• Japanin vesillä mereen päätyneet 6 000 hiehoa olivat huippujalostuseläimiä matkalla Uudesta-Seelannista Kiinaan

    Yhden eläimen hinnaksi arvioidaan vähintään 2 500 euroa.
    Kiinassa perustetaan valtavia maitotiloja ja sinne hankitaan paljon jalostuseläimiä ulkomailta. Haaksirikkoon joutuneet hiehotkin olivat menossa Kiinaan. Kuvan tila sijaitsee Pekingin lähellä.
    Kiinassa perustetaan valtavia maitotiloja ja sinne hankitaan paljon jalostuseläimiä ulkomailta. Haaksirikkoon joutuneet hiehotkin olivat menossa Kiinaan. Kuvan tila sijaitsee Pekingin lähellä. Kuva: Satu Lehtonen
    Maatalous
    6.9.202006:00
    Satu Lehtonen

    Keskiviikkona Japanin aluevesillä kadonnut rahtialus vei mukanaan yli 40 työntekijää ja lähes 6 000 nautaa. Australialainen The Land -lehti kertoo, että kyseessä olivat huippuluokan jalostushiehot.

    Gulf Livestock 1 -alus lähetti hätäviestin myöhään keskiviikkona paikallista aikaa. Alukselta pelastunut mies kertoi rannikkovartiostolle, että aluksen moottorit olivat pysähtyneet ja aalto oli kaatanut aluksen, minkä jälkeen se upposi.

    Hiehojen viejä oli Australiassa perustettu yhtiö Australasian Global Exports, The Land kertoo. Yhtiö on yksi maailman suurimmista jalostusnautojen viejistä.

    Panaman lipun alla kulkeva Gulf Livestock 1 oli lähtenyt Uuden-Seelannin Napierista 14.8. Sen lastina oli yli 5 800 nautaa ja määräsatamana Jingtang Kiinassa.

    Australasian Global Exports (AGE) vie säännöllisesti suuria määriä jalostuseläimiä Kiinaan, missä on perustettu valtavia maitotiloja tyydyttämään kiinalaisten kasvavaa maidonkulutusta. Uudella kiinalaistilalla saattaa usein olla 20 000 lehmää.

    Vuonna 2005 perustettu AGE käy kauppaa myös liharotuisilla jalostuseläimillä.

    Kiina on yhtiön tärkein asiakas – asiantuntijat arvioivat, että 90 prosenttia yhtiön viennistä päätyy sinne. Yhtiön muut tärkeät markkinat ovat Venäjällä, Lähi-Idässä ja muualla Aasiassa.

    AGE:tä pidetään paitsi kokeneena, myös eläinten hyvinvointiin paneutuneena toimijana. Kiinaan matkalla olevien eläinten yksikköhinnaksi arvioidaan vähintään 4 000 Australian dollaria eli noin 2 500 euroa.

    Eläinkaupan lisäksi AGE tuottaa maitoa. Konserniin kuuluu Australian Victorian osavaltiossa kuusi maitotilaa, joilla on yhteensä 5 000 lypsävää.

    The Land -lehden juttu

    Artikkelin aiheet
    Gulf Livestock 1
    eläinten vienti
    alusonnettomuus
    Uusi-Seelanti
    Kiina
  • Mainos: Suomen Ajoneuvopantti Oy

    Lainaa traktoria vastaan – uusi mullistava rahoituspalvelu tarjoaa joustavuutta maatilan menoihin

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle