• ”Jos eläintenpitäjä mokaa, ensin piiskataan ja sitten mestataan”, tuottaja kuvaa tuntojaan ja kysyy, miksei viranomaisjärjestelmiltä vaadita toimivuutta

    ”Vaikka sanktioita ei nyt ole tulossa, kauhea stressi ja lisätyö tästä on”, yrittäjä kuvaa kevään korvamerkkisotkua. ”Kukaan ei ota vastuuta.”
    Sari Jaakola on väsynyt kevään korvamerkkisotkuun.
    Sari Jaakola on väsynyt kevään korvamerkkisotkuun. Kuva: Kimmo Haimi
    Maatalous|Lihantuotanto
    27.5.202213:25
    Satu Lehtonen

    Tämän talven ja kevään aikana sekä nauta- että lammasrekisterin korvamerkkitilaukset ovat olleet aivan sekaisin, Salossa toimivan Herrakunnan Lampaan yrittäjä Sari Jaakola kirjoittaa Facebook-päivityksessään.

    Kevään kiireiden väsyttämä emäntä toteaa, ettei millään jaksaisi kantaa yrittäjän vastuuta kaikesta, myös virkamiesten mokista.

    Lehmillä ja lampailla on oltava korvamerkit ja rekisterit kunnossa, Jaakola selittää. ”Jos ei ole, tulee sanktioita.”

    Nautarekisteri uudistettiin. Se vaikutti lammasrekisteriinkin, hän jatkaa. ”Oli pitkä jakso, jolloin uusia korvamerkkejä syntyville tai korvausmerkkejä pudonneiden tilalle ei saanut tilattua.” Vasta nyt järjestelmä kuuluu taas toimivan.

    Kun merkkejä ei saanut, Ruokavirasto ohjeisti käyttämään mitä tahansa väliaikaismerkintää, kunnes tilausjärjestelmä toimii taas.

    Epävirallisista merkeistä ei Jaakolan mukaan tule sanktioita, mutta teurastamot eivät ota vastaan ilman virallista merkkiä olevaa eläintä.

    Nautarekisteriuudistuksen aikana lakisääteisiä ilmoituksia läheteltiin Ruokavirastoon sähköpostilomakkeilla. ”Kun tilattuja korvamerkkejä sitten alkoi tulla, sieltä tuli mitä sattuu, milloin sattuu, oli tilattu tai ei”, Jaakola kertoo.

    ”Vaikka sanktioita ei kuulemma ole tulossa, kauhea stressi ja lisätyö tästä on. Kukaan ei ota vastuuta.”

    ”Meidän eläintenpitäjien on tehtävä kaikki ajallaan ja pilkulleen oikein”, Jaakola jatkaa. ”Jos syntymäilmoitus myöhästyy päivällä, eläin menettää sen vuoden kaikki tuet. Jos samalle vuodelle tulee valvonta, päälle räpsähtää sanktio. Samasta virheestä ensin piiskataan ja sitten mestataan.”

    Tilanne on Jaakolan mielestä kohtuuton.

    ”Paskinta tässä on, että ei enää jaksa edes yrittää käyttäytyä kivasti asiakaspalvelijoita kohtaan, vaan huutaa niille kuin hyeena. Paskan tilanteen lisäksi pettyy itseensäkin ihmisenä.”

    ”Jos voisin, käpertyisin nyt sohvalle sikiöasentoon vikisemään ja nousisin siitä sitten muutaman vuoden kuluttua. Mutta koska olen emäntä ja yrittäjä, menen korjaamaan jokivarren aitaa, jotta saan vietyä taas yhden kuorman lampaita perinnebiotoopille.”

    Artikkelin aiheet
    korvamerkit
    eläintuotanto
    Ruokavirasto
    nautarekisteri
    byrokratia
  • Mainos: Suomen Ajoneuvopantti Oy

    Lainaa traktoria vastaan – uusi mullistava rahoituspalvelu tarjoaa joustavuutta maatilan menoihin

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Kolumni
    Erkki Holma

    Koneviesti | Karjatalouden huima kehitys