• MEP Elsi Katainen: Ennallistamisasetus ei välttämättä kaadu ‒ ”Olemme valmistelleet myös muutosehdotuksia”

    Euroopan parlamentti äänestää ennallistamisasetuksen toteutumisesta keskiviikkona 12.7.
    Tilaajalle
    Elsi Katainen kertoo, että Renew Europen agriryhmä on valmistautunut myös siihen vaihtoehtoon, että ennallistamisasetus ei kaadu parlamentin täysistunnon äänestyksessä.
    Elsi Katainen kertoo, että Renew Europen agriryhmä on valmistautunut myös siihen vaihtoehtoon, että ennallistamisasetus ei kaadu parlamentin täysistunnon äänestyksessä.  Kuva: Pasi Leino
    Maatalous|Maatalous
    7.7.202315:01
    Terhi Torikka
    Oripää

    EU:n ennallistamisasetuksen kohtaloa ratkotaan Euroopan parlamentin täysistunnon äänestyksessä tulevana keskiviikkona.

    Kaikki kolme asiaa käsitellyttä valiokuntaa on jo hylännyt esityksen, ympäristövaliokunta viimeisimpänä. Koko parlamentin osalta hylkäämisestä tai hyväksymisestä äänestetään täysistunnossa heti käsittelyn aluksi.

    ”Ei voi tietää, kuinka käy. Hieman on tullut tunne, että kaatuminen näyttää aiempaa epätodennäköisemmältä”, europarlamentaarikko Elsi Katainen (kesk.) pohtii.

    Hänen edustamassaan Renew-ryhmässä asetuksen kannattajien puoli vaikuttaa hieman vahvistuneen, kun kannat aiemmin ovat jakautuneet suunnilleen puoliksi.

    ”Toivoisin, että esitys kaatuisi heti kärkeen, ja tulisi sitten seuraavalla kaudella paremmin valmisteltuna takaisin”, Katainen totesi Okra-maatalousnäyttelyn yhteydessä.

    Painostusta asetuksen kannattamiselle komissiosta ei ole Kataisen mukaan kesäkuun ”räyhäämisen” jälkeen tullut.

    Katainen muistuttaa, että asetus sisältää maa- ja metsätaloutta koskevien asioiden lisäksi paljon muutakin, kuten kaupunkien viherryttämistoimia.

    ”Varmasti on isoja kaupunkeja, joissa sille on tarvetta, mutta samaan joukkoon kuuluu esimerkiksi Iisalmen kaltaisia kaupunkeja, joissa tori olisi ehkä ainut ennallistettava paikka”, Katainen naurahtaa.

    Mikäli esitys ei komission keskiviikon äänestyksessä kaadu, seuraa iso monivaiheinen ja ehkä kaoottinenkin paketti, johon sisältyy useita äänestyksiä, Katainen arvioi.

    ”Pahimmillaan tulee sutta ja sekundaa, joka ei edistä itse asiaa ollenkaan. Äänestysten jälkeen on analysoinnin paikka. Läpi saattaa mennä hankaliakin asioita.”

    Agriryhmä, johon Katainen kuuluu, on valmiina myös tähän vaihtoehtoon. ”Pelkkä asetuksen vastustaminen ei riitä, on oltava valmiina myös muutosehdotuksiin.”

    Katainen on puolueensa agriryhmän tukemana laatinut jo useamman muutosehdotuksen valmiiksi. Niille on toivottu kannatusta myös EPP-ryhmän mepeiltä. Yksi tärkeimmistä on turvemaiden vettäminen.

    ”Että vettäminen olisi mahdollista, mutta ei niin pakollista kuin komissio on esittänyt”, Katainen kertoo.

    Lisää aiheesta
    • EU-komission varapuheenjohtaja, vihreästä siirtymästä vastaava Frans Timmermans kävi viime vuonna tutustumassa suomalaiseen metsätalouteen. Vierailu ei vaikuttanut siihen härkäpäiseen linjaan, jolla Timmermans on runnonut eteenpäin vihreän siirtymän lainsäädäntöhankkeita.

      Politiikka ja talous | EU:n vääntö luonnon ennallistamisesta on luisunut likaiseksi peliksi − komissaari Timmermans ei ole ainoa syyllinen

      Tilaajalle
    Europarlamentaarikko Elsi Katainen (keskellä) ja ProAgrian huippuosaaja Anu Ellä (oik.) Okra-lavalla Inkeri Hennolan haastattelussa maatalouden vastuullisuuteen liittyen.
    Europarlamentaarikko Elsi Katainen (keskellä) ja ProAgrian huippuosaaja Anu Ellä (oik.) Okra-lavalla Inkeri Hennolan haastattelussa maatalouden vastuullisuuteen liittyen.  Kuva: Pasi Leino

    Katainen vieraili perjantaina Oripään Okra-maatalousnäyttelyssä ja osallistui ProAgrian vetämään keskusteluun maatalouden vastuullisuudesta.

    Politiikan näkökulmasta Katainen muistutti vastuullisuuden olevan myös sitä, että lainsäädäntö mahdollistaa sujuvan ja kannattavan ruuantuotannon.

    ”Tuottajan tärkein vastuu on tuottaa ruokaa, ja kaiken muun siinä ympärillä on mahdollistettava se”, Katainen totesi.

    ”Politiikassa keskustellaan jatkuvasti maatalouden kannattavuushuolista ja siitä, mikä vastuu politiikalla on siinä.”

    Yksi olennainen asia huoltovarmuuden kannalta on sukupolvenvaihdosten helpottaminen.

    ”Luopumistukijärjestelmä pitäisi saada jollain tapaa takaisin. Ratkaisut moniin tulevaisuuden haasteisiin löytyvät pelloilta ja metsistä, mitkään muut alat eivät sido hiiltä”, Katainen pohti.

    Sukupolvenvaihdoksien tekemiseen vaikuttaa olennaisesti myös alan kannattavuus ja se, millainen yleinen asenne ruuantuottajia kohtaan on.

    ProAgrian huippuosaaja Anu Ellä nosti esiin myös viljelijöiden yhteistyön ja opintomatkojen merkityksen.

    ”Yhdessä on helpompi löytää ratkaisuja ongelmatilanteisiin ja matkoilta saa vinkkejä siihen, miten muualla on sopeuduttu muutoksiin, joita myös meillä on edessä.”

    Okrassa europarlamentaarikko oli vaikuttunut näyttelyn suuruudesta ja laajudesta.

    ”Todellako tämä edelleen tehdään vapaaehtoisvoimin”, hän hämmästeli.

    Lisää aiheesta
    • Keskustan Elsi Katainen jyrähti Brysselissä heinäpaalien takaa ennallistamisasetuksen kaatamisen puolesta. Samaan aikaan hänen RKP:läinen ryhmätoverinsa Nils Torvalds kiersi keräämässä tukea kompromissille, jolla esityksen läpimeno voitaisiin varmistaa.

      Metsäpolitiikka | Ennallistaminen voikin mennä läpi: Meppien mielipiteet jakavaan asetukseen haetaan nyt kompromissia

    • Susanna ja Timo Kujala päästävät emolehmät vasikoineen sekä yhden sonnin Kutukarin laitumelle Hailuodossa.

      Lihantuotanto | Uusien metsälaitumien perustamista arkaillaan metsäkatoasetuksen vuoksi – Video: Hailuodossa rantaniittyjen naudat parantavat uhanalaisten kahlaajien elinympäristöjä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Edellisen kerran MaatalousKonemessut järjestettiin vuonna 2024.

    Koneviesti | MaatalousKonemessut 2026 tulevat taas Helsinkiin ‒ tavoitteena on vahvistaa viljelijöiden profiilia ja yhteishenkeä

  • Koneviesti | Liian suuri akselikuorma tiivistää peltoa ‒ työkoneyhdistelmän oikea tasapaino säästää sekä maata että konetta

    Tilaajalle
  •  John Deere nousi elokuun rekisteröintilistalla ykköseksi ohi Valtran.

    Koneviesti | Elokuu oli lähes kaikille traktorimerkeille tukala – John Deere nousi rekisteröinneissä kärkeen