• Okra avaa ovensa odottavissa tunnelmissa

    Näyttelypäällikkö pohtii viljelijöiden määrän vähenemistä ja sitä, vaikuttaako se jotenkin messujen suosioon.
    Tänään käynnistyvät Okra-messut levittäytyvät Oripään harjun lentokentälle yli 23 hehtaarin alalle.
    Tänään käynnistyvät Okra-messut levittäytyvät Oripään harjun lentokentälle yli 23 hehtaarin alalle. Kuva: Veikko Niittymaa
    Maatalous
    4.7.201809:00
    Veikko Niittymaa

    Okra-messujen näyttelypäällikkö Jukka Isotalo on tutun rauhallinen tiistaina iltapäivällä, vaikka ympärillä on täysi tohina.

    ”Näyttely on valmis puoleen­yöhön mennessä, sataprosenttisesti. Emme ole antaneet kenellekään lupaa rakentaa enää keskiviikkona aamulla mitään.”

    Isotalo ei mielellään kerro ennakkoarvioita kävijämäärästä, mutta luottaa, että ”ainakin 50 000 vierasta tulee ja urakoitsijoita enemmän kuin ennen”.

    Julkisuudessa on vilautettu jopa 85 000 kävijän lukuja. Kaksi vuotta sitten väkimääräksi kerrottiin 83 000.

    Isotalon mukaan viljelijöiden määrä vähenee ja väistämättä se vaikuttaa maatalousnäyttelyn kävijöihin.

    ”Paljon riippuu siitä, miten viljelijät jaksavat ja ehtivät lähteä messuille.”

    Ennakkoilmoittautuneita on ympäri maata ja yritykset ovat varanneet ruoka- ja messulippuja kumpiakin yli 20 000. Lisäksi näytteilleasettajia on 4 000.

    Alle 12-vuotiaat pääsevät messuille ilmaiseksi ja tällä kertaa heidän määrästä saadaan tietoa, kun vakuutusyhtiö jakaa heille rannekkeet, Isotalo sanoo.

    Näytteilleasettajia messut ainakin vetävät. Osastoja on jopa enemmän kuin viimeksi, kun 3–4 isoa tonttia on pilkottu pienemmiksi. Lisää tilaa jouduttiin järjestämään ja aitaakin siirtämään, jotta viimeiset mattimyöhäiset saatiin mukaan.

    Osastoja on yli 550 ja mukana on ainakin 1 500 yritystä. ”Maanrakennusalan osastot näyttävät paisuvan messu messulta.”

    Näyttelyn valmistelut ovat sujuneet Okran puolelta hyvin, vaikka työt tehdään talkoilla. Suurin osa talkoolaisista on ollut mukana vuosia, ovat puoliammattilaisia.

    Isotalo on tyytyväinen talkooväkeen ja talkoolaiset ilmeisesti messujen järjestäjiin. ”Kiinnostusta talkoisiin oli enemmän kuin voitiin ottaa. Etusijalla olivat aiemmin talkoissa olleet, mutta uusiakin voitiin ottaa.”

    Uusi ryhmä ovat auralaiset sairaanhoitajat. Messuilla pitää olla lääkäri aina paikalla, samoin 10 ensihoidon henkilöä. Kolme heistä kiertää koko ajan kentällä.

    Artikkelin aiheet
    Okra-messut
    maatalous
    näyttely
    talkoot
    viljelijät
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle