• Kankkusen ajokoulu kaartamassa talvella Tervoon

    Pohjoissavolainen Tervon kunta käy neuvotteluja talvisen ajoharjoitteluradan saamiseksi. Autonvalmistaja BMW:n, Tervon kunnan ja Lohimaa Travelsin kaavailema rata avataan mahdollisesti jo ensi tammikuussa.
    Liukkaan kelin harjoittelu ajorata Huittinen
    Liukkaan kelin harjoittelu ajorata Huittinen Kuva: Stina Haaso
    Maatalous
    30.6.201312:15
    MT toimitus

    ”Ajoharjoittelurata-asiaa on valmisteltu vuoden verran. Toteutuessaan hanke vahvistaa Tervon elinvoimaisuutta ja vauhdittaa alueen matkailun kehittymistä”, Tervon kunnanjohtaja Petteri Ristikangas sanoo.

    Ratamaastoksi on ehdolla Lohimaan lähellä oleva alue, jossa on aiemmin ollut muun muassa mönkijöille tehty maastoajorata. Lisäksi on tutkittu mahdollisuuksia käyttää harjoitusravirataa ja Nilakkajärven jäätä.

    Ajoharjoitteluradan toiminta ajoittuisi tammi–maaliskuulle. Radan operatiivisesta toiminnasta vastaisi Juha Kankkunen Driving Academy.

    Talviajokoulun palvelut on suunnattu pääasiassa yritysasiakkaille. Hanke tukee myös Tervon keskustaan rakennettavaa kartingin sisäratahanketta.

    Toteutuessaan ajoharjoittelurata jatkaa matkailukautta kolmanneksella ja antaa mahdollisuudet matkailutulon kaksinkertaistamiseen lähivuosina.

    Artikkelin aiheet
    Kankkusen ajokoulu
    Tervo
    ajoharjoittelurata
    BMW
    matkailuhanke
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle