• Viljelijät aikaisin liikkeellä siemenkaupassa – useiden lajikkeiden varastot myydään tyhjiksi, öljykasvien viljelyala kasvamassa

    Öljykasvien viljelyala on siemenkaupan perusteella kääntymässä nousuun. Vilja-alat pysynevät melko ennallaan.
    Tilaajalle
    Viljelyaloihin ei siemenkaupan perusteella ole odotettavissa suurempia muutoksia viime vuosiin verrattuna. Öljykasvien viljely saattaa lisääntyä. Kuva on viime vuoden toukokuulta.
    Viljelyaloihin ei siemenkaupan perusteella ole odotettavissa suurempia muutoksia viime vuosiin verrattuna. Öljykasvien viljely saattaa lisääntyä. Kuva on viime vuoden toukokuulta. Kuva: Johannes Tervo
    Maatalous|Maatalous
    26.2.202504:00
    Tuure Kiviranta

    Siemenkauppa on käynyt vilkkaasti, kerrotaan kaikista neljästä suurimmasta siemenliikkeestä.

    Siementen riittävyys tulee olemaan etenkin ohran osalta tiukka. Osa kauppiaista mainitsee lisäksi muun muassa vehnien ja myöhäisten kaurojen käyvän vähiin. Halutuimmat lajikkeet on jo myyty loppuun.

    Viljelijät ovat tänä talvena aikaistaneet siementen ostopäätöksiä viime vuosiin verrattuna. Viime keväänäkin riittävyys meni tiukoille ja moni ei silloin saanut haluamaansa lajiketta.

    Kauppaa on jonkin verran voinut vauhdittaa myös viime syksyn sadon hankala hometoksiinitilanne. Toksiineiden riskiä voi huomattavasti vähentää käyttämällä laadukasta sertifioitua kylvösiementä.

    MT kysyi kauppiailta sähköpostitse siemenkaupan tilannetta helmikuun puolivälissä.

    ”Itävyyspoikkeus auttoi muutaman ohraerän osalta, jotta ne saatiin niukassa markkinassa myyntiin.”

    Heikki Alastalo

    Tiukka siementilanne on tiedossa viranomaisilla. Tietylle määrälle siemeniä on myönnetty itävyyspoikkeus eli päätetty määrä siemeniä voidaan myydä normaalia alemmalla itävyysprosentilla.

    Siemenkauppiaat eivät esitä viranomaisille toiveita lisätoimenpiteistä, kuten varmuusvarastojen avaamisesta, mutta kaikki toteavat omien varastojen käyvän tyhjiksi kevään edetessä.

    ”Todennäköisesti hyvin moni lajike myydään loppuun. Joitakin halutuimpia on jo lopussa. Itävyyspoikkeuksen turvin tuli jonkin verran täydennystä saatavuuteen aikaisiin ohriin ja aikaisiin vehniin”, toimitusjohtaja Timo Uusi-Rauva Peltosiemenestä sanoo.

    ”Muita poikkeustoimia ei tarvita. Tilanne ei kuitenkaan ole huoltovarmuuden kannalta millään lailla kriittinen”, hän jatkaa.

    ”Itävyyspoikkeus auttoi muutaman ohraerän osalta, jotta ne saatiin niukassa markkinassa myyntiin. Muita toimenpiteitä tuskin tälle keväälle tulee”, toteaa myyntipäällikkö Heikki Alastalo Lantmännen Agrosta.

    ”Siemenmyynnin perusteella kylvöaloihin ei ole tulossa merkittävää muutosta.”

    Antti Ollila

    Viljojen siementen kysynnässä ei ole nähtävissä suurempia muutoksia viljalajien välillä viime vuosiin verrattuna.

    ”Eri viljojen siementen kysyntä on ollut hyvin samanlaista kuin aikaisempina vuosina. Siemenmyynnin perusteella kylvöaloihin ei ole tulossa merkittävää muutosta”, arvioi toimitusjohtaja Antti Ollila Tilasiemenestä.

    ”Toki täytyy muistaa, että sertifioidun siemenen osuus on alle kolmannes kaiken kylvösiemenen määrästä”, Ollila lisää.

    Vuosi sitten kauran korkea tuottajahinta lisäsi sen siementen kysyntää. Kauppiaiden mukaan kauran kysyntä on pysynyt hyvänä, vaikka tuottajahinta on jonkin verran laskenut.

    ”Kyllä kauran siemenkauppa on käynyt kuten viime vuonnakin. Tietysti vaikea syksy hometoksiinien kanssa mietityttää varmaan monia, mutta ei se ainakaan toistaiseksi ole siemenen kysyntään vaikuttanut”, kertoo osastopäällikkö Jukka T. Heinonen Hankkijasta.

    Kaura on viljoista yleensä herkin punahomeille.

    ”Kauraa viljellään paljon karjatilojen omaksi rehuksi, mikä pitää sen kysynnän siemenkaupassa melko vakaana”, Uusi-Rauva toteaa.

    ”Markkinoille on tullut useita uusia lajikkeitta, myynnin lisäys kertoo ainakin lajikkeiden vaihtamisesta uusiin lajikkeisiin”, Ollila kertoo.

    Luomukauran siementen kysynnän useampi kauppias kertoo kasvaneen. Talvella on uutisoitu muun muassa luomukauran viennin kasvusta.

    ”Luomukauran osalta kysyntää on selvästi ollut enemmän kuin aikaisempina vuosina”, Alastalo sanoo.

    ”Luomukauran tuottajahinta on noussut viime vuodesta merkittävästi ja tulevan syksyn kiinnityshinnat ovat selvästi korkeammalla tasolla edelliseen vuoteen verrattuna”, Ollila toteaa.

    Kaikista luomusiemenistä kysyttäessä kauppiaiden vastaukset eroavat toisistaan.

    Osa sanoo luomusiementen tarjonnan ja kysynnän olevan hyvässä tasapainossa. Osa sanoo tarjontaa olevan kysyntää enemmän, kun taas osa näkee kysynnän ylittävän tarjonnan.

    Vastausten eroissa näkynevät eri liikkeiden erilaiset tuotantomäärät.

    ”Luomuviljansiementen kysyntä vaihtelee jonkun verran vuosittain, mikä hankaloittaa siementuotantoalojen suunnittelua”, Alastalo mainitsee.

    ”Öljykasveihin on nyt selvästi enemmän kiinnostusta. Öljykasvien siementen kysyntä on ollut yllättävän isoa.”

    Jukka T. Heinonen

    Öljykasvien viljely näyttää siemenkaupan perusteella kääntyvän tulevana kesänä nousuun.

    ”Öljykasveihin on nyt selvästi enemmän kiinnostusta. Öljykasvien siementen kysyntä on ollut yllättävän isoa”, Heinonen sanoo.

    ”Öljykasvin siemeniä olemme myyneet enemmän ajankohtaan nähden, mitä viime vuonna, eli kauppa on käynyt tähän asti hyvin. Öljykasvien siemenet saattavat loppua kevään aikana”, arvioi Alastalo.

    ”Öljykasveilla on hieman viime vuotta isompi kysyntä, erityisesti rypsillä”, Ollila toteaa.

    Herneen ja härkäpavun myynti on edennyt viime vuoden tahtiin. Herneestä korjattiin viime syksynä ennätyssato.

    ”Uudet hernelajikkeet ovat herättäneet suurta kiinnostusta. Uutuudet loppuivat nopeasti, mutta onneksi hyviä vaihtoehtoja on edelleen tarjolla. Moni asiakas on jättänyt jo tilauksen sisään ensi vuotta varten”, Uusi-Rauva kertoo.

    ”Moni asiakas on jättänyt jo tilauksen sisään ensi vuotta varten.”

    Timo Uusi-Rauva

    Nurmisiemenkauppa on käynyt pääasiassa normaaliin tapaan. Osa myyjistä kertoo kaupan kasvaneen edellisestä vuodesta.

    Räätälöidyt seokset ovat kysyttyjä ja seoksiin halutaan useita lajeja tuomaan kestävyyttä erilaisiin sääoloihin, etenkin kuivuutta vastaan.

    Lantmännen Agron Alastalo sanoo, että etenkin puna-apilan ja alsikeapilan tilanne on jo nyt niukka.

    ”Apilaa käyttävien tilojen kannattaa todellakin aktivoitua nyt, jotta saa varmuudella Suomessa menestyviä lajikkeita.”

    Syysviljojen talvehtimista saadaan vielä ainakin kuukausi jännittää. Myös nurmille voi tulla talven jälkeen täydennyskylvötarpeita.

    Vielä on liian aikaista sanoa talvehtimisen onnistumisesta mitään varmaa.

    ”Nyt on lunta vähän, ja jos pakkaset paukkuvat, niin ongelmia voi tulla. Tällä hetkellä kaikki on vielä yhtä isoa arvoitusta”, Heinonen toteaa.

    ”Toistaiseksi syysviljat ovat talvehtineet kohtuullisen hyvin. Paikoin on vähän jääpeitettä ja syysohrissa on havaittu lumihometta, mutta vielä on liian aikaista sanoa mitään syysviljojen talvehtimisesta”, Ollila sanoo.

    ”Arvioni on, että Etelä-Suomessa syysviljat ovat talvehtineet hyvin. Pohjoisemmasta Suomesta on tullut viestiä, että jääpolte on jo tehnyt tuhoja. Maaliskuun sää ratkaisee miten niiden osalta käy”, Alastalo arvioi.

    Lisää aiheesta
    • Siemenkauppa on käynyt loppuvuodesta normaaliin tahtiin ja pakkaamoilla syksyn satoa kunnostetaan. Arkistokuva vuodelta 2022 Peltosiemen-ketjuun kuuluvalta Junttilan tilalta. Pakkaustöissä on Teemu Junttila.

      Kasvintuotanto | Viljan hometoksiinit lisäävät sertifioidun siemenen kysyntää – riittävyys voi nousta siemenkaupassa ongelmaksi

      Tilaajalle
    • Siemenkauppiaista osa näkee, että tukimaksuaikataulun muuttuminen on jarruttanut viljelijöiden ostopäätöksiä. Toisaalta kauppaa on jo tehty paljon ennen syksyn maksujen saapumista tileille.

      Maatalous | Tukimaksuaikataulun muutos on heijastunut maatilojen hankintoihin – ”Ostopäätöksiä venytetään eteenpäin”

      Tilaajalle
    • Markkinoilla on kevätvehnän siementen ohessa pulaa etenkin monitahoisen ohran, härkäpavun, puna-apilan, alsikeapilan ja rypsin sertifioidusta siemenestä.

      Kasvintuotanto | Siementen itävyysvaatimusta alennetaan

      Tilaajalle
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Edellisen kerran MaatalousKonemessut järjestettiin vuonna 2024.

    Koneviesti | MaatalousKonemessut 2026 tulevat taas Helsinkiin ‒ tavoitteena on vahvistaa viljelijöiden profiilia ja yhteishenkeä

  • Koneviesti | Liian suuri akselikuorma tiivistää peltoa ‒ työkoneyhdistelmän oikea tasapaino säästää sekä maata että konetta

    Tilaajalle
  •  John Deere nousi elokuun rekisteröintilistalla ykköseksi ohi Valtran.

    Koneviesti | Elokuu oli lähes kaikille traktorimerkeille tukala – John Deere nousi rekisteröinneissä kärkeen