
Antibioottien käyttö tuotantoeläimillä on vähentynyt Euroopassa.
Tuotantoeläimille tarkoitettujen antibioottin kokonaismyynti on vähentynyt selvästi, kertoo Euroopan lääkeviraston tuore ESVAC-raportti.
Myös kriittisen tärkeitä antibiootteja on myyty selvästi vähemmän, kertoo Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus FIMEA
Maakohtaiset erot ovat edelleen huomattavia.
Vuodesta 2011 mukana olleiden 25 maan yhteenlaskettu antibioottien kokonaismyynti on liki puolittunut (—47 %). Joissakin maissa myynti on pudonnut jopa 60 prosenttia. Pudotus kertoo, että monilla mailla on vielä paljon potentiaalia vähentää kulutustaan.
Kyproksella antibiootteja käytetään yhä liki 300 milligrammaa lihakiloa kohden. Suomessa vastaava luku on 17 milligrammaa.
Antibioottien käytön vähentäminen pienentää riskiä, että tiloilla pääsisi kehittymään antibiooteille vastustuskykyisiä bakteereita.
Suomessa vuonna 2021 antibioottien myynti lisääntyi viisi prosenttia edellisvuoteen verrattuna, mutta tulos oli kuitenkin toisiksi matalin koskaan mitattu.
Suomen hallittu antibioottien käyttö näkyy myös siinä, kuinka eläimistä eristetyt bakteerit ovat herkkiä pääosin jo ensilinjan antibiooteille.
Tilanne on joidenkin taudinaiheuttajien kohdalla kuitenkin heikentynyt, FIMEA mainitsee tiedotteessaan.
Kaksi kolmasosaa Suomessa käytettävistä tuotantoeläinten antibiooteista on tarkoitettu yksilölääkintään.
Euroopassa valtaosa antibiooteista annetaan sen sijaan rehun tai juomaveden mukana eläinryhmille.