• Kalastuslupa unohtuu monelta lomauistelijalta

    Kalastusmaksut jäävät usein maksamatta satunnaisesti kalastavilta.
    Kotkalainen Kari Sinkkonen pyytää lohia Simojoella. Hänellä kalastusluvat ovat kunnossa.
    Kotkalainen Kari Sinkkonen pyytää lohia Simojoella. Hänellä kalastusluvat ovat kunnossa. Kuva: Pekka Fali
    Maatalous
    21.6.201515:31
    Suvi Jylhänlehto

    Kalatalouden keskusliitto muistuttaa kesälomien kynnyksellä hoitamaan kalastusluvat kuntoon.

    Muutaman vuoden takaisen, Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen tekemän selvityksen mukaan vain alle puolet vapaa-ajankalastajista maksaa kalastuksenhoitomaksun. Tavallisimmin maksu jää maksamatta satunnaisesti kalastavalta.

    "Maksut kannattaa maksaa, sillä varoilla rahoitetaan muun muassa kalakantojen hoitoa", liitto muistuttaa.

    Onkimiseen ja pilkkimiseen ei tarvita lupia. Muut kalastusmuodot vaativat 18–64-vuotiaalta kalastajalta aina luvan.

    Viehekalastusta harrastavan 18–64-vuotiaan tulee maksaa kalastuksenhoitomaksun lisäksi joko kalastusläänikohtainen viehekalastusmaksu tai paikallinen kalastuslupa.

    Verkkopyyntiin tai ravustukseen tarvitaan kalastuksenhoitomaksun lisäksi vesialueen omistajan lupa.

    Valtion kalastusluvat (kalastuksenhoitomaksu ja kalastusläänikohtainen viehekalastusmaksu) voi hankkia Metsähallituksen verkkokaupasta tai esimerkiksi R-kioskilta. Maksukuitti tai sen kopio on pidettävä aina mukana kalastettaessa.

    Kalastuksenhoitomaksu on 24 euroa kalenterivuodelta tai 7 euroa seitsemän vuorokauden kalastusjaksolta. Kalastusläänikohtainen viehekalastusmaksu on 31 euroa kalenterivuodelta tai 7 euroa seitsemän vuorokauden ajalta maksupäivästä tai muusta maksukuittiin merkitystä päivästä alkaen.

    Tarkemmat tiedot kalastusluvista: www.ahven.net/luvat ja www.eraluvat.fi.

    Artikkelin aiheet
    kalastus
    kalastuslupa
    vapaa-ajankalastus
    kalastuksenhoitomaksu
    viehekalastus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle