• Puutaiteilija huolissaan kädentaitojen heikkenemisestä

    Vuoden puutaiteilija Ilona Rista suunnittelee näyttäviä taideseiniä julkisiin tiloihin. Menestyvä taiteilija on huolissaan käsityöosaamisen heikkenemisestä.
    Puutaiteilija Ilona Rista Saunalahden lastentalon kaapin ovet ja väliseinä ääntä vaimentava
    Puutaiteilija Ilona Rista Saunalahden lastentalon kaapin ovet ja väliseinä ääntä vaimentava Kuva: Markku Vuorikari
    Maatalous
    13.2.201416:54
    MT toimitus

    Vuoden puutaiteilija, puuseppä Ilona Rista on päivittänyt puumuotoilun nykyaikaan. Rista suunnittelee teoksensa sähköisesti ja käytännön työn hoitaa kone. Tarkemmin sanoen CNC-jyrsin.

    Tuote on näyttävin mahdollinen: täyspuinen taideseinä. Sellainen komistaa muun muassa Euroopan hiukkasfysiikan tutkimuskeskuksen (Cern) auditoriota Genevessä.

    Rista kertoo saaneensa huippuluokan tilauksia käytyään ahkerasti saksalaisilla messuilla. Toki töitä löytyy paljon myös Suomesta.

    Ristan taideseinät ja akustiset paneelit komistavat julkisia tiloja muun muassa Mäntsälän logistiikkakeskuksessa sekä Paperiliiton ja Kuntien eläkevakuutuksen tiloissa.

    Rista suunnittelee myös ääntä vaimentavia akustiikkalevyjä. Niitä käytetään muun muassa päiväkodeissa ja kokoushuoneissa. Seinämän taakse saa kätevästi myös säilytystilaa.

    Tärkeintä taiteilijalle on kuitenkin näyttävyys. Teoksen täytyy tehdä vaikutus, kun ihminen astuu tilaan.

    Seinäteokset tehdään kymmenmillisestä koivulevystä, jota Rista ostaa maahantuojalta. Valitettavasti raaka-ainetta ei saa tällä hetkellä Suomesta. Työ toteutetaan alihankintana Suomessa. Rista valvoo prosessia joka vaiheessa.

    Tietokone syrjäyttää käsityöt

    Teollisuustaiteen liitto Ornamo ja visuaalisen viestinnän suunnittelijoiden järjestö Grafia palkitsivat Ristan viime perjantaina Muotoilija 14 -arvonimellä. Ensimmäistä kertaa palkinto myönnettiin puutaiteilijalle. Ristan lisäksi palkittiin viisi muuta suunnittelijaa.

    Rista arvostaa suuresti oman alan ammattilaisilta tullutta palkintoa. Hän myöntää ottavansa sulan hattuunsa mielellään puukulttuurin päivittämisestä nykyaikaan.

    Rista kertoo olevansa huolissaan käsityöosaamisen heikkenemisestä.

    ”Lapset leikkivät tietokoneilla eivätkä villalangalla ja saksilla. Tietokoneella syntyy kyllä printti, mutta itse kuppi vaatii jo paljon enemmän.”

    Ristan mielestä suunnittelijan on tärkeää tuntea materiaalit läpikotaisin.

    Artikkelin aiheet
    Ilona Rista
    puutaide
    käsityö
    muotoilu
    julkiset tilat
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle