• Voin hinta nousi jälleen uuteen ennätykseen – vaikuttaako se tuottajahintaan Suomessa?

    Suomessa maidon tuottajahinta on useimmiten reagoinut viiveellä maailmanmarkkinoiden muutoksiin.
    Tilaajalle
    Hintanousun taustalla on niukkuus. Voin kysyntä on pirteää, mutta tuotanto etenkin Euroopassa rajallista.
    Hintanousun taustalla on niukkuus. Voin kysyntä on pirteää, mutta tuotanto etenkin Euroopassa rajallista. Kuva: Kankaanpää Jaana
    Maatalous|Maidontuotanto
    30.9.202404:00
    Tuure Kiviranta

    Voin hinta on rikkonut jälleen ennätyksensä EU-alueella. Hinta on noussut 7,80 euroon kilolta EU:n viime viikolla julkaisemassa tilastossa.

    Edellinen ennätys 7,48 euroa oli syyskuun alusta. Hintojen hulluna vuotena 2022 voin hinta nousi korkeimmillaan 7,27 euroon.

    Hintanousun taustalla on niukkuus. Voin kysyntä on pirteää, mutta tuotanto etenkin Euroopassa rajallista.

    Elokuun loppuun verrattuna myös maitojauheiden ja juustojen hinnat ovat nousseet. Ne eivät kuitenkaan ole vielä kovin lähellä vuoden 2022 ennätyshintojaan.

    Voin hintanousu on korottanut maidon tuottajahintoja osassa EU-maita ja siten EU-alueen keskimääräinen maidon hinta on noussut tänä vuonna. Suomessa maksettu keskihinta on jäänyt kesällä EU:n keskiarvoa matalammaksi.

    EU-keskiarvoa alempi hinta luo nousupaineita kotimaan maidon tuottajahintaan loppuvuoden aikana, arvioi Pellervon taloustutkimus (PTT) viime viikolla julkaisemassaan maa- ja elintarviketalouden ennusteessa.

    Suomessa maidon hinta on useimmiten reagoinut viiveellä maailman muutoksiin. Vuonna 2022 hintojen nousu alkoi Suomessa myöhemmin kuin muualla Euroopassa.

    Myös hintojen lasku vuonna 2023 oli Suomessa huomattavasti maltillisempaa kuin muualla.

    Maailmalla maidontuotannon kasvu jatkuu erityisesti suurimpien maidontuottajamaiden, Intian ja Pakistanin, lisätessä lehmämäärää.

    Kotimaassa maidontuotanto vähenee tänä vuonna noin 1,5 prosenttia. Ensi vuonna tuotanto pienenee prosentin verran, PTT ennustaa.

    Maailmalla maidontuotannon kasvu jatkuu erityisesti suurimpien maidontuottajamaiden, Intian ja Pakistanin, lisätessä lehmämäärää. Myös lehmien keskituotos nousee useissa maissa.

    Yhdysvalloissa maidontuotannon ennakoidaan vähenevän tilamäärän ja lehmien alanevan keskituotoksen myötä.

    Lisää aiheesta
    • EU:n tilastoiden mukaan voin keskihinta oli syyskuun alussa 7,48 euroa kilolta.

      Maidontuotanto | Voin hinta nousi uuteen ennätykseen Euroopassa

      Tilaajalle
    • Voin hinta on Faon mukaan maailmalla korkeimmillaan koskaan.

      Maidontuotanto | Voin hinta on nyt ennätyskorkea, maidon tuottajahinta ei

      Tilaajalle
    • Maidon tuottajahinnat ovat nousseet Euroopassa, kun kysyntä markkinoilla on kääntynyt kasvuun.

      Maidontuotanto | Maidon tuottajahinta nousee yli 50 sentin Alankomaissa

      Tilaajalle
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Lypsyrobottien määrä kasvaa tiloilla. Viiden vuoden päästä robottitiloja ennustetaan olevan 1 800, kirjoittaa Erkki Holma. Kuvituskuva.
    Kolumni
    Erkki Holma

    Koneviesti | Maidon tuottaminen jää harvojen käsiin – ”Vaikka lypsy automatisoidaan, työmäärä ei paljoa vähene”

  • Veikko Jokitalo kehittää tilaansa talousosaajan silmin.

    Koneviesti | Talousmies maidontuottajana – Veikko Jokitalo panostaa talouden suunnitteluun ja arjen prosessien kehittämiseen

  • Koneviesti | Luken tutkimusnavetan uudistus vie lehmien ruokinnan uudelle tasolle

    Tilaajalle