Ferguson yhteistyössä jo 10 vuotta