• Hanhien karkotushankkeita toteutui odotettua vähemmän ‒ ”Tämä tarkoittaa paljon korvaushakemuksia”

    Neljä yhdistystä sai avustusta valkoposkihanhien karkottamiseen Pohjois-Karjalassa. 21 hakemusta jäi ilman avustusta.
    Valkoposkihanhien muuton odotetaan yltyvän ensi viikolla.
    Valkoposkihanhien muuton odotetaan yltyvän ensi viikolla.  Kuva: Terhi Torikka
    Maatalous|Maatalous
    6.5.202315:30
    Terhi Torikka

    Pohjois-Karjalan ely-keskus teki perjantaina 5.5. neljä myönteistä avustuspäätöstä maakuntaan haetuista valkoposkihanhien karkotushankkeista. Niiden tavoitteena on vähentää tai estää valkoposkihanhien aiheuttamia satovahinkoja.

    ”Uskon, että tänään tai huomenna ovat jo ensimmäiset karkottajat maastossa”, arvioi lajivahinkokoordinaattori Mika Pirinen Pohjois-Karjalan ely-keskuksesta.

    ”Hanhien muuton alkuvaiheessa tehty tehokas karkotustyö voi säästää työtä myöhemmin.”

    Avustusta hanhien karkottamiseen myönnettiin yhteensä noin 485 000 euroa. Se kaikki osoitettiin seuroille: Tutjunniemen erä ry, Kaatamon erä ry, Värtsilän riistamiehet ry ja Taipaleen erä ry. Taipaleen Erän kanssa hankkeessa ovat yhteistyössä mukana Ristinpohjan Metsästysseura ja Komperon Metsästäjät. Rahoittamatta jäi 21 hanketta.

    ”Tähän ei voida olla tyytyväisiä. Hankkeita on aivan liian vähän”, toteaa ProAgrian Hanhipeltohankkeen asiantuntija Mika Piiroinen.

    Hän pelkää, että osa alueelle tulossa olevista hanhipelloista jää nykyisillä karkotuksen voimavaroilla hyödyntämättä. Linnuille varattuja peltoja on tähän mennessä ilmoitettu alueella yli 2500 hehtaaria, mutta ala voi vielä kasvaa.

    ”Hanhialueita tulee, mutta ei ole keinoja karkottaa hanhia niille”, Piiroinen harmittelee.

    Hän kertoo, että tunnelma on monilla tuottajilla katkera.

    ”Luulen, että tämä tilanne tarkoittaa paljon korvaushakemuksia”, Piiroinen toteaa.

    Hän on itsekin maidontuottaja, mutta luopumassa tuotannosta hanhien aiheuttamien vahinkojoen vuoksi.

    Seurojen isojen hankkeiden myötä karkotustoimet ulottuvat noin 5 000 peltohehtaarille. Pirisen mukaan päätöksillä haettiin laaja-alaista kattavuutta ja vaikuttavuutta sekä kustannustehokkuutta.

    Yksittäisten tilojen tai muutamien tilojen yhteishakemuksia ei rahoitettu yhtään. Esimerkiksi Kiteen suunnalle ei kohdistu yksikään tukea saaneista hankkeista.

    ”Vaikka sielläkin varmaan karkotustarvetta olisi”, Pirinen toteaa.

    Käytännössä hankkeet mahdollistavat hanhipaimenten palkkaamisen valkoposkihanhia karkottamaan. Pääasiassa karkotus on sitovaa ja kallista ihmistyötä, jota tehdään vuoroissa 24 tuntia vuorokaudessa viikon jokaisena päivänä. Kausi kestää noin kuukauden.

    Valkoposkihanhia Liperissä. Arkistokuva.
    Valkoposkihanhia Liperissä. Arkistokuva.  Kuva: Lari Lievonen

    Piiroisen mukaan paimenten löytäminen työhön ei ole helppoa, sillä heiltä vaaditaan muun muassa omaa autoa sekä koulutus karkotusapuna sallitun laserin käyttöön. Paukkupanosten tai muun kovan äänen käyttöä ei tänä keväänä myönnetyissä poikkeusluvissa sallita. Ainakin yksi hankerahoitusta saaneista seuroista aikoo Pirilän mukaan kokeilla myös dronen tehoa karkottamisessa.

    Määrärahat karkotushankkeisiin myönsi ympäristöministeriö, eikä summa mahdollistanut hankkeiden täysimääräistä rahoittamista, tiedottaa ely-keskus.

    Piiroinen pohtii, että vastaavia hankkeita hakemaan tarvittaisiin nykyistä isompia toimijoita, kuten vaikka ProAgria. Näin karkotusapua olisi saatavilla myös yksittäisille tiloille, jotka eivät sijaitse metsästysseurojen hankealueilla.

    *Juttua täydennetty 11.5. klo 9.14. Lisätty Taipaleen Erän kanssa yhteistyötä tekevät Ristinpohjan Metsästysseura ja Komperon Metsästäjät.

    Lisää aiheesta
    • Ensimmäiset valkoposkihanhet ovat jo saapuneet Karjalaan. Kuva on Parikkalan Rautalahdesta 27.4. Valkoposkihanhien lisäksi pellolla on harmaahanhia.

      Maatalous | Valkoposkihanhien äänikarkotuksen kieltäminen vesittää lintupeltojen tehoa, epäilee siemenviljelijä

      Tilaajalle
    • Valkoposkihanhien aiheuttamia viljelysvahinkoja on yritetty torjua monenlaisilla karkotuskeinoilla, huonolla menestyksellä.

      Viljelijän arki | Hoitamaton hanhiongelma heikentää huoltovarmuutta ‒ ”Ongelma laajenee koko ajan, eikä rajoitu pelkästään peltovahinkoihin”

    Artikkelin aiheet
    valkoposkihanhien karkotus
    Pohjois-Karjala
    maatalous
    ELY-keskus
    villieläimet
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 5

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 6

      Energia | Neljännes Tapiolan maitotilan sähköstä tuotetaan omalla aurinkovoimalla

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Edellisen kerran MaatalousKonemessut järjestettiin vuonna 2024.

    Koneviesti | MaatalousKonemessut 2026 tulevat taas Helsinkiin ‒ tavoitteena on vahvistaa viljelijöiden profiilia ja yhteishenkeä

  • Koneviesti | Liian suuri akselikuorma tiivistää peltoa ‒ työkoneyhdistelmän oikea tasapaino säästää sekä maata että konetta

    Tilaajalle
  •  John Deere nousi elokuun rekisteröintilistalla ykköseksi ohi Valtran.

    Koneviesti | Elokuu oli lähes kaikille traktorimerkeille tukala – John Deere nousi rekisteröinneissä kärkeen