• Voin hinta on nyt ennätyskorkea, maidon tuottajahinta ei

    Maidon keskimääräinen tuottajahinta oli EU-alueella elokuussa noususuunnassa, mutta ennätyshintaan on vielä 12 senttiä matkaa.
    Tilaajalle
    Voin hinta on Faon mukaan maailmalla korkeimmillaan koskaan.
    Voin hinta on Faon mukaan maailmalla korkeimmillaan koskaan. Kuva: Sanne Katainen
    Maatalous|Maidontuotanto
    9.9.202408:00
    Tuure Kiviranta

    Voin hinta on noussut Euroopassa syyskuun alussa 7,27 euroon kilolta, selviää EU:n tilastoista.

    Hinta on nyt sama kuin mitä se oli korkeimmillaan vuonna 2022, jolloin maidon tuottajahinnat nousivat Euroopassa ennätyskorkeiksi.

    Myös maitojauheiden ja juustojen hinnat ovat olleet Euroopassa noususuunnassa syyskuun alussa.

    Ennakkotietojen mukaan keskimääräinen maidon tuottajahinta oli koko EU-alueella elokuussa 46,69 senttiä kilolta. Se on korkein keskihinta sitten huhtikuun 2023.

    Korkeimmillaan EU-alueen keskihinta oli joulukuussa 2022, yli 58 senttiä kilolta.

    Suomessa elokuussa maidosta on maksettu keskimäärin 45,10 senttiä kilolta.

    YK:n ruoka- ja maatalousjärjestön (Fao) mukaan maitotuotteiden hinnat nousivat maailmalla elokuussa keskimäärin 2,2 prosenttia heinäkuusta.

    Voin hinta on Faon mukaan maailmalla korkeimmillaan koskaan. Kysyntä on kovaa. Samaan aikaan tuotantomäärät ovat niukkoja ja hieman epävarmoja etenkin Länsi-Euroopassa.

    Maitojauheiden sekä juustojen hintaa on nostanut niiden pienet varastot ja hyvä kysyntä.

    Lisää aiheesta
    • Suomessa maidon tuottajahinta on kesällä ollut runsas 45 senttiä, kun EU:ssa keskihinta on yli 46 senttiä.

      Maidontuotanto | Maidon tuottajahinta on jäänyt Suomessa alle EU-maiden keskihinnan, voin hinta jatkaa nousuaan

      Tilaajalle
    • Vuonna 2022 voin EU-maiden keskihinta ylitti ajoittain seitsemän euroa kilolta.

      Maidontuotanto | Voin hinta jatkanut nousuaan Euroopassa

      Tilaajalle
    • Maidon tuottajahintaan vaikuttavat erilaiset lisät, joita maksetaan erityisesti eläinten hyvinvointia edistävistä toimista, kuten laidunnuksesta.

      Talous | Lypsykarjatiloilla näkyy pientä valoa

      Tilaajalle
    • Maidon tuottajahinnat ovat nousseet Euroopassa, kun kysyntä markkinoilla on kääntynyt kasvuun.

      Maidontuotanto | Maidon tuottajahinta nousee yli 50 sentin Alankomaissa

      Tilaajalle
  • Mainos: Suomen Ajoneuvopantti Oy

    Lainaa traktoria vastaan – uusi mullistava rahoituspalvelu tarjoaa joustavuutta maatilan menoihin

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Lypsyrobottien määrä kasvaa tiloilla. Viiden vuoden päästä robottitiloja ennustetaan olevan 1 800, kirjoittaa Erkki Holma. Kuvituskuva.
    Kolumni
    Erkki Holma

    Koneviesti | Maidon tuottaminen jää harvojen käsiin – ”Vaikka lypsy automatisoidaan, työmäärä ei paljoa vähene”

  • Veikko Jokitalo kehittää tilaansa talousosaajan silmin.

    Koneviesti | Talousmies maidontuottajana – Veikko Jokitalo panostaa talouden suunnitteluun ja arjen prosessien kehittämiseen

  • Koneviesti | Luken tutkimusnavetan uudistus vie lehmien ruokinnan uudelle tasolle

    Tilaajalle