• 23-vuotias iittiläinen viljelee peltojaan jo kuudetta vuotta – haastavan kasvukauden jälkeen puinnit ovat nyt loppusuoralla

    Iittiläisen Petteri Mukulan ohrat jäivät vaatimattomiksi. Kauran määrään ja laatuun viljelijä on sen sijaan tyytyväinen.
    Petteri Mukula pui tiistaina kauraa. ”Puinnit venyivät pitkälle yöhön, kunnes kaste kahden aikaan yöllä keskeytti työt.”
    Petteri Mukula pui tiistaina kauraa. ”Puinnit venyivät pitkälle yöhön, kunnes kaste kahden aikaan yöllä keskeytti työt.” Kuva: Johannes Wiehn
    Maatalous|Kasvintuotanto
    15.9.202307:00
    Piia Lehojärvi

    Vasta 23-vuotias iittiläinen Petteri Mukula viljelee peltojaan jo kuudetta vuotta.

    Haaveissa oli kyllä viljelijän ura, mutta nuori mies joutui ottamaan vastuun tilan viljelyksistä, kun isä sai sairaskohtauksen vuonna 2018. Tilakaupat käteltiin lopullisesti vuonna 2021.

    Vajaalla 150 hehtaarilla kasvaa elintarvikkeeksi kevätkylvöistä vehnää, ohraa ja kauraa. Puinnit ovat tältä vuodelta loppusuoralla. Tiistaina päästiin Päijät-Hämeessä vielä puimaan, sen jälkeen alkoivat taas sateet. Ennusteet näyttävät sadetta pitkälle ensi viikkoon.

    Enää tarvittaisiin muutama poutapäivä, jotta loput 30 hehtaaria kauroja saataisiin puitua. Mukula arvioi, että kasvustot kyllä kestävät vielä muutaman viikon odottelua, mutta eivät rankkaa sadetta.

    ”Puintikypsänä kaura varisee helposti, joten kovin rajuja vesisateita ei tarvitsisi tulla.”

    Puintikosteudet ovat olleet Petteri Mukulan tilalla 20 prosentin molemmin puolin. Tiistaina puitiin jo melko kuivaa kauraa.
    Puintikosteudet ovat olleet Petteri Mukulan tilalla 20 prosentin molemmin puolin. Tiistaina puitiin jo melko kuivaa kauraa. Kuva: Johannes Wiehn

    Kasvukausi on ollut haastava. Keväällä ensimmäiset kylvöt saivat niskaansa kovat sateet, mikä johti kuorettumiin. Mukula sai rikottua ne jyräämällä, eikä uudelleenkylvöä tarvinnut tehdä. Monet lähiseudun viljelijöistä eivät olleet yhtä onnekkaita.

    Myöhemmin kylvetyille lohkoille ei kuorettumia tullut, mutta siellä ongelmana oli kuivuus.

    ”Apulanta ei lähtenyt kunnolla sulamaan. Se harmitti, kun lannoitteita kuitenkin hankittiin triplahinnalla aiempaan verrattuna”, Mukula sanoo.

    Monilla alueilla on viime viikkoina kärsitty kovista sateista ja märistä pelloista. Päijät-Hämeessä ongelmana on ollut lähinnä kuivuus.

    ”Onkohan edes sataa milliä tullut koko kesänä vettä”, Mukula arvioi.

    Puimurina Petteri Mukulalla on 2007 vuosimallin Sampo-Rosenlew 3065 viiden metrin leikkuupöydällä.
    Puimurina Petteri Mukulalla on 2007 vuosimallin Sampo-Rosenlew 3065 viiden metrin leikkuupöydällä. Kuva: Johannes Wiehn

    Kuivuudesta johtuen ohrat jäivät vaatimattomiksi. Ohraa oli viljelyssä kymmenellä hehtaarilla. Mukulalla oli tänä vuonna menossa lajikkeenvaihdos RGT Planetista Vanilleen, ja tavoitteena oli saada sadosta seuraavan kevään kylvösiemen. Siihen päästiin, tosin itävyystulokset eivät ole vielä tulleet. Hehtolitrapaino oli 63–65 kilon luokkaa.

    Aikaista Helmi-vehnää viljeltiin 66 hehtaarilla. Vehnällä jyväpaino alkoi nousta, kun mentiin kohti viimeiseksi kylvettyjä lohkoja. Hehtolitrapainoksi tuli lopulta 77,7 kiloa. Valkuainen oli 15,6 prosenttia.

    ”Valkuainen on ostajan mukaan tosi hyvä.”

    Nyt on kauravuosi, Mukula toteaa. Kylvössä on vajaalla 60 hehtaarilla Harmony-kaura, johon hän on ollut tyytyväinen. Kauraa tulee määrällisesti paljon ja hehtolitrapainotkin ovat olleet 55,1 kilon luokkaa.

    ”Eiköhän se kelpaa elintarvikkeeksi. Kaikki voitava on ainakin meidän päässä nyt tehty.”

    Lisää aiheesta
    • Lyhyt poutajakso ja lähestyvä sade kiritti kolmannen sadon korjuutöitä. Mikko Lihavainen esittelee korjattavaa satoa.

      Maidontuotanto | Kolmen säilörehusadon taktiikka onnistui Liperissä – yli 10 000 kiloa kuiva-ainetta hehtaarilta

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Erikoiskasvien viljelyksessä tarvitaan omat koneet. Tässä artikkelissa rakennetaan puomisto erityisesti mansikan kasvinsuojelutyöhön.

    Koneviesti | Kovia kokenut, mansikalle räätälöity kasvinsuojeluruisku löytyi huutokaupasta – puomisto rakennettiin kokonaan uusiksi

    Tilaajalle
  • Nesteen ja Bayern-konsernin yhteistyöhön sisältyy muun muassa kumppaneiden tunnistaminen, arvoketjun kehittäminen sekä syysrapsin tuotannon laajentaminen uusiutuvien tuotteiden raaka-aineeksi.

    Koneviesti | Neste ja Bayer yhteistyöhön uudistavilla viljelymenetelmillä tuotettujen kasviöljyjen kehittämiseksi

  • Lakoontunut vilja on riskitekijä ajatellen haitallisten Fusarium-sienten runsastumista.

    Koneviesti | Viljojen Fusarium ja mykotoksiinipitoisuudet taas tapetilla – keinoja ongelman selättämiseksi on löytynyt

    Tilaajalle