• MTK: Eläimen itseisarvoa ei voi kiistää

    "Jos kysyt keneltä tahansa karjaihmiseltä, onko eläimilläsi itseisarvo, hän vastaa, että on", MTK:n puheenjohtaja Juha Marttila sanoo.
    Tuottajalle eläin on arvokas yksilönä. Kuvassa Jennifer Sundman ja Tiffan-lehmä.
    Tuottajalle eläin on arvokas yksilönä. Kuvassa Jennifer Sundman ja Tiffan-lehmä. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Maatalous
    17.5.201709:00
    Satu Lehtonen

    Valmisteilla olevaan uuteen eläinsuojelulakiin on tulossa maininta eläimen itseisarvosta. MTK:n puheenjohtajan Juha Marttilan mukaan käsitettä ei voida kiistää.

    "Jos kysyt keneltä tahansa karjaihmiseltä, onko eläimilläsi itseisarvo, hän vastaa, että on. Hyvä, että muutkin huomaavat sen, minkä karjankasvattajat ovat tienneet kautta aikain."

    Marttila korostaa kuitenkin, että itseisarvo pitää laissa määritellä selkeästi.

    Hänen mukaansa eläimen itseisarvoa ei voi verrata ihmisoikeuksiin. "Ihmiskauppa on kielletty, mutta ei kai kukaan halua kieltää koiranpentujen kauppaa", hän heitti esimerkin.

    Marttila puhui eläinsuojelulaista MTK:n johtokunnalle pitämässään katsauksessa tiistaina.

    Maa- ja metsätalousministeriö järjestää kesäkuun 7. päivänä seminaarin, jossa pitkään valmisteltu lakiesitys esitellään, Marttila kertoi.

    Pitkään puituja kipukohtia ovat muun muassa emakoiden tiineytyshäkit ja parsinavetat.

    Marttila totesi alan linjanneen, että tiineytyshäkeistä voidaan pitkillä siirtymäkausilla luopua, kunhan investointituki ja hyvinvointikorvaus turvaavat tiloille mahdollisuuden muutoksiin.

    Marttilan veikkaus on, että parsinavettakieltoa lakiin ei tule. Luontainen kehitys kulkee joka tapauksessa kohti pihattoja, hän huomautti.

    Artikkelin aiheet
    eläinsuojelulaki
    eläinten suojelu
    MTK
    Juha Marttila
    eläinten itseisarvo
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle