• "Valitettavasti simputuksesta kuulee edelleen välillä" – pienteurastamot toivovat elintarvikevalvontaan yhtenäistä linjaa

    Syyttelyn sijaan kaivataan neuvontaa, toteavat Kuvalan tilateurastamon yrittäjät.
    Elintarvikevalvonnan tulkintojen erot ovat tasaantuneet, mutta toivomisen varaa on edelleen, kertovat teurastamoyrittäjät.
    Elintarvikevalvonnan tulkintojen erot ovat tasaantuneet, mutta toivomisen varaa on edelleen, kertovat teurastamoyrittäjät. Kuva: Saara Lavi
    Maatalous
    24.11.202006:00
    Terhi Torikka

    Koronaviruksesta johtuvat rajoitteet panivat monen teurastamoyrittäjän myyntikanavat keväällä uusiksi. Kun ravintolat olivat kiinni, tuotteet piti markkinoida muualle.

    "Samalla lähiruuan menekki onneksi kasvoi, ja tuotteille löytyi uusia osoitteita ravintoloiden tilalle", kertoo Suomen teurastamoyrittäjien puheenjohtaja Eero Polso.

    Hänen tietojensa mukaan teurastamoyrittäjät ovat pärjänneet poikkeusajassa melko hyvin. "Toki henkilökunnan sairastuminen pelottaa, mutta en ole kuullut, että kenellekään olisi tullut vielä sitä ongelmaa."

    Suomessa toimii noin 60 pientä tai keskisuurta teurastamoyritystä. Näistä alan yhdistykseen kuuluu 39.

    20 vuotta tilateurastamoa pyörittäneet Kuvalan tilan yrittäjät kertovat viranomaiskäytäntöjen vaihtelusta, joka on tuttu ilmiö myös Polsolle.

    "Tulkintoja on saatu tasaantumaan, mutta toivomisen varaa on edelleen. Valitettavasti simputuksesta kuulee edelleen välillä."

    Ilmiö harmittaa Polsoa, sillä hän tietää, että jokainen alalla haluaa tehdä parhaansa, kun tuotteet myydään oman yrityksen nimellä.

    Silloin tällöin keskusteluun nousee tarkastamattoman lihan myynti, johon joillakin teurastamoista etäällä sijaitsevista kotieläintiloista olisi kiinnostusta. Teurastamoyrittäjien linja asiaan on selvä.

    "Kaikki alalla kärsisivät, jos sieltä pääsisikin markkinoille jotain kelvotonta. On helppo nukkua yönsä hyvin, kun myy leimattua, virallisesti tarkastettua lihaa."

    Lampaiden teurastukset eivät ole Polson mukaan tänä syksynä ruuhkautuneet samaan tapaan, kuin monena edellisenä syksynä.

    "Teurastuskapasiteettia on ihan hyvin. Tarjonta hajoaa hieman jo paremmin pitkin vuotta, kun syyskaritsoinnit ovat lisääntyneet. Vieläkin lampaan tarjonta saisi silti tasoittua", Polso toteaa.

    Lammasruuhkan puuttuminen ei Polson mukaan selity sillä, että moni tuottaja on luopunut lammastaloudesta. "Uusiakin tuottajia on tullut."

    Artikkelin aiheet
    pienteurastamot
    elintarvikevalvonta
    Kuvalan tilateurastamo
    Suomen teurastamoyrittäjät
    lammastalouden tilanne
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kasvintuotanto | Pentti Heikura kasvatti perunoita turpeessa ja lannoitti ne tuhkalla – sato yllätti

      Tilaajalle
    • 2

      Maidontuotanto | Tuomas ja Ida-Maria Pietiläinen ostivat lopettavan tilan robotin ja koko karjan

      Tilaajalle
    • 3

      Kasvintuotanto | Biostimulantit kiinnostavat viljelijöitä

      Tilaajalle
    • 4

      Maatalouskoneet | Suomalainen ohjelmistoyhtiö teki kansainvälisen läpimurron

    • 5

      Maatalouskoneet | Suomessa valmistettu uutuuskone leikkaa ja kerää ruokoja rannoilla

      Tilaajalle
    • 6

      Maidontuotanto | “Halusin, että lehmät jäisivät” – päätös, joka muutti Vakkamäen tilan suunnan

      Tilaajalle
    • 7

      Talous | Maatalouden energiaveron lisäpalautus maksetaan syyskuun lopussa

      Tilaajalle