

Routaa on nyt eniten Inarin Angelissa, 110 senttimetriä. Vähiten routaa on puolestaan lounaisrannikolla eli Turun, Hangon, Tammisaaren ja Helsingin tienoilla. Näillä alueilla routaa ei ole juuri lainkaan.
Routatilanne on aika tavanomainen, kertoo hydrologi Yrjö Kivinen Suomen ympäristökeskuksesta (Syke).
”Vaikka lunta ei tulisi lisää ja pakkaset jatkuisivat, niin lumenpaksuus etelässä ja länsirannikolla on noin 20–30 senttimetriä, mikä riittää eristämään tehokkaasti roudan paksuuntumista. Eli nykyisellä lumenpaksuudella roudan syvyys ei kasva merkittävästi.”
Hyvä esimerkki lumen eristyskyvystä löytyy Vihdistä. Siellä Yara Suomen Kotkaniemen tutkimusaseman mailla routaa on keskimäärin vain 6,3 senttimetriä.
Pitkän ajan keskiarvon mukaan tähän aikaan vuodesta routaa on yleensä 19 senttimetriä, kertoi tutkimusagrologi Mikko Sakala viime perjantaina. Lunta puolestaan on 29 senttimetriä, kun sitä keskimäärin on 12 senttimetriä.
Kotkaniemessä on kahdeksan roudan mittauspistettä, joista yksi sijaitsee taimikossa metsässä. Suojaisalla paikalla routaa ei ole lainkaan, Sakala kertoo.
”Joulukuun puolivälissä routaa oli 11,5 senttimetriä. Sitten oli pari päivää plussakeliä, ja routa suli hieman”, Sakala kertoo.

”Roudan syvyyteen vaikuttaa myös pohjaveden korkeus, sillä pohjavedessä on lämpöä. Tällä hetkellä pohjavesien korkeus on kuitenkin melko normaalilla tasolla, joten sillä ei ole juurikaan merkitystä roudan syvyyden alueellisiin eroihin.”
Auratuilla alueilla, kuten teillä, routa pääsee syvemmälle kuin siellä, missä lumihanki on suojana.
Kivisen mukaan ei ole odotettavissa merkittäviä routavaurioita, jos tien tai rautatien rakenne on kunnossa.
”Valitettavasti osassa tiestöä routa pääsee kantaviin rakenteisiin ja sen myötä routavaurioita on odotettavissa sekä itse tien kantavassa rakenteessa painumina ja routaheittoina sekä päällystevaurioina.”
Roudasta ei kuitenkaan pitäisi olla haittaa, jos tie, rautatie tai vesi- ja viemärijohdot on tehty nykymääräysten ja -ohjeiden mukaan, Kivinen sanoo.
”Muuten routavaurioita on hankala ehkäistä ennakolta.”
Roudasta hyötyvät sekä ihminen että luonto, Kivinen muistuttaa.
Maanviljelijöille routa on kelpo apuri, sillä varsinkin saviset pellot tiivistyvät herkästi.
”Talvella routa möyhentää maan pehmeäksi ja helposti muokattavaksi. Roudan vaikutuksesta syntyvä mururakenne takaa kasveille hyvät juurtumisolot. Juurten ympärille jää myös sopivasti tilaa vedelle ja ilmalle.”
Routa helpottaa puunkorjuuta, erityisesti turvemaat ovat pehmeitä ja upottavia. Kovalle koetukselle joutuvat ajoreitit: syvien urien lisäksi puiden juuret voivat vahingoittua.
”Talvella tilanne paranee, kun routa kovettaa maan kantavaksi. Turvemailla puunkorjuu onkin perinteisesti ajoitettu talvikauteen.”
Routa on jäätynyttä maavettä.
Routiminen on maapohjan jäätymisen aikana tapahtuvaa tilavuuden kasvua tai fysikaalisten ominaisuuksien muuttumista, joka johtuu siitä, että jäätymisrintamaan virtaava lisävesi jäätyy.
Tyypillinen roudan syvyys Suomessa on talvisaikaan 0–200 senttimetriä.
Roudan syvyys riippuu pakkasesta, maan vesipitoisuudesta, kuormituksesta, lumipeitteen paksuudesta ja tiiviydestä sekä kasvipeitteen laadusta. Kuivat maat jäätyvät syvälle.
Paksu lumipeite toimii tehokkaan eristeenä ja vähentää maan routaantumista.